Vauhtia… mutta ei vaarallisia tilanteita luvassa ”Mussalo O-tourilla”

  

Viime tiistaina Lentokentän maastoissa suunnistetut Rannikkorastit olivat ratamestari Heikki Hinttulan mukaan jakaneet maaliintulleiden mielipiteitä. Voittopuolisesti palaute oli ollut erinomaisen tyytyväistä, eli suunnistajat olivat innoissaan siitä, että nyt oikeasti suunnistettiin ja kompassi oli kunniassa! Joidenkin mielestä taas nyt oli tosi vaikeaa!

Tulevana tiistaina Mussalossa suunnistettavat Rannikkorastit eivät maastonsa ja rastipisteidensä puolesta tule olemaan vaikeat. Luvassa onkin kovavauhtista "ulkoilualue/niittysuunnistusta", kun leikkimielisesti "Mussalo O-touriksi" nimetyssä tapahtumassa suunnistetaan aluksi Saaripirtin 1:5000 -kartalla lenkki ja sitten kartanvaihdon (tai käännön, tekninen toteutus vielä päättämättä) jälkeen suunnistetaan vielä loppulenkki Mussalon koulun ja kaupan välisellä sprinttikartalla (1:4000).  Nyt on erinomainen mahdollisuus ottaa mukaan myös perheen nuorimmaiset, sillä nyt eivät risut hankaa, eivätkä tossut kastu!

Väliaikatulosteet poissa käytöstä, mutta löytyvät tietysti Internetistä
Kymin Suunnistajia kauan palvelleet MTR-lukija ja lämpökirjoitin ovat nyt lopullisesti sanoutuneet irti tehtävästään, eli suomeksi sanoen ovat rikki. Koska uusien hinta on n. 1 200 euroa ja niiden merkitys on nykyään vain ja ainoastaan "väliaikakuitin tulostus", niin on tehty päätös olla hankkimatta uusia. Parhaillaan selvitämme mahdollisuutta ja järkevyyttä sellaiseen ratkaisuun, että väliajat tulostettaisiin suoraan Eresults Lite -tuloslaskentaohjelmistosta erilliselle tulostimelle. Ymmärrämme, että osa suunnistajista ei lue väliaikoja näiltä sivuilta ja/tai haluavat muistoksi suunnistuksesta omat väliajat esim. liitettäväksi karttaan. Palaamme asiaan, kun asiat ovat tarkentuneet, mutta esim. Mussalon tapahtumassa väliaikatulostuksia ei ole.

Ratamestarien valmistautumista tapahtumaan seurataan tässä uutisessa tarkemmin.

1.7.2010, kello 19.45:

Antti-pojan kanssa tehtiin työnjako, että hän suunnittelee sprinttiosuuden ja minulle jäi sitten Saaripirtin kartan puoleinen osuus. Yksi maastokäynti itselläni takana. Aluehan on itselleni varsin tuttu, esim. lasten ratoja on tehty vuosien varrella useammankin suunnistuskoulun verran. Sitten 2002 tehdyn kartoituksen alue on muuttunut sen verran, että kartan vasempaan ala-laitaan on tullut kokonainen asuntoalue. Mutta… "karttavelho" Mika Kilpinen näyttää täydentäneen karttaa siltä osin. Mainiota!

Ensimmäisellä käynnillä (joka oli maanantaina) maastossa mietityttää rastipisteiden helppous. Koska alue on asutuksen ja kuntoradan sekä siihen liittyvän runsaan polkuverkoston hallitsemaa, luonnollisesti rastipisteet ovat helpompia kuin "umpimetsässä". Mutta… suunnistus on monipuolinen laji ja mm. nopeavauhtiset sprintit ovat nostaneet päätään, joten ei muuta kuin sopivia rastipisteitä valitsemaan!

