Suunnistusta ja polkujuoksua Tavastilassa 28.7.

Ensi tiistaina Rannikkorastit suunnistetaan Tavastilan maastossa Tiina Naakan tekemillä radoilla. Normiratojen lisäksi tarjolla on myös polkujuoksua alueen parhailla poluilla. Jos tiejuoksu on käynyt tylsäksi, tulkaa ihmeessä kokeilemaan polkujuoksua! Polkujuoksurata kierretään kartan avulla, mutta siinä ei tarvitse sen enempää suunnistustaitoa. Polkujuoksurataa voidaan myös luonnehtia pitkäksi D-radaksi, sillä rastit on sijoitettu aivan polun viereen.

Ennakkotietoa radoista:

D-, C- ja BL-rata pysyttelevät kokonaisuudessaan Vesitien pohjoispuolella, A- ja B-radan tehdessä loppulenkin Vesitien eteläpuolelle. Radat kulkevat pääosin hyväkulkuisessa maastossa, joskin pidemmillä radoilla matkan varrelle sattuu myös vähän tiheämpää kasvustoa matkanteon mausteeksi. Alueella on tehty hakkuita, mutta ne jäävät pääosin ratojen ulkopuolelle. Polkujuoksurata muodostuu kahteen kertaan juostavasta lenkistä Vesitien pohjoispuolella alueen eteläpuolisten polkujen jäätyä hakkuiden alle.

Radat ovat:

  • A-rata 15 rastia 6,3 km
  • B-rata 12 rastia 4,8 km
  • BL-rata 9 rastia 3,2 km
  • C-rata 7 rastia 3,1 km
  • D-rata 6 rastia 1,9 km
  • Polkujuoksu – polkua pitkin juostuna noin 7,5 km

Tapahtumapaikan osoite on Vesitie 84, Kotka. Välttäkää pölyä nostattavaa ajoa alueen hiekkateillä. Lähtö on auki klo 17 – 18:30.

Tervetuloa suunnistamaan!

 

Kartantulostajan lisäys 28.7.

Suuret kiitokset jo tässä vaiheessa Naakan Tiinalle, joka veljensä Tuomaksen avustamana on ratamestaroinnin lisäksi on päivittänyt Tavastilan karttaa ansiokkaasti. Työmäärä kasvoi varsin suureksi, suunnistuskarttahan ei oman kokemukseni mukaan oikein ikinä tule valmiiksi. Kun jonkun kartan osan saa kohdilleen, niin toisella puolella karttaa jo tapahtuu. Metsäkoneet riehuvat, pusikot ja puut kasvavat, polkuja tulee ja menee jne. Joka tapauksessa, kiitos ratamestarin aktiivisuuden saamme tänään nauttia taas hieman ajantasaisemmasta kartasta. Myös ratasuunnitteluun on riittänyt voimia ja ratoja on selvästi mietitty. Radat on pyritty viemään alueen parempiin maastonosiin, tästä johtuen varsinkin A-rata on hieman sik-sakkia, olkaa tarkoina kiertojärjestyksen kanssa. Alla kuva A-radan rasteista malliksi.

Ratapituuksiin on myös tullut pieniä tarkennuksia ja ne on päivitetty ylläolevaan taulukkoon.

 

Posted in Etusivun artikkeli.