Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella

Tulevat tapahtumat

Lauantaina Heinlahden upeille kallioille!

Kun juuri on "toivuttu" Honkalan kuntosuunnistuksista, on katse jo kohti lauantain (10.5.2008) Rannikkorasteja, jotka pidetään Pyhtään Heinlahdessa kello 14 lähtien. Ratamestari Timo Kavakko on laatinut Heinlahden kartalle rastirikkaat radat. Timon mukaan maasto on ratojen alussa polkurikasta kalliomaastoa ja loppuosa pääsääntöisesti hyväpohjaista "nopeaa metsämaata". Kartan alueella on suoritettu hieman hakkuita, jotka vaikuttavat a-,b- ja c-radan loppuosalla. […]

Rannikkorastit jatkuivat Honkalassa yli 90 osallistujan voimin

Rannikkorastit jatkuivat Kotkan Honkalan hiihtokeskuksen maisemissa tiistaina 6.5.2008. Keli oli jälleen meille suosiollinen. Pekka Korven ja Jukka Matilaisen laatimia ratoja suunnisti 85 suunnistajaa ja lisäksi erilaisissa ohjaustehtävissä oli 9 kyssiläistä. Radat saivat pelkkää kiitosta maaliintulijoilta ja maastokin oli riittävän vaativa. Rastipisteitä kehuttiin todellisiksi rastipisteiksi, eli oikeaa suunnistusta oli tarjolla. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin Osuuskauppa Ympyrän […]

Honkalan tulokset ja väliajat luettavissa Tulokset-osiosta

Tämäniltaisten Honkalan Rannikkorastien tulokset ja väliajat ovat luettavissa Tulokset-osiosta. Tulosten tekijä oli hieman liian innokas ja nettiin pääsi pujahtamaan virheelliset tulokset muutamiksi minuuteiksi. Muutama kilpailija oli putkahtanut vahingossa väärään sarjaan. Pahoittelemme tapahtunutta!

Rekisteröidy Rannikkorastilaiseksi ja saa viimeisintä tietoa sähköpostitse!

Nyt sinulla on mahdollisuus luoda oma käyttäjätunnuksesi Rannikkorastit.fi-sivustolle. Ensivaiheessa keskeisin hyöty sinulle on se, että tulet saamaan aika-ajoin ajankohtaista tietoa Rannikkorasteista sähköpostitse. Jatkossa tutkimme mahdollisuuksia lisätä sivustoille rekisteröitymiseen liittyviä muita toiminnallisuuksia. Rekisteröityminen onnistuu Rannikkorastien Internet-sivujen etusivun vasemmassa alalaidasta valitsemalla 'Luo tunnus'.

Rannikkorastit jatkuvat Honkalassa tiistaina 6.5.

Rannikkorastit siirtyvät Katariinanniemen sprinttikallioilta Honkalan hiihtokeskuksen maastoihin, jossa tarjolla on yhtälailla suunnistuksellista haastetta aktiiveille kuin myös hiihtopolkuihin tukeutuvaa helppoa suunnistusta vasta-alkajille. Ratamestari Jukka Matilainen on laatinut neljä rataa: A (5.7 km), B (3.6 km), C (2.8 km) ja D (1.5 km). Ratamestari luonnehtii maastoa pienipiirteiseksi ja kehoittaa tarkkaan rastinottoon. Polkuja kannattaa hyödyntää, mutta edetessä on […]

Rannikkorasteja tukemassa

Kymin Suunnistajat