Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella
Rannarit x Kompassitapahtuma Honkalassa 1.9.
Tiistain Rannikkorastit suunnistetaan Honkalassa Kymenlaakson lasten ja nuorten kompassitapahtuman yhteydessä. Kuntosuunnistus toimii tuttuun tapaan Rannikkorastien kioskikärryltä.
Kuntorastien lähtöpaikalle on kärriltä n. 400 m siirtymä.
Kuntosuunnistuksissa käytetään samaa viimeistä rastia, kuin kilpailussa. Kuntosuunnistukseen on kuitenkin oma maali, joka erkanee varsinaiselta loppusuoralta.
Lähtö auki klo 17.00 – 18.30. Maali sulkeutuu klo 20.00.
14-vuotiaita ja nuorempia kannustetaan ehdottomasti lähtemään C- ja D-ratojen sijasta avoimiin sarjoihin. Osallistuminen on mahdollista myös saattajan kanssa. Lisätietoa.
Kuntosuunnistusradat
Rata / Matka / Vaativuus
A / 5,2 km / Haastava
B / 3,8 km / Haastava
C / 3,0 km / Helpohko
D / 2,2 km / Helppo
Maastokuvaus
Honkala on Kotkalaiseksi maastoksi varsin fyysinen. Fyysisyyden tulee takaamaan varsin jyrkästi heittelevät korkeuserot. Juoksuvoimaa pääsee hyödyntämään myös lukuisilla poluilla ja hiihtoladun pohjilla.
Tiheästä polku- ja latuverkostosta huolimatta helposta maastosta ei ole kyse. Risteyksistä saa olla tarkkana ja maasto muuttuu äkkiä hyvinkin tekniseksi, kun selkeiltä polku-urilta poikkeaa kauemmas.
Enimmäkseen maasto on komeaa vanhaa sammalpohjaista kuusikkoa ja männikköä, mutta metsätalouden jäljiltä ei kokonaan radoilla vältytä.
Honkalassa pääset varmasti hyödyntämään kartanlukutaitoa sekä juoksuvoimaa!
Tervetuloa!
Huom!
Ruokavirasto tiedottaa 1.9. mahdollisista uusista afrikkalaisen sikaruton aiheuttamista maastonkäyttörajoituksista. Tiedotamme niiden mahdollisista vaikutuksista tapahtumien järjestämismahdollisuuksiin heti kun tietoa on saatavilla.
Rannikkorastit Heinlahdessa 27.8.

Tapahtumapaikkana toimii Heinlahden veneveistämö. Veistämöltä suunnataan varsin kelvolliseen suunnistusmaastoon, jossa odottavat hyväpohjaiset metsäalueet ja herkulliset rannikkokallioalueet. Lyhyemmät radat ovat tarkkuutta vaativia kallioaluetta, jossa saa olla tarkkana. Pitemmillä radoilla aluksi on kovaan vauhtiin yllyttäviä herkkumaastoja, jossa juostaan ensin älli pois ja sitten vasta punnitaan tarkkuutta. Sääennuste lupaa optimaalista suunnistuskeliä, joten tervetuloa suunnistamaan.
Harry
Tiistaina 25.8. rannikkorastit suunnistetaan polkurikkaassa Ruissalon maastossa
Tiistaina 25.8. rannikkorastit suunnistetaan polkurikkaassa Ruissalon maastossa. Alueelta löytyy vaihtelevia maastopohjia mutta pääosin maasto on hyväkulkuista. Alueella on myös kohtalaisia korkeuseroja sisältävä kuntorata, johon on helppo tukeutua. Samalla alueella on myös nuorten Kompassikisa, joten parkkipaikalta katsottuna jäähallin suunnalla on rannikkorastien tapahtumapiste ja oikealla hiihtokopilla on Kompassikisan tapahtumapiste. Lähtö on laitettu pienen matkan päähän, joten siinä on hyvä verrytellä ennen […]
Nautinnollista suunnistusta ja haastavia reitinvalintoja Lakaliinissa

Maastossa on melko runsaasti kiellettyjä alueita, joita ei ole merkitty maastoon, mutta niiden pitäisi olla selkeitä. C- ja d-rata kulkevat lähellä kiellettyä aluetta, joka on osittain hakattu. Hakkuun myötä vanha sähkölinjan pohja ei ole niin selkeä, mutta seuraamalla hakatun alueen laitaa löytää varmasti oikeaan paikkaan, ja tässä helpottaa alueen hyvä näkyväisyys. Ohessa on myös kuva kyseisestä kohdasta. Yksi kielletyistä alueista on ampumarata, jonne meneminen on ehdottomasti kielletty, ja radat on suunniteltu siten, että sinne ei myöskään pitäisi joutua. Lisäksi A-rata ylittää kahteen kertaan kielletyn ojan, mitä varten karttaan on merkitty 3 sallittua ylityspaikkaa. Yksi ylityspaikoista voi olla maastossa epäselvä, koska siinä ylitys tapahtuu ainoastaan kiviä pitkin. Kahdessa muussa ylityspaikassa on selkeät sillat, joita pitkin joen yli pääsee.

Tervetuloa Lakaliiniin, ehdottomasti yhteen Haminan parhaista suunnistusmaastoista, jonne kannattaa tulla kauempaakin!
Ratapituudet, rastien määrä ja miittakaava:
A-rata: 6,1 km 15 rastia 1:10000
B-rata: 4,5 km 12 rastia 1:7500
C-rata: 3,1 km 7 rastia 1:7500
D-rata: 1,7 km 6 rastia 1:7500







