Tiistaina sprintataan Kotkansaarella

Turvalasta saimme hieman esimakua sprinttisuunnistuksesta, tosin enemmin ehkä korttelipainotteisesta semmoisesta. Tämän ”pehmeän laskun” jälkeen onkin aika siirtyä ihan oikeaan sprinttin pariin Kotkansaarelle ja Redutin sprinttikartalle. Tapahtumakeskus sijoittuu tällä kertaa yrityskeskus Datariinan piha-alueelle. Ratamestarina toimii jälleen Noora Hyyrynen, tässä hänen terveisensä:

”Matkat ovat lyhintä sallittu reittiä pitkin mitattuja, mutta optimireitillä  tulee luultavasti hieman enemmän juostua matkaa. Valtavia kiertoja ei kuitenkaan ole luvassa. Parhaani mukaan koitin luoda radoille sekä nopeaa rastinottoa että reitinvalintaa. Pisimmille radoille sain vähän fyysisyyttäkin. Mitä kovempaa menet, sitä haastavamman radan saat. Kenkäsuositus ehdottomasti nappula, sillä alustana asfaltin lisäksi on runsaasti nurmea ja mahdollisesti metsää ja kallioita.”

Sprintti, radat ja ratapituudet
A Pitkä 4,2 km 21 rastia (radalla kartan vaihto = kääntö)
A 2,7 km 20 rastia (radalla kartan vaihto = kääntö)
B 2,2 km 13 rastia
C 1,4 km 9 rastia

Kartta sprinttisuunnistuskartta 1:4000, käyräväli 2 m, koko A4.

Kartantulostaja taas haluaa tässä vaiheessa kannustaa jokaista tutustumaan sprinttikartan kiellettyihin ja sallittuihin kohteisiin, kuva alla. Näin hommassa säilyy mielekkyys kun ratamestarin asettamat tehtävät on oikeasti ratkaistava. Sääntöjä noudattamalla säilyy myös myös urheilullinen tasapuolisuus ajanoton kanssa juoksevilla.

Sikäli asia on tehty suunnistajalle helpoksi, itse ei tarvitse miettiä onko kohteen ylitys, alitus tai sitä pitkin kulkeminen yms. kielletty vai sallittu. Kartta ja karttamerkki kertoo asian. Alla muutama esimerkkikuva, suunnistajalle ei alla olevissa esimerkkikuvissa olevassa maastossa kulku tuota minkäänlaista ongelmaa, mutta koska kartta kertoo alueen olevan kielletty ei sinne saa mennä.

”Kukkapenkin” ylitys kielletty, nurmikon (keltainen) tai asfaltin kautta kierto sallittu

 

Huom! Hirvikärpäsvapaa maasto!

Lisäys 4.9.
Kartan kääntö myös A-radalle

 

Rannikkorastit Tampsan montulla

Tiistaina paetaan hirvikärpäsiä hieman urbaanimpaan maastotyyppiin, vuorossa ovat Turvalan Rannikkorastit Kolkkalan sprinttisuunnistuskartalla. Radat on laatinut KS:n edustussuunnistaja Noora Hyyrynen. Tässä ratamestarin terveiset:

Radat,  ratapituudet ja rastien määrä:
A 5,8 km 21 rastia
B 3,6 km 15 rastia
C 2,1 km 7 rastia

Matkat linnuntietä. Päädyin sallia teiden ylitykset mistä vain ja siksi nuodattakaa erityistä varovaisuutta autoteillä. Kenkäsuositus: nappula ja sukkasuositus: pitkävartista jalkaan. Korttelin lisäksi radat sisältävät metsittyneempää aluetta sekä pieni pätkä sprintille tyypillisempää maastoa. Ota pyyhe mukaan maaliin odottamaan ja pulahda suorituksen jälkeen Tampsan monttuun vilvoittautumaan.

Elämysrastit Neuvottomassa tiistaina 21.8

Ruduksen hiekkamontulla järjestettävät kuntosuunnistukset on nimetty elämysrasteiksi. Rastipisteinä on tällä kertaa erilaisia nähtävyyksiä.
Neuvottoman suurin kivilohkarekasa, metsittynyt pelto, intiaanikota tänä kesänä uusittu nykyaikaiseksi, kaksi ketunluolaa, tervahauta, metsälampi joka on nyt kuiva, avokallio vesikuoppa joka on nyt kuiva, jättiläiskanan muna joka on asetettu pystyasentoon, kartioksi rapautunut iso kivi karttamerkintänä kumpare. Kaikilla radoilla ei ole kaikkia nähtävyyksiä. Nähtävyyksiä kannattaa katsella muutama sekunti.
Pisimmät radat käy kartan uusitulla alueella. Maastopohja on pääasiassa kuivaa kangasmaastoa. Yksi isompi mäki on kaikilla muilla paitsi helpoilla radoilla.

