Rannikkorastit 10.5 Luovissa – tarjolla myös pyöräsuunnistusta

Luovi pohjoisen kuntorastien tapahtumakeskuksena on Kaarniemen risteyksen hiekkakenttä. Lähtö ja maali ovat alla olevan kuvan mukaisesti hiekkakentän etelä-/kaakkoispuolella sijaitsevalla polulla. Siten ainakin pieni verryttely on tarpeen ennen lähtöä ja maaliin tulon jälkeen. Varsinkin D-ratalaisia varten on karttaan päivitetty lähdön läheisyydestä lähtevä polun tapainen. Sen lisäksi on alkumetreille lisätty vinkiksi muutama punainen nauha oksista roikkumaan ja ohjaamaan polkureitille, joita lyhyet radat voivat käyttää tarpeen mukaan tukena.

Maastossa on vaihtelevasti pääosin valkeaa, kalliota ja jonkin verran vihertävää, joista kuitenkin jälkimmäistä on ratasuunnittelussa kierrelty, ja kulkua vihreässä voi pääosin välttää myös A- ja B-radoilla reitinvalinnoilla. Polkurikkaan maaston kaikkia epäselviä polkuja ei ole karttaan piirretty ja kivikuvausta on eri maaston kohdissa tulkittava maaston vaihtelevien kivitiheyksien ja -kokojen mukaisesti.

Lumen määrä oli jo vapunpäivän tarkistuskierroksella vähäistä. Maaston tarkistajan pienellä kiertelyllä lumi ulottui vain joissain paikoin nilkkaan asti, joten reilun viikon sulamisaika ennen tapahtumaa tarkoittanee lähes normaalia kesäkauden maastonpohjaa.

Pyöräsuunnistusradan on suunnitellut Kalle Vitikainen ja rata kattaa alueellisesti huomattavasti laajemman alueen Luovin runsaasta polkuverkostosta. Rata on tulostettu A3 kartalle ja linnuntietä mittaa on 6,8km, mutta optimaalisimmillakin reitinvalinnoilla matkaa kertyy noin 10km. Mittakaava pyöräsuunnistuskartalla on 1:10000 ja se perustuu normaaliin tossukarttaan, eli erillisiä polkujen/uraston kulkukelpoisuuksia ei ole määritetty.

Tervetuloa keväisestä suunnistuksesta nauttimaan!

Kartta: 1:7500, Käyräväli 5 m

Ratatiedot:
A: 5,6 km 11 rastia
B: 4,4 km 10 rastia
C: 2,7 km 7 rastia
D: 1,8 km 5 rastia
Pyöräsuunnistus: 6,8km, 8 rastia

Terveisin,
Ratamestari Timo Hyppänen

Tiistaina suunnistetaan Koivulassa

Koivulan rastit pidetään tällä kertaa Koskipuiston sydämessä. Asuinalueiden ympärillä on upeaa luontoa jokihaaroineen, puistoineen sekä metsä- ja kallioalueineen. 

Radat kulkevat valtaosin lumettomassa maastossa ja myöskin laajemmat vesilammikot on pyritty ratasuunnittelussa huomioimaan. A- ja B- radat ulottuvat alueen hienolle kallioalueelle Tapaninvuorelle, jossa talven lumileikkejä kaipaamaan jääneet voivat sopivilla pohjois-alarinnereitinvalinnoilla päästä vielä lumeen telmimään.

Koska kaikki radat menevät osin Koivulan katuja pitkin sisältäen myöskin kadunylityksiä, kehoitetaan suunnistajia varovaisuuteen. Kallioilla erityisesti sammalpinnat ovat liukkaita.

Tervetuloa suunnistamaan helppokulkuiselle ja kauniille puistoalueelle!

Radat:

A:  5,7 km 16 rastia
B:  4,8 km 12 rastia
C:  3,5 km 8 rastia
D:  1,6 km 6 rastia

Terveisin ratamestari,
Timo Pirtilä

Rannikkorastien kesän 2022 hinnasto – hanki kausikortti etukäteen

Tulevan Rannikkorastikauden hinnasto on päätetty pitää samana kuin edellisenä vuonna: kausikortti 100€, 10x sarjalippu 60€ ja kertamaksu 7€.

Kausikortteja ja 10x-sarjalippuja voi nyt jo ostaa maksamalla ne ennakkoon joko Rannikkorastien tilille (FI63 5172 0220 2806 72) tai suorittamalla maksun sähköisten liikuntaetujen kautta (maksupaikaksi Rannikkorastit). Maksaa voi myös paperisilla liikuntaseteleillä (setelit tulee toimittaa tapahtumapaikalle).

