Satakunta suunnistajaa nautiskeli sunnuntaisesta Ruskajuoksusta!

 

 

Jo perinteeksi muodostunut Rannikkorastien Ruskajuoksu houkutteli mukaan 102 rannikkorastilaista Laukkakallion tuoreelle kartalle. Ruskajuoksun "isän" Hannu Pönnin laatimille perhoslenkkiradoille lähti yhteislähdössä runsaat puolet porukasta ja loput nautiskelivat enemmän omaan tahtiin etenemisestä. Pisimmän, eli 10 km:n A-radan nopeimmat suunnistivat hyvinkin napakkaan alle 6 minuutin kilometriaikaan!

S-ryhmän 20 euron lahjakortin voitti Tommi Björnman. Onnittelut!

Tulokset-osiossa on nyt julkaistu ns. Kootut tulokset, eli joissa eri hajontaradat on yhdistetty. Reittihärveli tulee kuitenkin piirtää hajontaradoin, joten ei muuta kuin omaa reittiä piirtämään…

..ja tietysti valmistautumaan jo ylihuomisiin Rannikkorasteihin! Tiistaina suunnistetaan kauden viimeinen "tiistaipäiväsuunnistus" Honkalassa, mutta samassa tapahtumassa on mahdollisuus myös yösuunnistukseen. Paikalla on myös Suunnistajan Kauppa, jolla tarjolla mm. valaisimia yön pimeyteen.

Tiistain ratamestarin Juhani Tolosen kommentit sekä ratapituudet löydät täältä.

Posted in Etusivun artikkeli.