Torstai-iltana eli juuri nyt tätä kirjoittaessani ensimmäinen versio rastipisteverkostosta on sijoitettu Ocadin ratasuunnittelutoiminnoilla kartalle ja A-radan Saaripirtti-osuus näyttäisi olevan 3.65 km. Siihen kun laitettaisiin arviolta 1.5 km:n sprinttiosuus, niin pituushan olisi ihan ok. Antti on myös käynyt ensimmäiset maastotiedustelut tekemässä ja "ratamestaripalaverissa" löydettiin sprintille tyypillisiä reitinvalintavaihtoehtoja ainakin useimmille rastiväleille.

1.7.2010, kello 21.25:

Muutaman iteraatiokierroksen jälkeen radat jälleen tarkentuneet. Päätin jättää BL-radan kokonaan pois, koska maastoalueen koosta johtuen ratojen pituudet saadaan muutoinkin inhimillisen pituisiksi. Torstai-illan ratapituudet Saaripirtin osalta: A-rata 3.41 km, B-rata 2.94 km, C-rata 2.44 km ja D-rata 1.53 km. Näiden pohjalta lähdetään sitten Antin kanssa rakentamaan kokonaisuutta.

   

On muuten Ocad mahdottoman näppärä työkalu ratojen suunnittelussa. Perusideahan siinä on seuraava: Ladataan kartta taustalle, laitetaan rastipisteet paikoilleen ja ryhdytään laatimaan eri ratoja valitsemalla kullekin radalla rastijoukosta halutut rastit ja halutussa järjestyksessä. Ohjelman yksi etu on ratapituuden reaaliaikainen näyttö. On helppoa kokeilla "entäs jos"-vaihtoehtoja.

4.7.2010, kello 11.55:

Sunnuntaipäiväksi luvassa ennätyksellisiä helteitä. Sen johdosta ja muidenkin kiireiden takia aamulla reippaasti ylös ja aamuyhdeksän nurkilla vielä maastokäynnille Saaripirtin maastoon. Rauhallisesti aamuisessa auringonpaisteessa Saaripirtin polkuja ja kallioita kävellessäni mietin, onko maasto ja rastit itseasiassa niin helppoja, kun vauhti on kova? 1:5000 -mittakaava aiheuttaa varmasti "pitkäksi juoksuja" ja runsas polkuverkosto asettaa myös oman haasteensa. Lyhyistä etäisyyksistä johtuen kannattanee harkita pieniä kiertoja, sillä osa valkoiseksikin merkatuista alueista on jo ehkä hieman "vaaleanvihreään kallellaan". Hylkään yhden "nenärastin", kun en hahmota sitä itsekään maastossa! Johtuneeko osittain omasta osaamisesta :).

Kotiin tultuani vielä viimeinen palaveri sprinttiosuudesta vastaavan Antin kanssa. Sprinttiosuudelta yksi ojanpää ei löytynyt, joten ei sitä rastiksi. Sitten vuorossa olikin rastimääritteiden määritys Ocad-ohjelmalla. Suunnistusliiton Rastinmääritteet -ohjekirja esiin ja määrittämään. Saaripirtin osuuden rastimääritteet olivat selvät, mutta sprinttiosuuden muutamat rastit vaativat hieman pohdiskelua: muutama rasteista frisbeegolfin telineitä => eipä taida löytyä omaa merkkiä, siis erikoismerkki. Muutama sprinttirasti on puu, valitsimme rastimääritteeksi "Huomattavan puun". Erottelua havu- tai lehtipuuksi emme tehneet, eipä tosin ollut mielessäkään, kumpia olivat…

Nyt jo hyvinkin tarkat ratapituudet ja rastimäärät ovat:
A-rata 4.5 km, 24 rastia
B-rata 3.8 km, 19 rastia
C-rata 3.0 km, 14 rastia
D-rata 1.8 km, 10 rastia

Suuri rastimäärä selittyy pitkälti kahdella asialla:
– Kahdesta eri kartasta johtuvat siirtymärastit
– Sprinttikartan runsas rastimäärä pituuteen nähden

Huomenna maanantaina palaamme tarkempiin ohjeisiin tapahtuman osalta, kun Kilpisen Mikan kanssa on hienosäädetty erikoistapahtumasta johtuvat karttapainatusasiat kuntoon.

Posted in Etusivun artikkeli.