Maksun suoritettuasi, laita vielä viestiä anttiss [at] gmail.com

Fyysistä kausikorttia ei ole, ja etukäteen maksetut 10x sarjaliput voit noutaa tapahtumapaikalta.

 

Rannikkorastien kausi 2022 sisältää melkein 50 tapahtumaa, joten kausikortti on erittäin kannattava hankinta. Samalla tuet paikallisten suunnistusseurojen toimintaa. Kiitämme jo etukäteen kaikkia kausikortin ostavia!

 

Korttelirastit Huutjärvellä peruttu

Valitettavasti joudumme perumaan tapahtuman viime hetkellä ratamestarin/järjestäjän sairastumisen vuoksi. Seuraavan kerran kortteleita juostaan sitten reilun viikon päästä sunnuntaina Kotkansaaren kaduilla.

Pyrimme vielä löytämään Huutjärven korttelille uuden ajan ennen Rannikkorastikauden alkua. Radat ovat valmiina ja karttakin päivitetty, joten jo tehtyä työtä tapahtumaa varten ei viitsisi heittää hukkaan. Seuratkaa ilmoittelua asian tiimoilta.

Loppukauden suunnistuksia

Rannikkorastit huilaa nyt tulevan viikonlopun. Tulevana viikonloppunakin kyllä suunnistetaan, mutta Rogainingin muodossa, lauantaina 2.10. Rannikko-Rogaining tapahtuma järjestetään tällä kertaa Loviisan upeissa maastoissa ja kelikin näyttää suosivan. Tähänkin tapahtumaan kerkeää kyllä mukaan vielä viime hetken päätöksellä.

Rannikkorasteja on siis jäljellä vielä kahtena sunnuntaina, joista jälkimmäisenä on ns. Ruskajuoksu. Tässä tapahtumassa on yhteislähtö.

Ja ei tämä lysti vielä tähän lopu. Kotham-Cup on myös ovella ja tästä lisätietoa lähiaikoina.

Kotham-Cupin lisäksi suunnistetaan myös uutta yö-sprintticupia. Tästä sarjan puuhamiehet kertovat ennakkotietona seuraavaa:

Tänä vuonna loppusyksyn yösuunnistustarjonnassa nähdään uutuutena torstaina 7.10 alkava Kotka Afterdark experience nimeä kantava 7 osainen yö-sprinttisuunnistus tapahtumasarja. Yö-sprintti on saavuttanut jo suurta suosiota muualla Suomessa ja nyt tämä herkku saapuu tarjolle myös Kotkaan. Kaikki tapahtumat ovat helposti saavutettavissa Kotkan kaupunkialueilla ja soveltuvat niin koko perheen ensimmäisiksi yösuunnistus kokemuksiksi, kuin ihan huippujenkin harjoituksiksi. Yksittäisen tapahtuman hinta on 7e ja kausikortti kaikkiin tapahtumiin on 35e (eli 5e/tapahtuma). Alle 18v ikäisille ja lasten saattajille kartat ilmaiset. Lisätietoa tapahtumasarjasta tulevan viikonlopun aikana.

Eli älkäähän vielä laittako nastareita ja kompassia talviteloille, vaan tulkaa joukolla nauttimaan syksyisistä ulkoilutapahtumista.

Huutjärvi 21.9.2021

Rannikkorastit jatkuvat tiistaina Pyhtään Huutjärvellä. Luvassa on erittäin hyväkulkuista kangas- ja avokalliomaastoa.

Ratojen suunnittelu aloitettiin tällä kertaa C-radasta ja radan suunnitteli ratamestarien apulaisena toiminut KyS:n nuoriso-osaston Nelli. Nellin tavoitteena oli ”mukava rata jossa ei suolla ja hakkuuaukoilla tarvitse rämpiä”. No sellaisen apuratamestari tosiaan suunnitteli😊.

A ja B-radoilla suunnistajille annetaan mahdollisuus päästellä suurimmat höyryt ulos jo heti alkumatkasta ja sen jälkeen luvassa on tiukempia rastipisteitä teknisesti vaativammalla osuudella. Molemmilla radoilla hyvän lopputuloksen edellytyksenä on sujuva suunnistus.

D-rata tukeutuu alueen runsaaseen polkuverkostoon ja soveltuu erinomaisesti niin aloittelijoille kuin perheen pienimmille. Radan loppuosa tarjoaa suunnistajille mahdollisuuden kokeilla omia taitojaan suoraviivaisella reitinvalinnalla tarjolla olevan polkukierron sijasta. Radan pystyy turvallisesti kiertämään pienitehoisella otsalampulla.