Ratapituudet
Kilpa pitkä 6,3 km 15 rastia
Kilpa lyhyt 4 km 9 rastia
Kunto pitkä 6 km 15 rastia
Kunto lyhyt 3,4 km 8 rastia
Helppo pitkä 3,2 km 7 rastia
Helppo lyhyt 2 km 6 rastia

Koivula koluttiin joukolla

Helteiden hellitettyä suunnistettiin Koivulan Rannikkorastit reilun 150 osallistujan voimin. Tulokset ovat julkistettu samoin reittihärveli on jo käytettävissänne. Tuloksissa suoritetaan vielä tarkistuslaskenta jotta Firmaliigapisteet saadaan ynnättyä, palaamme pisteisiin myöhemmin.

Lisäys 8.8.
Haamuaika poistettu Kunto lyhyt -radalta,  Pekka Marttonen ansaitsemalleen paikalle radan voittoon. Myös radan WinSplits-väliajat korjattu.

Ensi viikolla jatkamme edelleen hyvien kulkuyhteyksien päässä Karhuvuoren ja Aittakorven lähimetsissä. Radat sinne laatii, takavuosien nuori lupaus ja taitopäällikkö, Jyrki Rikka. Jyrkin nettiharjoituspäiväkirjasta urkittujen tietojen mukaan suunnistajia miellyttäviä kulkureittejä ja suunnistushaasteita on etsitty vaivoja säästämättä suunnilleen maalta, mereltä ja ilmasta, odotammekin innolla mitä on tarjolla ensi tiistaina!

 

Suuntana lähimetsä, vuorossa Koivula

Tänään Rannikkorastikiertue suuntaa kohti Koivulan miellyttäviä metsäalueita ja katuverkostoa. Ratamestari ei kiireiltään ole ehtinyt tuotoksiaan kommentoimaan, tässä joitakin kartantulostajan huomioita. Maasto on koostuu Koivulan ja lähiseudun asutusalueen pienistä ja vähän suuremmista  metsäalueista. Kaikki radat helppoa lukuunottamatta koukkaavat Tapaninvuoren mukavan haasteellisella mäkialueella, metsäalueilta toiselle siirtyessä taas suunnistajan tossun alle tarjotaan vauhdikkaita korttelipätkiä. Muutenkin kuljetaan mukavassa ja suhteellisen helppokulkuisessa maastossa, metsäalueet ovat runsaan polkuverkoston halkomia ja metsänhoidon sivutuotteetkaan eivät täällä pahemmin suunnistajan kulkua jarruta. Rasteja on runsaasti ja huippuaikaa radoilla tavoittelevilta vaaditaan tällä kertaa kepeiden jalkojen lisäksi sujuvaa suunnistusta. Sprinttisymbolein piirretyn kartan mittakaava on 1:5000 ja asiat tulevat kartalta vastaan nopeasti ja myös menevät nopeasti ohi jos suunnistus ei ole ”gripissä” koko ajan.

Tänään mitellään Rannikkorastien ohella myös Firmaliigan pisteistä. Vuorossa on kesätauon jälkeen kauden 4/6 osakilpailu.

Tapahtumakeskus sijaitsee Parikan hautausmaan parkkipaikalla osoitteessa Parikantie 90, Kotka

Koivulan ratavalikoima:
Kilpa pitkä 6,4 km / 22 rastia
Kilpa lyhyt 4,0 km / 16 rastia
Kunto pitkä 4,8 km / 17 rastia
Kunto lyhyt 3,2 km / 13 rastia
Helppo 1,9 km / 7 rastia

Lisäys: Myös karttojen toimitus on tällä kertaa sysätty kartantulostajan kapeille hartioille. Kartantulostajahan on tunnetusti kankea mutta hidasliikkeinen, joten reilusti ennen viittä paikalle saapuvat voivat varautua normaalia pidempään alkuverkkaan. Pahoittelut etukäteen, työt haittaavat harrastamista.

