Luovin muistelot

Luovin mainiot maastot houkuttelivat ilahduttavasti reilut 100 suunnistajaa rasteille. Määrä yllätti jopa järjestäjät; A-radan kartat loppuivat kesken ja B-radankin kartat menivät jok’ikinen. Kaikki kuitenkin pääsivät haluamalleen radalle, sillä ystävälliset jo metsässä käyneet suunnistajat luovuttivat A-radan karttoja vielä lähtöä odottaville.

Näyttävän paluun Rannikkorasteille teki (kuvassa oleva) Jyrki Metsola, jonka uuden karheat juoksutrikoot siivittivät hänet onnistuneeseen suoritukseen. Seuran puheenjohtaja Pauli toivoi vielä Jyrkin löytävän seuraavaan tapahtumaan seuran suunnistusasun, jolloin poseeraus olisi vieläkin komiampi.

Rannikkorastit Luovi 6.7.

”Luovi itäinen” eli Luovin majan – Höyterin alue on seutukunnan hienoimpia suunnistusmaastoja. Alue on pääosin erittäin hyväkulkuista avokalliomaastoa, jossa on nautinto edetä.

Pidemmät radat eli A ja B käyvät loppupuolella alueen pienipiirteisemmässä ja vaativammassa koillisosassa, mihin on myös sijoitettu maisemarasti meren äärelle (kartan mukaan mereen; kuivin koivin kuitenkin ainakin tältä osin selviää). Molemmat radat ovat vaativuudeltaan kohtuullisia ja kulkukelpoisuudeltaan erinomaisia; toki omilla reitinvalinnoilla voi näihin seikkoihin vaikuttaa.

C- ja D-radat sijoittuvat alueen länsiosan avokallioalueille. Nämä radat tukeutuvat alueen runsaaseen polkuverkostoon sekä kuntorataan.

Suunnistusalue on suosittua ulkoilumaastoa, jossa aivan kaikki pienimmät polut eivät ole kartassa kuvattu.

Ratapituudet:

A 5,6km 12 rastia
B 4,4km 9 rastia
C 2,3km 8 rastia
D 1,7km 6 rastia

Tervetuloa!

Maastosta löytynyt hämäysrasti oikean rastipisteen läheisyydessä.

Ratamestari Teepee

RANNIKKORASTIT TARMOLA TALLINMÄKI to 29.6.2023

       

Yllä parhaita paloja reitin varrelta. Lehtipuu on sopivasti versonut ja tehnyt
suunistustehtävästä hiukan vaativamman.

Tapahtumapaikan osoite on TIILIRUUKINKATU 1 HAMINA. Parkki sijaitsee
Tiiliruukinkadun ”Latuparkissa” – tilaa on hyvin.
Maastossa korkeuserot ovat maltilliset. Hidastavaa maastopohjaa ja vihreää reiteillä on
vähän – siis kulkukelpoisuus on hyvä. Pienipiirteisyydestä johtuen eteneminen ”kevyellä
kaasulla”. ”Ylimääräisiä” polkuja on muodostunut maastoon runsaan kiintorastiverkoston
käytön johdosta. Kiintorastit tunnistaa teipatuista lätkistä.

Ratapituudet ovat
A-rata 5,3 km 15 rastia
B-rata 4,0 km 10 rastia
C-rata 3,1 km 8 rastia
D-rata 1,8 km 5 rastia

Tervetuloa suunnistamaan vauhdikkaaseen Tarmolan maastoon!

Kartantulostajan ennakko 27.6.2023

Rannikkorastit jatkuu tänään tiistaina Ylänummella Saunamäen kartalla, joka sijaitsee VT15:ta Metsäkylään menevän tien eteläpuolella, Kotka Hamina radan pohjois- ja eteläpuolella. Ratamestarin mahdollista (?) ennakkoa odotellessa kartantulostaja katsoi karttaa, tässä joitakin huomioita. Ratamestari tuntuu vältelleen kartan vihreimpiä ja siten huonokulkuisimpia alueita. Suuri osa rasteista näyttäisi sijaitsevan alueen miellyttävillä kallioalueilla tai niiden liepeillä.

A ja B -radalla käydään rautatien eteläpuolisella alueella, junaradan toselle puolelle siirrytään siltojen alitse, radan ylittäminen ei ole sallittua, älköön sitä siis kukaan yrittäkö! D-rata tukeutuu tuttuun tapaan polkuihin, lisäksi yhdellä rastivälillä metsätaipaleesta selviämisen helpottamiseksi maastoon on ratamestari ystävällisesti vetänyt pätkän viitoitusta. Tämä viitoitus on myös merkitty D-radan karttoihin.

Radat:

A-rata 5,3 km
B-rata 4,3 km
C-rata 3,2 km
D-rata 2,3 km

A-radan kartta on tulostettu mittakaavaan 1:10000, muut radat katsojaystävälliseen 1:7500 mittakaavaan. Kartan koko kaikilla A4.

Ratamestarikin saatiin hereille, tässä hänen terveisiään:

  • Maastossa on paljon avokallioita ja paljon polkuja joita kannattaa käyttää.
  • Pahimmat pusikot ratasuunnittelija on radoilla pyrkinyt kiertämään tai ainakin kannattaa kiertää.
  • A ja B radat käy radan eteläpuolella, meno ja paluu ovat radan alta. Radalle ei saa mennä eikä valtatie 15:sta, vaikka suunnistusrata menee lähelle tietä.
  • D-rata kulkee polkuja ja teitä pitkin, ainoastaan rastivälillä 4-5 ei ole polkua, mutta se on viitoitettu puna- valkoisilla lipuilla.
  • Juomarasti puuttuu.