Metsään pääsee pimeän laskeuduttua noin klo 19:30. Nykyisten lajisääntöjen mukaisesti rasteilla ei ole heijastimia.

Tapahtumakeskus toimii Huutjärven koulun pihalla osoitteessa Huutjärventie 56 Pyhtää.

Tervetuloa runsain joukoun nauttimaan hyväkulkuisesta maastosta ja yösuunnistuksen ihanuudesta.

Terveisin,
Ville Seppälä ja Jukka Tani

Pitkäthiekat / Rakinvuori 14.9

Tiistaina 14.9 suunnistetaan Rannikkorastit Haminassa Pitkienhiekkojen upeissa kangas- ja kalliomaisemissa. Radat voi suunnistaa joko päivänvalossa tai sitten pimenevässässä illassa maalin olllessa auki aina 22.00:n asti.

Tapahtumapaikka on pystytetty Pitkien hiekkojen uimarannan parkkipaikalle ja radat lähtevät idän suuntaan kohti Rakinvuorta. Pisin A-rata piipahtaa jopa Joulupukinmaan mäessä, muuten radat ovat pääsääntöisesti Rakinvuoren ja leirintäalueen välisellä mäkialueella.

Reitinvalintaa pääsee toteuttamaan kivasti joko metsämaata, polkuja, kallioita tai jopa teitä pitkin. Muutama tiukka rastipistekin vaativimmilta radoilta löytyy. K-pisteelle on sopiva alkuveryttely tienreunaa pitkin ja maalikin on etämaali muutaman sadan metrin päässä tapahtumakeskuksesta.

Opastus paikanpäälle alkaa täältä Vilniementien päästä.

Ratapituudet:

A 6.8km 14 rastia
B 4.7km 10 rastia
C 3.4km 9 rastia
D 1.8km 5 rastia

Tervetuloa ja oikein nautinnollista alkusyksyn suunnistusta!

Petri Kotro
Ratamestari

Tiistaina suunnistetaan Luovissa

Rannikkorastit pidetään tällä kertaa Luovi-itäisen kartan alueella, joka on kokonaisuudessaan käytössä olevistamme parhaita suunnistusalueita. Avokalliot ovat erittäin helppokulkuisia ja maisemat mainioita. Tapahtumakeskuksena toimii kartan keskellä oleva kallioalue.

Vaativimpien (A ja B) ratojen alkupuoli on vauhdikasta ja jokseenkin suurpiirteistä suunnistusta pidemmin rastivälein. Jälkimmäisellä puoliskolla on lyhyempiä vaativia rastivälejä, joissa pääsee etenemään tarkasti kohteelta kohteelle, mikäli haluaa virheitä välttää.

Lyhyemmät C- ja D-radat tukeutuvat alueen runsaaseen uraverkostoon ja rastipisteet ovat pyritty valitsemaan helpoiksi ja selkeiksi. Etenemisessä voi hyödyntää polkuja sekä kuntorataa; rastipisteet sijaitsevat pääosin mukavilla avokallioilla tai niiden reunamilla.

Suurin osa radoista ylittää muutaman kerran mökkiteitä, joten varovaisuutta tienylityksiin.

Tervetuloa suunnistamaan alueen parhaisiin maastoihin!

Ratapituudet:

A 6,0km
B 4,8km
C 2,2km
D 1,8km

P.S. Tapahtumapaikka siis täällä

Terveisin, ratamestari Timo Pirtilä

Koronarajoitusten poistuminen ja iltarasteihin siirtyminen

Nyt uusimmat alueelliset rajoitukset mahdollistavat Rannikkorastien siirtymisen takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Tätä on tietysti odotettu kuin kuuta nousevaa. Valmistelut parin seuraavan viikon osalta ovat jo tehty omatoimirasteja ajatellen, mutta tiistaina 22.6 suunnistetaan Saaripirtin maastoissa jo normaalisti, ajanotto mukaan lukien.

Tämän johdosta omatoimirastit päättyvät siis kahden viikon päästä ja tilalle palaavat tiistain ja torstain iltatapahtumat.

Tarkemmista turvallisuusohjeista tapahtumapaikalla ohjeistamme sitten lähemmin Saaripirtin ennakon yhteydessä.

Terveisin,
Rannikkorastit

Rannikkorastit käynnistyvät omatoimirasteilla – toimintaohjeet

Viime kevään tapaan kausi käynnistetään normaalista poiketen omatoimirasteilla. Mukana järjestelyissä ovat kaikki alueen suunnistusseurat: Kymin Suunnistajat, Vehkalahden Veikot, Pyhtään Voima, Kaakon Rasti sekä Etelä-Kymen Suunnistajat.