Rannikkorasti Laajakoskella 3.7. ratamestarin lausunto

Rannikkorastit 3.7. käydään Sydänsuon haastavassa maastossa. Kilpailukeskus löytyy Honkalan kanssa samoilta suunnilta, mutta nyt ei käännyttäkkään Honkalan hiihtostadionille vaan jatketaan suoraan niin kauan kunnes saavuttaan kääntöpaikalle. Haastavaa suunnistusta on luvassa jokaiselle radalle. Maastossa pääosin hyvä kulkukelpoisuus ja todella maltilliset korkeuserot. Maastoon on kuitenkin tullut uusia uria, joita ei ole karttaan merkitty. Paikanpäällä voi kuitenkin ratoja silmäilessä katsoa mallikartasta ne alueet joissa näitä karttaan merkitsemättömiä uria kulkee. Varsinkin lyhyimpien ratojen suunnistajille suosittelen katsomaan mallikartan ennen lähtöä.

Radat ja pituudet:

Kilpa pitkä: 6,4 km
Kilpa lyhyt: 3,9 km
Kunto pitkä: 4,9 km
Kunto lyhyt: 3,7 km
Helppo Pitkä: 3,4 km
Helppo Lyhyt: 2,3 km

Terveisin Antti Väyrynen

Honkala houkutti suunnistajia

Kaunis kesäilta, mainio sijainti ja kelpo suunnistusmaasto oli saanut mukavan määrän 183 suunnistuksen ystävää liikkeelle ja Honkalan Rannikkorasteille. Jukolasta on selvästikin toivuttu!

Rannikkorastien kolmas ”kesäratamestari” Antti Väyrynen aloitti reilun kuukauden mittaisen ratamestarointiurakkansa Honkalasta, Anttihan vastaa Rannikkorastien radoista koko heinäkuun ajan. Honkalan perusteella ratamestarointi on oikein hyvissä käsissä, kiitoksia mainioista radoista  kuultiin useammankin tyytyväisen suunnistajan suusta. Tarjolla oli vaihtelevia rastipisteitä, tiukkoja rastipisteitä rinteessä, pidempiä välejä ja hieman tavalliseta poikkeavaa suunnistusta entisellä Laajakosken harjulla eli nykyään vanhalla sorakuopalla.

Tapahtuman reittihärveli on avoinna, laittakaahan sinne rohkeasti reittejänne. Sieltä voimme sitten vaikkapa tutkailla onnistuiko ratamestari houkuttelemaan suunnistajia Mottimäen päälle maisemia ihailemaan?

Ensi viikolla suunnataan jälleen Laajakosken suuntaan, tällä kertaa hieman pohjoisemmaksi Sydänsuon kartalle.

Lisäys: Kartantulostaja pahoittelee karttojen loppumista, hieman on edelleen hakusessa karttamäärät uudistuneen ratatarjonnan myötä.

Ratamestarin ennakko Honkalan radoista

Rannikkorastit pidetään 26.6. Honkalan maastossa. Tapahtumakeskuksena toimii Honkalan hiihtostadion Laajakoskella. Pisimmät radat menevät Kankaantien pohjoispuolelle. Ylittäkää tie varoen. Tien pohjoispuolisessa maastossa on myös heikkoja ”polkuja” joita ei ole ollut järkevää merkitä karttaan. Lyhyemmillä radoilla pysytään kokonaan Kankaantien eteläpuolella, joten tien ylityksiä ei tule. Vaativaa suunnistusta on kuitenkin luvassa jokaisella radalla. Lyhyimpiä ratoja lukuunottamatta kaikki radat […]

Kirkkovuori käyty

Juurikorven Rannikkorastit on käyty ja mikäs oli Kirkkovuorten hienoissa metsissä kirmaillessa. Helle ei tällä kertaa suunnistajia hellinyt, mutta maastossa tarkeni kyllä mainiosti. Metsä suojasi pahimmilta puhureilta ja maasto tarjosi sopivasti vastusta nostaen hien pintaan. Toimitsijoilla sen sijaan näytti olevan hieman enemmän haasteita lämpimänä pysymisen kanssa, mutta siitä huolimatta palvelu pelasi jälleen silläkin puolella mainiosti. Ratamestari Antti Pasi oli luonut mukavat keskimatkatyyppiset radat tarjoten mukavaa tekemistä suunnistuskansalle. Sama mies mestaroi myös ensi viikon radat, jännityksellä jäämme odottamaan mitä silloin meille tarjoillaan! Ja tarjoiluista puheen ollen, Rantahaassa tapahtumaisäntänä toimii Kotkan Lihamestarit, heiltähän löytyy maukasta tarjottavaa vaikkapa Juhannukseksi!

Reittihärveli avattu ja WinSplits väliajat julkaistu