Yhteislähdön vuoksi Ruskajuoksussa noudatetaan hieman tavallisista Rannikkorasteista poikkevia lähtöjärjestelyjä. Kaikki yhteislähtöön osallistuvat kirjataan ennen metsään lähtöä vihkoon. Tällä kertaa hieman ohueksi jääneen järjestelyorganisaation vuoksi tässä suosittaneen itsepalvelua, henkilökunnan keskittyessä rahastamiseen. Seuraa järjestäjien ohjeita tapahtumapaikalla. Osallistujien luku koneelle tapahtuu vasta maaliintulon jälkeen. Tämä koskee siis yhteislähtöön osallistuvia. Mahdolliset yhteislähdön jälkeen maastoon mielivät kirjataan tuloslaskentakoneelle normaalisti. Yhteislähtöön osallistuvat […]
Author Archive: Mika Kilpinen
On koittanut aika syysklassikoiden, ensimmäisenä vuorossa Ruskajuoksu
Perinteinen Ruskajuoksu juostaan tulevana sunnuntaina Hurukselan Vehkovuoren maastoissa. Matkaan lähdetään niin ikään perinteisesti yhteislähdöllä klo 10.
Ratamestarin kommentit:
Heti ensimmäisellä maastokäynnillä selvisi, että metsää on hoidettu kuluvan vuoden aikana varsin reippaasti. Alkujärkytyksestä toivuttuani päätin kuitenkin lyödä kaksi hirvikärpästä yhdellä iskulla, joten ratojen lisäksi päivittelin karttaan uudet aukot sekä harvennushakkuut. Maastossa on myös paljon tuoreita metsätyökoneiden ajouria, joista vain selvimmät ja ratojen kannalta olennaisimmat on merkitty karttaan.
Ratojen suunnittelussa on otettu uudet hakkuut huomioon, eikä niistä ole lyhyillä radoilla juurikaan haittaa. Pisimmillä radoilla (etenkin A) joutunee kuitenkin muutamalla rastivälillä tallomaan hieman huonokulkuisemmassakin maastossa. Myös maaston mäkisyys vaikutti siihen, että ratapituuksia on jonkin verran pyöristetty alaspäin. A-, B- ja BL-radoilla käytetään ns. perhoshajontoja. C- ja D-radoilla ei hajontoja ole. Hajontaradoilla kannattaa olla erityisen tarkkana keskusrastilta lähtiessä, että ”perhoset” tulee kierrettyä oikeassa järjestyksessä.Samoin tarkkuutta vaaditaan myös paikoin toisiaan lähellä kulkevien rastiväliviivojen kanssa, jotta välttyisi vahingossa väärän rastivälin lukemiselta. D-radalla on yhdellä rastivälillä helpotettu oikean reitin valintaa käyttämällä kreppinauhaviitoitusta, joka on merkitty myös karttaan.
Sammalpäällysteiset kalliot ovat sateisen alkusyksyn jäljiltä todella liukkaita. Liikkukaa varoen!
A-rata 9,1 km 23 rastia
B-rata 6,0 km 16 rastia
BL-rata 3,7 km 11 rastia
C-rata 3,0 km 8 rastia
D-rata 1,5 km 6 rastia
Ratamestari,
Kimmo Laine
Tunnelmaa yhteislähtöön GPS-seurannalla!
Ruskajuoksussa on mahdollista käyttää GPSseurantaa oman matkapuhelimen avulla. Laita puhelin valmiiksi seuraavien ohjeiden mukaan ja kytke sovellus päälle Ruskajuoksun lähdössä.
Avaa ohjeet osoitteessa: http://livegps.rannikkorastit.fi/gps.php
Tarvittava salasana on RannikkoRastit
Seuranta avautuu tänne lähdön tapahduttua: http://livegps.rannikkorastit.fi
Seurannassa A, B ja BL-radat
Rannikkorastit jatkuvat Luovissa, myös yösuunnistusmahdollisuus
Tiistain Rannikkorastit sekä Firmaliigan päätös (päivä+yö) suunnistetaan Luovi Itäinen kartalla. Alueen koillisosassa on tehty metsänharvennusta, jonka johdosta ko. alueilla kulkukelpoisuus on heikentynyt (mutta näkyvyys parantunut).
Muuten maasto on hyväkulkuista kangasmaastoa ja loivapiirteistä kallioaluetta jota halkoo Luovin kuntorata. Pidemmillä radoilla em. metsänharvennus vaikuttaneen reitinvalintoihin. C ja D radat, jotka tukeutuvat polkuihin ja kuntorataan, suunnistetaan hyväkulkuisella alueella.