Tapahtumat

Tapahtumat julkaistaan nettisivuilla ja somessa aina maanantai-iltana tai tiistaina aamupäivällä. Julkaisuhetkestä alkaen kartat ovat noudettavissa laatikoista. Tapahtumia julkaistaan aina kaksi kerrallaan, ja ovat siis suunnistettavissa tiistaista sunnuntai-iltaan saakka. Maantieteellisesti pyrimme siihen, että toinen viikon tapahtumista olisi Haminassa ja toinen Kotkan tai Pyhtään alueella.

Tapahtumakalenteri julkaistaan aluksi kesäkuuhun saakka, jonka jälkeen tilanteen parantuessa, siirrymme normaaliin päiväjärjestykseen.

Huomaa että tapahtumapaikalle ei ole omatoimiaikana opasteita. Tapahtumapaikan tarkka osoite navigaattoria löytyy nettisivujemme tapahtumat-osiosta sekä Rastilippu-palvelusta.

Maksutavat

Kausikortti maksaa tälläkin kaudella 100€. Kausikortin voit maksaa suoraan Rannikkorastien tilille (huomaa muuttunut tilinumero FI63 5172 0220 2806 72) tai muilla tutuilla maksutavoilla. Sarjalipun myyntiin palataan sitten kun palataan normaalitilanteeseen.

Normaaliin tapaan jokaiseen tapahtumaan voi ostaa 7€ hintaisen karttamaksun alla luetelluilla maksutavoilla.

Tapahtumia kaudelle on suunniteltu noin 50, eli kausikortillekin saa siis hyvää vastinetta. Maksettuasi kausikortin (pankkitili tai liikuntaetu), ilmoita siitä anttiss@gmail.com

Maksutavat
- Kausikortti
- Rannikkorastien pankkitili (FI63 5172 0220 2806 72, huom! uusi tilinumero), viestikenttään tapahtuman nimi
- Sähköiset liikuntaedut (palvelusta löytyy Rannikkorastit-nimellä)
- Liikuntasetelit (sovi erikseen, miten/milloin setelit toimitetaan järjestäjälle)
- Edellisvuoden sarjaliput (sovi erikseen, miten/milloin sarjaliput toimitetaan järjestäjälle)
- Rastilippu-palvelu

Käteistä rahaa ei maksamiseen voi tällä hetkellä käyttää, eli laatikkoon ei siis voi jättää mitään maksuvälineitä.

Huomaa että tälle kaudelle Rannikkorastien tilinumero on uusi (FI63 5172 0220 2806 72) ja myös sähköisissä maksutavoissa on muutoksia. Eli maksakaa sovelluksilla siis aina Rannikkorasteille (ei koskaan tapahtumaa järjestävälle seuralle), vaikka sovelluksesta seurojen omat palvelutilit löytyvätkin.

Karttojen noutaminen

Aiemmasta poiketen Rannikkorastien kartat ovat haettavissa kahdesta kiinteästä osoitteesta:

Kotka: Kotolahdentie 5, 48310 Kotka. Postilaatikko Haaviston konepajan päärakennuksen vieressä olevan vihreän rakennuksen seinässä. Rakennus sijaitsee Kotolahden tehdas- ja varastoalueella.

Hamina: Vehkalinnantie 10, 49540 Hamina. Postilaatikko sijaitsee päärakennuksen takana olevassa opastetaulussa.

Molemmissa laatikoissa on aina sama karttasisältö. Kun noudat kartan, merkitse lomakkeeseen nimi, noudetut kartat sekä maksutapa. Pidä mukanasi mieluiten omaa kynää kontaktien välttämiseksi.

Karttojen tulostus itse

Jos haluat tulostaa kartan itse, tällöin maksu on suoritettava Rastilippu-palveluun. Tämä ei siis sovellu toistaiseksi kausikorttilaisille tai liikuntaeduilla maksaville. Maksettuasi karttamaksun, Rastilippu-palvelusta avautuu ladattava karttalinkki. Karttatiedosto on PDF-muodossa.

Tulokset ja reittihärveli

Rannikkorastien nettisivuilla on linkki tuloksiin. Toivomme osallistujien syöttävän tuloksiin omat tiedot. Aikaa ei tarvitse syöttää. Ajan voi syöttää joko käsin tai sitten sivulle ladataan gpx-tiedosto, josta järjestelmä automaattisesti tarkastaa suorituksen ja laskee ajan tuloksiin.

Reittihärveli avataan heti alkuviikosta ja sinne voi laittaa oman reitin heti muiden tutkittavaksi.

 

Terveisin,
Rannikkorastit