UsynligO-suunnistus Tarmola

UsynligO-suunnistukset siirtyvät myös Haminassa metsään ja ratamestari kuvaa maastoa seuraavasti:

Maastossa on pienet korkeuserot, pienehköjä avokalliokumpareita on runsaasti. Hakkuujätettä eli pystyvihreää on vähän – eniten jätettä on uudella voimalinjalla paikka paikoin. Näkyvyys on hyvä ja vihreää vähän – helppokulkuista maastoa. Maastossa on jonkin verran polkuja, joita ei ole karttaan kuvattu. Ne ovat muodostuneet varuskunnan runsaasta käytöstä. Eivät vaikeuta suunnistusta vaan niistä voi olla hyötyäkin.

Perheen pienimmille ja vähän suunnistusta harrastastaneelle on helpohko johdattaleva rata. Pientä pohdintaakin välillä – meniskö oikealta vai vasemmalta tai oikaisisko vähän. Mikähän olisi nopein reitti?

Tarmolan muuntoasemalta lähtevä uusi voimalinja on vielä ilman lankoja. Kartassa on linja valmiina, sillä tolppien anturat ovat jo pystyssä ja helposti havaittavia. Koskee ratoja A, B ja C.
Langat saattavat ilmestyä milloin tahansa.

Maastoa halkoo paikallistie, jossa menee auto silloin tällöin. Muistakaa varoa ja ottakaa huomioon – me harjoittelemme ja väistämme.

Paperiversion kartasta saa Tompurintie 7 A 7 tai tulostamalla itse jos on mahdollista.

Kuntorastit ovat seuralle tärkeä tulonhankintakanava. Voit suorittaa osallistumismaksun 5 EUR sähköisesti Rastilippupalvelussa tai tilisiirtona Kaakon Rastin tilille FI86 5506 0040 0909 51 viitteellä ”Kuntsarit”.

Pysäköinti on Tallinmäenkadun varrella oleva ”latuparkki”.

Lähtö ja maali näkyvät parkkiin – ne on merkitty sini -valkoisin kuitunauhoin. Rasteilla on tunnuksella varustettu kiintorastilätkä tai rastilippu tunnuksella.
Löytämisen riemua!

Ratamestari Leo Pernu 0400-551484

P.S. Edellisen tapahtuman Pappilansalmen sprintin paperikarttoja saa edelleenkin 1.5 lähtien soittamalla tai lähettämällä viestin, Veijo Riivari 0400-827340. Karttoja saa 15.5. saakka.

Posted in Yleinen.