Rannikkorastikausi aloitettiin Kirkkovuorilla

Yhteensä 41 suunnistajaa vietti kauniin kesäisen illan Kirkkovuorten maastossa Juurikorvessa. Selvästi osa oli odottanut viikoittaista tiistai-illan rutiinia, äityipä eräs pihkaniska jopa mainitsemaan kuinka kaunis näky niinkin yksinkertainen asia kun liikennemerkissä roikkuva rastilippu onkaan.

Rannikkorastien vakiokävijöiden lisäksi mukaan oli uskaltaunut myös aivan ensikertalaisia, mikä on toki aina hieno asia. Jokaiselle radalle riitti useampikin kävijä, kävipä eräs Rannikkorasteilta tuttu menijä jokaisen radoista ABCD, huima 18 km suoritus! Päättelykykyisimmät saattavat arvata henkilöllisyyden ao. tuloksista.

Muistakaa että rastit on paikoillaan ainakin ensi tiistaihin asti, joten jokainen voi käydä suunnistamassa omassa rauhassa. Julkaistaan lopulliset tulokset sitten viikon päästä. Tai mikäli juoksit tänään lyhyen radan, käy toki viikonloppuna pitkiksellä.

Koska Emittejä ei saatu käyttää, ei vielä virallisia tuloksiakaan voida julkaista. Laitetaan tähän nyt kuitenkin tässä vaiheessa UsyngligO:sta jokaisen radan vauhdikkaimman juossut, ihan vaan edistääksemme jatkossa sovelluksen käyttöä.

A: Simo Norema 48:29

B: Mikko K 37:03

C: Mikko K 25:02

D: Mikko K 21:01

Huomatkaa että Reittihärveli on julkaistu, joten toivottavasti jokainen GPS-jäljen tallentanut lisää reittinsä sinne, jotta voidaan arvioida reitinvalintoja ihan porukalla.

Ensi viikolla jatketaan Honkalassa, joten tulkaahan sankoin joukoin suunnistamaan!

 

Posted in Yleinen.