Sateiden johdosta kallioalueet voivat olla liukkaita. Radat ylittävät tapahtumakeskukseen johtavan tien, joten varovaisuutta teiden ylitykseen sekä autoiluun. Kaikki radat käyvät toimitsijateltan takana sijaitsevalla yleisörastilla, jossa voi seurata kanssakuntoilijoiden suorituksia ja Firmaliigan ratkaisuhetkiä.
Ja Rannikkorastien ollessa kyseessä näkymä rastilta voi olla tällainen.
Radat:
A 5,6 km 15 rastia
B 4,4 km 13 rastia
BL 3,3 km 11 rastia
C 3,1 km 11 rastia
D 1,8 km 9 rastia
Hovilan reitinvalintoja
Taiston tauottua on Hovilan ratamestarilla ollut aikaa tarttua mittanauhaan ja tutkia vielä hetki luomiaan rastivälejä. Mittailujen tulokset on iloksemme kirjattu myös muistiin ja ratamestarin ”loppuraportti” on luettavissa pdf muodossa täällä: Kolkkalan-korttelimittoja-web
Ensi tiistaina rastien etsintää ja löytämisen riemua on tarjolla Luovin metsissä. On myös koittanut aika laskea yösuunnistuksen ystävät irti, Luovissahan voi radan kiertää joko päivänvalossa tai illan pimettyä. Firmaliigajoukkueet puolestaan ottavat vielä kerran mittaa toisistaan, on koittanut finaalin aika.
Eikä tässä vielä kaikki, ensi viikolla suunnistajia hemmotellaan toisellakin tapahtumalla. Sunnuntaina vuorossa on perinteinen ja odotettu Ruskajuoksu!
Sydänsuon salaisuus 29.8.
Varsin harvasanaisesti ja salaperäisyyden verhoamana on ratamestarilta kommentteja tulevista Sydänsuon rasteista tihkunut. Nyt on selvästi haluttu maksimoida tuleva suunnistusnautinto paljastamatta etukäteen liikoja. Kiireisen ratamestarin on kuultu murahtelevan mennessään jotain kymiläisestä talousmetsästä, tarkoista rastipisteistä ja kulkukelpoisuutta hän suostui kommentoimaan vain lyhyesti ”ok”. Mutinan seasta olin myös erottavinani sanat ”metsänhoitotyöt” ja ”hieman normaalia vaikeampi D-rata”. Sama linja […]
Firmaliigan tilanne ennen finaalia
PRO-sarja Kaikki Huonoin poistettu 1 Kotkamills Pro 876.75 779.75 2 Ellun Enkelit 902.00 731.25 3 Sulzer Pro 769.25 643.75 4 Team Möhkäle 770.25 631.50 5 Andritz PRO 810.00 612.00 6 Kunnonrakentajat 615.50 553.00 7 Kojootit 526.00 526.00 FUN-sarja 1 Lost and Found 731.00 605.00 2 Andritz FUN 658.25 554.75 3 Mikan muistojoukkue 657.50 535.00 4 […]
Ratamestarin Heinäviestimittailuja
Ratamestarin terveiset Heinäviestin reitinvalintoihin liittyen löytyvät alla olevasta linkistä. Kiitos käynnistä, ensi viikolla rymistellään Laajakosken metsissä. http://www.rannikkorastit.fi/wp-content/uploads/2017/08/Heinäviesti2017_ratamittauksia.pdf
Ohjeita illan Heinäviestiin ja kuntosuunnistukseen
Ohjeita Heinäviestiin ja kuntosuunnistukseen. Mahdollisista muutoksista tai tarkennuksista näihin ohjeisiin ilmoitetaan tapahtumapaikalla: – Heinäviestiin osallistuvat maksavat normaalin karttamaksun infoteltalla ennen suoritusta – Heinäviestiosallistuja käyttävät rintanumeroita. Joukkueiden numerot tulossa… ja ainakin tapahtumapaikalla nähtävissä – Mikäli et ole ilmoittanut joukkueen juoksujärjestystä ennakkoon, tai juoksujärjestys on muuttunut, on se ilmoitettava viimeistään klo 17:00 info-teltalla. – Jokaisen viestissä suunnistavan […]
Heinäviestiratamestareiden terveiset
Vuoden 2017 Heinäviesti juostaan Redutin kartalla Kotkansaarella. Tapahtumakeskuksena toimii Haukkavuoren koulu ja pysäköinnissä hyödynnämme Arto Tolsa Areenan pysäköintipaikkoja. Kiitos molemmille tahoille yhteistyöstä. Tapahtuman formaattina on tänä vuonna parisprinttiviesti. Sekä Pro- että Fun-sarjassa molemmat viestinviejät juoksevat kaksi osuutta (1. ja 3., sekä 2. ja 4. osuus). Kilpailumaasto tarjoaa mahdollisuuden todelliseen katusprinttiin ja, ”filosofiansa mukaisesti”, ratamestari on […]



