WP 20150927 004

Syksyn sunnuntaisuunnistukset aloitettiin Ohrakankaalla

Taivaalla liiti lentokoneet ja Ohrakankaan sammalilla ja kallioilla kiisi 122 suunnistajaa, kun syksyiset sunnuntaisuunnistukset aloitettiin. Kannustusta tarjosi muutama hirvikärpänen, bongasipa joku metsonkin. Tulokset ja väliajat on nyt julkaistu. Reittihärvelikin on valmiina piirroksianne ja gps-jälkiänne varten.  Ensi sunnuntaina vuorossa onkin Juurikorpi. Kaikki mukaan.         

Sunnuntaisuunnistukset Ohrakankaalla

Rannikorastit siirtyvät syysaikaan ja suunnistukset jatkuvat sunnuntaisin. Tänään 27.9. suunnistetaan lentokentän maastoissa klo 14 alkaen. Tapahtumakeskus sijaitsee lentokentän pohjoispuolella ja käytössä on Ohrakankaan kartta. Tarjolla tuttuun tapaan ”jokaiselle jotakin”. Pidemmillä radoilla haastetta tarjoaa lentokentän länsipuolinen rinnealue, helpolla D-radalla liikutaan taas lähes kokonaan polkuja käyttäen. Polkujuoksurata on tuttu kesäkuun Rannikorasteilta, vain kiertosuunta on vaihtunut. Ratapituudet: A-rata […]

Heinlahden yösuunnistus

Kauden viimeiset tiistai-Rannikkorastit suunnistetaan 22.9. Heinlahdessa. Maastossa on tällä kaudella suunnistettu jo kerran aiemmin, tällä kertaa lähtö on kuitenkin eri päästä karttaa eli Heinlahden veneveistämöltä (joka on jälleen ystävällisesti tarjonnut piha-alueensa suunnistajien käyttöön). Toinen merkittävä ero on tietenkin se, että tällä kertaa suunnistetaan pimeällä. Tämä toivottavasti tuo lisähaastetta maaston paremmin tuntevillekin. Vaativimmilla radoilla heijastimet on […]

Huutjärvi GP 2015

Tämän vuoden Huutjärvi GP:ssä päästiin siis nauttimaan aivan uudesta Huutjärven kolkasta. Tämän myötä radoissa siirryttiin vielä napsun verran metsäsprintin suuntaan ja pidemmillä radoilla tarjolla oli paikoin oikeastaan keskimatkan kiperää suunnistusta. Tämä ei kävijöitä tuntunut harmittavan, uusi kallioinen metsäalue otettiin ilolla vastaan. Vaikka liikuttiin aivan asutuksen liepeillä, oli tarjolla täyttä yösuunnistusta. Suuret kiitokset vielä kartan melkoisen […]

Huutjärvi GP-yösprintti, ennakkoa radoista

Tiistaina jatketaan siis jo perinteisellä Huutjärven yö-sprintillä. Ratamestari kuvailee tarjolla olevaa kattausta seuraavasti: A-rata: 4,8 km, 22 rastia. Ratamestari on jo pitkään haaveillut saavansa jakaa takapihansa lenkkimaastot muiden pihkaniskojen kanssa. Nyt siihen tuli tilaisuus kun vanhat kartat jaksoi yhdistellä uusiksi. Maastona polkupohjaista nopeakulkuista metsää, erilaisia teitä ja kallioita. Kallioilla varottava liukkautta. Sprintin mukaisesti lyhyitä ja […]

Ruskajuoksun 134 osanottajaa nauttivat suunnistuksesta aurinkoisessa syyssäässä

Suunnistajista 123 osallistui normaalisuunnistukseen ja 11 polkujuoksuun. Yhteismäärä 134 on Ruskajuoksun uusi osallistujaennätys! Ennen 81 osallistujan yhteislähtöä pidettiin Firmaliigan palkintojen jako. Alla voittajajoukkueiden edustajia palkintojenjaossa. Tislareiden riehakkaat voitontuuletukset ja Pro-sarjan komea kiertopalkinto Firmaliigan Fun-sarjan voittajat, HIrssaaren Huiput Ratamestari Peter Svahn oli suunnitellut Jäppilän haastavaan maastoon radat, joilla oli hyväkulkuisen metsän vastapainona myös hitaampaa maastoa, sekä […]

Muutamia täsmennyksiä Ruskajuoksuun

Yhteislähdön vuoksi Ruskajuoksussa noudatetaan hieman tavallisista Rannikkorasteista poikkevia lähtöjärjestelyjä. Kaikki osallistujat kirjataan ennen metsään lähtöä vihkoon. Osallistujien luku koneelle tapahtuu vasta maaliintulon jälkeen. Tämä koskee siis sekä yhteislähtöön osallistuvia, että yhteislähdön ulkopuolella lähteviä. Yhteislähtöön osallistuvat tekevät emit-kortin nollauksen ennen yhteislähtöä. Muut nollaavat normaalisti k-pisteellä. Lähtö sijaitsee n. 150 m etelään tapahtumakeskuksena toimivalta Jäppilän kentältä. Siirry siis […]

Ruskajuoksu sunnuntaina

Ruskajuoksu, syyskauden perinteinen huipentuma, juostaan sunnuntaina 13.9. Jäppilän maastossa. Vielä ei ole paljon ruskaa havaittavissa, ja sääennuste lupaa edelleen aurinkoista ja suhteellisen lämmintä. Ilmojen osalta olosuhteet ovat siis loistavat. Vakioratojen lisäksi on myös polkujuoksu tarjolla. Ratasuunnittelussa on pyritty hyödyntämään alueen parhaimmat osat niin että juoksuvahti pysyy yllä samalla kuin rastinotto vaatii keskittymistä. Alueita missä on […]

Firmaliiga vuonna 2015 suunnistettu

Firmaliiga saatiin onnellisesti päätökseen ja tuloksetkin on laskettu.  Pro-sarjassa VeVen huippusuunnistajista koostuva Tislarit ei jättänyt viimeisessäkään osakilpailussa mitään arvailujen varaan vaan täräytti yösuunnistukseen A-radan kolmoisvoiton. Kotkamills pro säilytti kakkossijan turvallisen tuntuisesti. Yösuunnistuksen tuplapisteet aiheutti muutoksia muualla tuloslistalla. Taito-Tiimi hyökkäsi vahvan yön ansiosta podiumille viitossijalta. Pyhtään uusi suunta oli neljäs ja Sulzer loikkasi myös yhden sijan […]