Rannikkorastit keskiviikkona 21.6 Saaripirtillä

Ennen juhannusta kirmataan vielä kerran mukavassa maastossa Saaripirtillä hyviä polkuja ja kallioita pitkin. Mikäli pitää uralta poiketa maasto on pääosin mainiota ja nopeakulkuista. Maastoalue sopii hyvin vaikka ensikertalaisille, asutun alueen keskellä kun liikutaan, eksymisen vaara on minimaalinen. Kartan pohjoisosassa on kielletty alue jossa tehdään uutta kunnallistekniikkaa, tätä sivuaa vain A-rata.
Ja kun suoritus on tehty tarjotaan vielä makkarat kaupan päälle!
Voiko parempaa ollakkaan?
Ratapituudet ja rastien lukumäärät
A-rata 4,7, km, 17 rastia
B-rata 3,3, km, 13 rastia
C-rata 2,2, km, 9 rastia
D-rata 1,8, km, 6 rastia
Pyöräsuunnistus 8,6, km, 13 rastia
Harry Paavola ja Kalle Vitikainen

Korvenkalliolle Jukolakuntoa viimeistelemään 13.5.

Kallioilla polut ovat paikoin vain kulumauria ja kenties hieman vaikeasti havaittavia ainakin vauhdikkaammin eteneville.

Tiistaina Rannikkorastit suuntaa merenrannan tuntumaan, Pahalammen rantakallioille, Korvenkallion maastoon. Maasto on ”käsin poimittu” Jukolaan valmistautuville, mahdollisimman paljon tulevaa Porvoo Borgå Jukolaa muistuttavaa maastotyyppiä hakien. Radat on tehty niin että ne kiertää pääosin hyväkulkuisessa maastossa jossa myös mahdollisuus hyödyntää alueen runsasta polkuverkkoa.

Kartan kasvillisuuskuvaus on paikkoin hieman vanhentunutta ja suuntaa antavaa vanhojen hakkuuaukeiden osalta. Vihreä ei varsinkaan Aataminvuoren hiekkakankailla, jonne A- ja B-rata yltävät, ole niin paha kuin kartasta katsoen voisi kuvitella, vaan kulkukelpoisuus on siellä hyvän maastopohjan ansiosta kohtuullisen hyvä.

D ja C radat on polkuihin tukeutuvia ja avonaisessa maastossa.

Pidemmät radat käy Räskintien pohjoispuolella pienen lenkin ja myöskin muutaman haasteellisemman rastipisteen Korvenkallion itäpuolen alueella jossa maaston muoto on monipuolisempaa, runsaasti avokalliota ja korkeuseroja.

A, B ja C -radoilla on lenkit ja palataan samalle rastille uudestaan joten tarkkuutta oikeaan kiertojärjestykseen.

Radat:

A-rata 5,9 km 13 rastia (1:10000)
B-rata 4,6 km -rata 12 rastia (1:10000 tai 1:7500)
C-rata 2,7 km 10 rastia (1:7500)
D: 1,9 km 7 rastia (1:7500)

Kartantulostajan lisäys: B-rataa tulostettu sekä 1:7500 että 1:10000 mittakaavassa.

Uuperin reittihärveli

Uuperin reittihärveli ja WinSplits-väliajat saatu pikku ongelmien jälkeen vihdoin julki. Ilahduttakaahan ratamestaria ja kanssasuunnistajia siirtämällä reittinne härveliin!

Uuperin mahtimaastot vuorossa

Rannikkorasteja jatketaan tiistaina 30.5 Uuperin maastossa.
Tapahtumapaikkana toimii Uuperin laskettelukeskuksen parkkipaikka, Viirankankaantie 237 Hamina.
Radat kulkevat Uuperiin johtavan tien poikki, joten varovaisuutta tulee noudattaa sekä suorituksen aikana että paikalle saavuttaessa.

Uuperin kartta tarjoaa mäkirikasta metsäsuunnistusta, hakkuualueita on verrattain vähän ja vihreitä alueitakin pystyy välttelemään.
A ja B radat käyvät kartan kaikilla neljällä mäkialueella ja varsinkin A-radalta löytyy haastavia rastipisteitä. Joten radoilla pääsee haastamaan itseään kunnolla.
Vastapainoksi löytyy myös vaudikkaampia osuuksia ja muutama näköalarastikin on joukkoon sujautettu.
D-rata tukeutuu pääosin teihin ja polkuihin. Yhdellä metsäisellä rastivälillä on nauhoja suunnassa kulkemisen helpottamiseksi.

Ratapituudet:
A-rata 5,8km 16 rastia       1:10 000
B-rata 4,5km 11 rastia       1:10 000/1:7500
C-rata 2,6km  9 rastia        1:7 500
D-rata 1,7km  7 rastia        1:7 500

B-radalla on siis tarjolla nopeimmille kartan mittakaavana joko 1:7 500 tai 1:10 000.

Tervetuloa nauttimaan suunnistuksesta
Joni (ja lampaat)

Rannikkorastit 25.5

Rannikkorastit 25.5 tapahtumapaikka heti Pyhtään kirkonkylän länsipuolella MT 107 varrella. Maasto on suhteellisen hyväkulkuista, pyhtääläisittäin myös paikoin kivistä. Polkuja ei juurikaan ole. Suunnistusta helpottaa se, että vanhoja valtateitä 200 vuoden ajalta ylitetään useaan kertaan ja etelässä maasto rajautuu nykyiseen moottoritiehen, pohjoisessa voimalinjaan. Ratojen pituudet ovat aika lyhyitä parhaan maastoalueen suppeuden takia.

Radat:

A-rata 5,0 km 19 rastia

B-rata 3,9 km 16 rastia

C-rata 2,5 km 11 rastia

D-rata 1,4 km 7 rastia