Hurukselan tuloksia – myös viestin tulokset ja Firmaliigapisteet laskettu

Viilentynyt sää ja taivaalta tulleet pari vesipisaraa toivat tällä kertaa sopivaa vilvoitusta suunnistajille. Heinäviestistä johtuen teltan tuntumassa riitti säpinää koko illan ajaksi, kun lopulta kaikkiaan 25 pariviestijoukkuetta saatiin mukaan kilpailuun. Kiitokset sekä paljon vaivaa nähneille järjestäjille että mukaan lähteneille suunnistajile!

Normaalien ratojen tulokset ja reittihärveli ovat nyt valmiina. Heinäviestin tulokset löytyvät täältä ja väliajat täältä. Suorituksia voi vertailla myös Winsplits-palvelussa.

Firmaliigapisteet ovat nyt myös ajan tasalla, löytyvät täältä.

Tiistaina Rannikkorastit Hurukselassa sekä kaikille avoin Heinäviesti

Tiistaina 30.7 pääsee Vehkovuoren metsiin näin Meripäivien ja helteiden jälkeen tuulettamaan itseään kuntosuunnistuksen merkeissä. Jos kuitenkin tekee jo mieli pukea kilpailuvermeet ylle, onnistuu sekin. Vehkovuorella kilpaillaan nimittäin jokavuotinen ja perinteikäs kaikille avoin Heinäviesti, joka toimii myös Firmaliigan oskilpailuna. Viestiin toivotaan runsasta osaanottoa ja se on hyvä mahdollisuus kokeilla viestisuunnistusta myös ensimmäistä kertaa. Heinäviestin kilpailuohjeet alempana […]

Meripäiväsprintti 2019

Vuoden 2019 Meripäiväsprintti järjestetään Redutin kartalla Kotkan keskustassa. Tapahtumakeskus, lähtö ja maali sijaitsevat Datariinan piha-alueella (osoite: Heikinkatu 7). Ratamestari Lauri Vuorinen tarjoilee helteiseen lauantaihin kaksi sähäkkää sprinttirataa. Radat sisältävät sekä kaupunki- että puistosuunnistuksellisia elementtejä ja mittaavat nopeaa päätöksentekoa, suunnistuksen rytmitystä sekä reitinvalintataitoa. Onnistuakseen suunnistajan on tunnistettava hetket, jolloin kaasun voi painaa pohjaan ja toisaalta tilanteet, […]

Tarmolan rastit suunnistettu

Tarmolan uusittu kartta tuli testatuksi tämän illan rasteilla ja tarkaksi tuota kehuttiin. Kiitokset kartoittaja Veijo Riivarille. Tyytyväistä väkeä 73 osallistujan verran. Sinänsä ihan hyvä luku, mutta olisikohan osa suunnistanut Kotkan Meripäiville?

Tulokset ja reittihärveli lisätty tutuille paikoille

Tarmola 25.7

Tarmolan-Teirikallion alueesta on valmistunut täysin uusi kartta, joka eroaa vanhasta kartasta paljonkin varsinkin uuden käyräkuvauksen johdosta. Lisäksi kartalle on poimittu kivet ja kumpareet huomattavasti aiempaa tarkemmin. Alueella on runsaasti polkuja, joista selkeimmät on kuvattu karttaan.

Maasto on loivapiirteistä, runsaspolkuista ja alueella risteilee Tarmolan kuntorata. Helpommat radat tukeutuvat selvästi polkuihin. Näkyvyys on enimmäkseen hyvä ja tiheikköjen läpi kulkee polkuja. Ainoastaan vaativa pitkä rata koukkaa pikkaisen pystyvihreän ja tiheikön kautta. Pitkää heinikkoa radoilla ei ole.

Vaikka lähtö ja maali sijaitsevat asutuksen lähellä niin suunnistus on tällä kartalla ihan kunnon metsäsuunnistusta ja vaikeimmilla radoilla varmasti ihan haastavaa. Ratoja löytyy kaikille taito-ja kuntotasoille. Lämpöistä keliä on luvassa, joten omat juomat mukaan…

Terveisin

Ratamestari
Juha Heinonen

Ratapituudet ja rastien lukumäärät
Vaativa pitkä 6,4 km 19 rastia
Vaativa lyhyt 3,9 km 12 rastia
Keskivaikea pitkä 4,9 km 12 rastia
Keskivaikea lyhyt 2,8 km 9 rastia
Helppo pitkä 4,0 km 12 rastia
Helppo lyhyt 2,1 km 7 rastia

 

Neuvottoman tuloksia

Neuvottoman koulu on nyt testattu tapahtumakeskuksena. Hyvin meni, mahduttiin kaikki 158 ja kaverit. Metsäkoneet vähän yllättivät ja pakottivat siirtämään yhden rastin pois vaaravyöhykkeeltä aivan viime hetkillä. Huomioikaa tämä reittihärvelissä (sijaintia ei ole korjattu).

Neuvottoman koululla on myös Suunnistajan Kauppa

Liekö koskaan aiemmin järjestetty kuntorasteja Neuvottoman Koululla. Nyt on ennennäkemätön mahdollisuus päästä siis uuteen maastoon! Maasto on osittain taajamaa ja sen polkurikasta lähimetsää. Vaikeimmille radoille on kuitenkin löydetty haastetta hieman tiheämmiltä alueilta. Koska myös heinikkoa löytyy matkantekoa hidastamaan, on vastapainoksi tarjolla mielenkiintoisia pitkiä välejä joilla pystyy hyödyntämään katuja ja polkuja. Ratamestarina Janne Weckman. Radat: Vaikea […]

Saaripirtin tulokset ja reittihärvelit

Saaripirtin radoilla kilvoitteli tänään melkein 140 suunnistajaa. Tulokset ja reittihärvelit löytyvät tutuilta paikoiltaan. Käykäähän piirtämässä reittinne, niin nähdään miten Saaripirtin sokkeloissa seikkailtiin. Tulokset Winsplits-väliajat Reittihärveli

Saaripirtillä torstaina

Saaripirtin maasto Mussalossa asuinalueen kupeessa on suurimmaksi osaksi nopeakulkuista, runsaspolkuista ja avokallioista. Vihreää on pidemmillä radoilla lisää vaativuutta tuomassa rastien läheisyydessä. Pidemmillä radoilla on kääntökartta. Kartan mittakaava 1:5000.

Helppo lyhyt: 1,8km
Keskivaikea lyhyt: 2,2km
Keskivaikea pitkä: 4,1km kartan kääntö
Vaikea lyhyt: 2,7km
Vaikea pitkä: 5,9km kartan kääntö

Pyöräsuunnistustakin on tarjolla.
Erityisesti korttelissa varovaisuutta, ettei pääse arjen sankari ja vauhdikas tila-auto yllättämään. Radoilla tasapainotellaan suoraviivaisten toteutusten sekä reitinvalintojen välillä. Sprinttiteeman mukaisilla pyöräsuunnistusradoilla leimaustyöskentely on sujuvaa ja vauhdikasta, joten emit-leimaus vain lähdössä ja maalissa. Rasteilla siis ainoastaan rastiliput.
Radat on 3km ja 4km kartan koko 30 x 30 cm.

Tervetuloa.