
Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella
Tulevat tapahtumat
- Ei tulevia tapahtumia tapahtumat.
Aikuisten suunnistuskoulu
AIKUISTEN SUUNNISTUSKOULU Tule aikuisten suunnistuskouluun ja opi suunnistuksen perusteet! Jos tunnet, että kaipaat opastusta suunnistukseen, Rannikkorastien Aikuisten suunnistuskoulu III (2.5.2011, 5.5.2011, 10.5.2011) on sinua varten. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan ja tule oppimaan suunnistuksen alkeet niin teoriassa kuin myös käytännössäkin. Mitään suunnistuksen ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita kurssille osallistumiseen. Kuntopohjakin voi olla "sohvaperunasta" maratoonariin. Suunnistusta voi harrastaa monen monella tasolla! Aikuisten […]
Mitkä ovat rannikkorastit?
RANNIKKORASTIT 29 laadukasta kuntosuunnistustapahtumaaVasta-alkajasta himosuunnistajaan Rannikkorastit on Kotka-Pyhtää -alueella toteutettava, kaudella 2016 29 kuntosuunnistustapahtumaa käsittävä kokonaisuus, jonka suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti vasta-alkajat. Vuonna 2008 perusteellisesti uusittu konsepti on osoittanut toimivuutensa ja nyt olemme kehittäneet tapahtumasarjaa entistä laadukkaammaksi. Ota haaste vastaan ja tee kuntorasteista itsellesi viikottainen kuntoilu- ja virkistystapahtuma. Me Kymin Suunnistajissa olemme rakentaneet laadukkaat […]
Firmaliiga 2013
RANNIKKORASTIEN FIRMALIIGA Yritykset, yhteisöt, kaveriporukat, seurojen junnuporukatKerää joukkue ja tartu haasteeseen! Rannikkorastien Firmaliiga jatkaa kaudella 2013 Pro- ja Fun-sarjoilla. Haastamme jälleen kaikki yritykset, yhteisöt, kaveriporukat, seurojen junnuporukat yms. keräämään joukkueen ja tulemaan mukaan Firmaliigaan! Kerää 3 hengen joukkue ja tartu haasteeseen! Joukkueessa voi yksittäisessä kilpailussa ja kauden aikana juosta Pro-sarjassa 8 henkilöä ja Fun-sarjassa 12 henkilöä. […]
Näin toimit Rannikkorasteilla 2016
NÄIN TOIMIT RANNIKKORASTEILLA 2016 VALITSE RATA JA OSTA KARTTA Opastaulut ohjaavat sinut Infoon, jossa kuntorastitoimitsija myy sinulle kartan. Karttamaksu on 6 € aikuisilta, alle 20-vuotiaat ja varusmiehet veloituksetta. Kartan voit maksaa myös Liikunta-, Kulttuuri-, Virike- tai Tyky-setelillä. (Uutuutena on työnantajille tarjolla myös Rannikkorastit-seteleitä (kyselyt ja tilaukset Mika.Kilpinen(at)kopiokubi.fi)). Jos haluat ajanoton, eikä sinulla ole Emit-korttia, voit vuokrata sellaisen […]
Rannikkorastit 2010 -kausi käynnistyy 20.4.2010, tarjolla 27 laadukasta tapahtumaa!
Vaikka metsät ovat vielä täynnä lunta, etenee Rannikkorastien suunnittelu jo täyttä vauhtia. Rannikkorastit 2010 -kalenteri on enää viimeistelyä vailla ja jo nyt tiedetään, että kausi alkaa 20.4.2010 viime vuonna valmistuneella Aatami-Aittakorpi -kartalla. Kausi tulee sisältämään kaikkiaan 27 Rannikkorastit-tapahtumaa ja mukana on viimevuotiseen tapaan myös mm. Firmaliiga, jonka uutuutena on uusi Fun-sarja. Uusista/uudistetuista kartoista pääsemme jälleen […]