Santalahti 2.5.2023

Tervetuloa Rannikkorasteille Santalahteen! Upeat maisemat odottavat suunnistajia ja näin aikaisin keväällä Santalahdessa on vielä helppo kulkea, vaikka kartalta vihreää väriä löytyykin. Radat on kuitenkin laadittu niin, että pahimmat ryteiköt pystyy aina kiertämään. Lyhyemmät radat kiertelevät alueen eteläosassa, mutta pidemmillä radoilla pääset pohtimaan reitinvalintaa kartan pohjoisosaan. A-radalle lähtevien kannattaa varautua siihen, että suunnistukengät kastuvat matkalla, mikäli […]

Korvenkalliolla 17.5. – Tossu-, pyörä- ja omatoimisuunnistus

Tällä kertaa Korvenkalliolla on tarjolla sekä tossu- että pyöräsuunnistusta. Varusteet kuntoon Tapahtumapaikalla on tällä kertaa myös Suunnistajan Kauppa, joten viikottaisen kuntosuunnistuksen yhteydessä voit hoitaa myös varusteet kuntoon. Kauppiaalla on kuuleman mukaan tarjolla myös pyöräsuunnistustelineitä. Tossusuunnitus Suunnistusradat on laadittu Korvenkalliolle teemalla reitin valinta. Suunnistajalle on pyritty laatimaan radat, joilla suoran suunnistamisen lisäksi on mahdollista löytää toinen […]

Huutjärvi-GP ja yösuunnistus

Tiistaina päästään yösuunnistuksen pariin tutussa ja turvallisessa ympäristössä Huutjärven koulun ja Kärsäjärven alueella Pyhtäällä. Tapahtumakeskus sijaitsee Huutjärven koulun pihalla osoitteessa Huutjärventie 56, 49210 Pyhtää. Maasto on erittäin hyväkulkuista kangas- ja avokalliomaastoa, joka mahdollistaa kovan vauhdinpidon. Etenkin pidemmillä runsasrastisilla radoilla on pyritty löytämään alueen vaikeampia rastipisteitä ja rastien heijastimetkaan eivät tule välkkymään pitkiä matkoja suunnitellusta tulosuunnasta […]

Vehkovuorelle suunnistamaan

Rannikkorastien radat on laadittu Vehkovuoren maastoon, joka on suurilta osin hyväkulkuista. Pidemmillä radoilla toki löytyy myös tiheämpää metsää ja harvennusta. Kaikille radoilla on runsaasti rasteja, joten löytämisen iloa on tarjolla! Radat on laadittu maaston parhaimpiin paikkoihin ja käyvät muutamilla vuorilla. Radoilla pääste rytmittämään suunnistusta, sillä jokaiselta radalta löytyy helpompia ja haastavampia pätkiä. Osalla väleistä pääsee […]

Kaakon Rastin omatoimisuunnistus Haminassa

Kaakon Rastin omatoimirastit 29.7. – 10.8. Maastossa on korkeuserot hyvin maltilliset, joka omalta osaltaan tuo suunnistukseen oman vaativuutensa. Notkelmat ovat osin vihreitä – kuitenkin maasto on hyväkulkuista ja nopeaa. Opastus on tieltä 170 Lelun tienhaarasta. Lähdön läheisyyteen mahtuu muutama auto parkkiin – muutoin tienvarsi pysäköinti. Radat, matkat ja rastien määrä: Rata-A  5.5 km 16 rastia […]

Kaakon Rastin omatoimirastit Haminassa

Kaakon Rastin omatoimirastit jatkuvat Kirkkojärven koulun lähimaastossa. Maastokuvaus: Runsas kulku-urien määrä tuo oman haasteensa suunnistukseen. Maasto on hyväkulkuista. Kartta on päivitetty vuonna 2019 ja on ajantasainen.     Ratavaihtoehtoja löytyy A,B,D sekä kaikki rastit kartta. Osallistumismaksun 5€ voit suorittaa Rastilippupalvelussa tai Kaakon Rastin tilille FI86 5506 0909 51. Viesti: Koulu. Kartan saat edelleenkin osoitteesta: Veijo […]

Ratamestarin ennakko Katariinaan

Rannikkorasteja päästään nyt suunnistamaan Katariinan niemessä uudistetulla kartalla, jossa käytössä ovat ISSprOM2019 symbolit. Kartan päivityksestä on vastannut Daniel Koivisto, joten luettavuus ja kuvaustapa vastaavat varmasti jopa kilpasuunnistajien tiukkoihin vaatimuksiin. Merkittävin muutos symboleihin liittyen tämän maaston osalta lienee se, että kielletyn kasvillisuuden tumma vihreä värisävy on aiempaa vaaleampi. Eli mitään järisyttävää kartan suhteen ei ole tapahtunut, […]

Kaakon Rastin omatoimisuunnistukset jatkuvat Rakinmäellä

Rannikkorastien kauden ohella Kaakon Rasti jatkaa omatoimisuunnistuksia Haminassa. Karttojen nouto samasta paikasta kuin tähänkin saakka: Veijo Riivari Tompurintie 7 A 7. Voimassaolo Rakinvuoren radan osalta 30.5. – 22.6. Osallistumismaksun 5 EUR voit suorittaa sähköisesti Rastilippupalvelussa tai tilisiirtona Kaakon Rastin tilille FI86 5506 0040 0909 51 viitteellä ”Pitkät”. Rata A 5.7 km 16 rastia Rata B […]

UsynligO-suunnistus Luovissa

Etelä-Kymen Suunnistajat toteutti yhdessä Karhulan lukion liikuntaturorin Henriikka Valleman kanssa kuntosuunnistuksen Luovin suunnistuskartan länsiosaan. Lähtö on tutussa paikassa Otsolan kumparepuistossa ja rata vaihtoehtoja löytyy kolme: Vaikea 4,2km rata Helppo pitkä, 3,7km Helppo 1,3km Maksaminen Tämän tapahtuma järjestää Etele-Kymen Suunnistajat, joten tilimaksut tulee ohjata suoraan heille seuraavilla maksutiedoilla: Maksu: 5 € Saaja: Etelä-Kymen Suunnistajat Tilinumero: FI26 […]