Sapokka

Sprinttisuunnistus la 28.7. osana Meripäiviä

Suomen suurimpaan kesätapahtumaan Kotkan Meripäiviin liittyy myös useita urheilutapahtumia ja tänä kesänä myös Kymenlaakson suurin kuntoliikuttaja Rannikkorastit liittyvät Meripäivätapahtumien joukkoon. Ja mikä olisikaan kaupunkifestivaaliin sopivampi suunnistustapahtuma kuin sprinttisuunnistus. Rannikkorastien Meripäiväsprintti suunnistetaan lauantaina 28.7. klo 14-15:30 tapahtumapaikkana EKamin Katariinan kampus (merenkulku), Lehmustie 4. Opastus on Tammikadun ja Lehmustien risteyksestä. Rannikkorastit kiittää Ekamia tapahtuman järjestelymahdollisuudesta.

Sprinttisuunnistus määritellään lajisäännöissä jatkuvaa keskittymistä ja täysivauhtista etenemistä vaativaksi suunnistusmatkaksi. Nykymuotoista sprinttiä on kilpailtu kymmenkunta vuotta. Tämän päivän sprintit juostaan kaupunki- ja puistoympäristöissä, ns. metsäsprintit ovat jo (onneksi) jääneet historiaan.

Meripäiväsprintin radat risteilevät Sapokan ja Mansikkalahden alueella. Lauri Kontkasen ylläpitämä sprinttikarttarekisteri antaa alueelle arvion huippualue-top area ainoana koko listalla. Perustelut lausunnolle eivät kyllä ole tiedossa, mutta sprinttisuunnistukseen alue sopii erinomaisesti. Alue on helppokulkuista ja kenkäsuositus on joko lenkkikengät tai maastolenkkikengät. Paikoitellen reiteillä voi olla nokkosia, mutta muuten shortsit sopivat hyvin kilpailuasuksi, kuten kovimmat kisaajat ovat jo etukäteen uhkailleet. Tarjolla on kolme sprinttirataa meripäivähengessä: pisin Rednex 3.6 km,
keskipitkä Jukka Poika 2.5 km sekä perheystävällinen Robin 1.7 km. Ratapituudet on laskettu sprinttiohjeiden mukaisesti optimireittiä eikä linnuntietä kuten normaalisti metsäsuunnistuksessa. Rednex saa kovapintaisimmankin sprinttisuunnistajan niskan punoittamaan, kun tekninen säksätysrata sumentaa reilun vartin ajan välillä jalkoja ja välillä päätä ja loppuradasta molempia. Jukka Poika -radalla on tarjolla vähän letkeämpää menoa, mutta on syytä muistaa myös artistin sanoitus "älä tyri nyt, älä lyö yli nyt". Lyhin Robin sopii nimikaimansa mukaan niin nuorille kuin vanhemmillekin. Rastit sijaitsevat polkujen läheisyydessä, joten lastenvaunujenkin kanssa reitin kiertäminen onnistuu. Tosin vaunujen työntäjä saattaa joutua koville jyrkillä rinteillä. Kartan yksi, päivittämätön versio löytyy Kymin Suunnistajien netin karttakokoelmasta. Meripäiväsprintissä käytettävä kartta on päivitetty tänä kesänä.

Meripäivien aikaan Katariinan alueella on varmasti paljon väkeä. Suunnistajina varomme ja kunnioitamme tietenkin muita liikkujia. Sprinttisuunnistukseen liittyy kiellettyjen alueiden tuntemus. Sapokanlahden sprinttikartan kielletyt merkit löytyvät oheisesta linkistä. Meripäiväsprintin radoilla ei säännöillä ole juurikaan kikkailtu, ratamestarin vinkkinä kannattaa kuitenkin painaa mieleen kielletyn ja sallitun aidan ero. Toivottavasti rastit säilyvät paikoillaan, pisteet ovat joka tapauksessa sprintille ominaisesti selkeitä eikä kätkemistä ole harrastettu. Rasteja on paljon pienellä alueella, joten kannattaa olla tarkkana, että käy oikeat rastit oikeassa järjestyksessä.

Rednex- ja Jukka Poika -radat liikkuvat myös Puistolan kaduilla. Varokaa autoja, suunnistustapahtuma ei oikeuta liikennerikkomuksiin, joten jalkakäytävää ja tien vasenta laitaa on Meripäivä-sprintissäkin käytettävä. Samoin tullessanne ja lähtiessänne tapahtumapaikalta varokaa muita suunnistajia, tapahtumapaikalle pääsee helposti käyttäen muita kulkuneuvoja kuin omaa autoa. Myös Meriniemen alueen rantapoluilla saattaa liikkua pienvenesatamiin matkalla olevia autoja.

Meripäivä-sprintti on normaali Rannikkorastitapahtuma, joten sarjaliput sekä liikuntasetelit ovat käytössä tuttuun tyyliin.

Tervetuloa ensimmäiseen Meripäivä-sprinttiin!

Sapokka

Posted in Etusivun artikkeli.