Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella

Tulevat tapahtumat

Tänään suunnistetaan Pertonvuoren ja Vahterkorven maastoissa

Rannikkorastit jatkuvat tänään Suolinnantien varressa, tapahtumakeskuksena toimii loppukeväältä tuttuun tapaan Destian soramonttu. Osa alueestahan on uudelleen kartoitettu täksi vuodeksi ja nyt otetaankin jälleen ennenkäymätöntä aluetta käyttöön. A- B- ja BL -radat suuntaavat tällä kertaa Vahterkorpeen jossa edellisen kerran on tietoni mukaan suunnistettu joskus viime vuosituhannella. Edellinen kartta Vahterkorven alueelta on vuodelta 1980. Ratasuunnittelun lähtökohtana on […]

Hei, Heinlahteen että heilahtaa!

Rannikkorastit jatkuvat tänään 11.7. Heinlahden merenrantarantamaisemissa. Korkeimmilta kukkuloilta voikin merta ja kenties myös saapuvia Tall Ship Races aluksia suunnistuksen lomassa bongailla. Radat on laatinut Väinö Kotro ja kartantulostajan silmiin ne näyttävät mukavan monipuolisilta. Tarjolla on tiukkoja pisteitä pienipiirteisellä mäkialueella, pidempää reitinvalintaa hienolla metsäalueella ja pisimmät radat käyvät Santoinvuorten hienoilla rantakallioilla kääntymässä. Takavuosina suunnistajia ovat hämmentäneet […]

Kuntosuunnistus Tavastilassa 4.7.

Tiistaina jatketaan Tavastilan hienossa maastossa. Tarjolla on suhteellisen vauhdikasta suunnistusta. Kulkukelpoisuus on pääosin oikein hyvä; ainoastaan A-radan loppupäässä joutuu osittain (muutama sata metriä) juoksemaan hidastavalla pohjalla, mutta sehän kuluu lajiin. Etenkin alueen pohjoisosassa pääsee hyödyntämään suhteellisen tiheää polkuverkostoa. Jotkut polut voivat olla epäselviä ja melkein umpeenkasvaneita, joten on hyvä lukea muitakin kohteita. D-rata on lapsiystävällinen; […]

Siltakylässä myös pyöräsuunnistusta

Tiistaina tosiaan pääsee fillarillakin suunnistamaan ja kyseessä on ainoa mahdollisuus rannikkorasteilla ennen syksyn rogaining-tapahtumaa. Tarjolla on hyvin monipuolista alustaa, pienistä kinttupoluista asvalttiin. Pari hyvin polkurikasta maastonosaa vaatii tarkkuutta ja pidemmillä reitinvalintaväleillä on mahdollisuus vauhdinpitoon. Valitettavasti joitakin alueen hienoja polkuja on juuri keväällä jäänyt harvennushakkuiden alle. Vihreitä piha-alueita saa mennä läpi karttaan piirrettyjä ajouria pitkin. Kartan koko […]

Tiistaina Siltakylään, pyörällä tai ilman

Rannikkorastit jatkuvat Siltakylässä ja tarjolla on normaalisuunnistuksen lisäksi myös pyöräsuunnistus. Siltakylän suunnistusmaasto on mielenkiintoisen monipuolinen. Sieltä löytyy kangasmetsää, avokallioita, vanhoja sorakuoppia, talousmetsää ja pisimmillä radoilla päässee käväisemään suollakin. Maastossa on runsaasti polkuja, ajouria, kärryteitä ja jokunen hiekkatiekin. Ihan kaikkia niitä ei ole kartassakaan joten tarkkana kannattaa olla. Radat mahdollistavat reippaan vauhdinpidon, mutta sopivissa paikoissa on […]

Rannikkorasteja tukemassa

Kymin Suunnistajat