Äijänvuori on vaihteleva ja paikoin melko pienipiirteinenkin maastoalue, jossa on kuntopolun lisäksi paljon myös pienempiä polkuja. Ratojen pituudet ovat ohjearvojen alarajoilla, jotta myös A-rata säilyy selkeästi luettavana pienehköllä kartta-alueella. A-radalla on kaksi perhoslenkkiä eli samalla kokoomarastilla käydään kolme kertaa. Vuorella kun ollaan, on radoilla myös kohtalaisesti nousua.
Äijänvuoren tapahtumakeskus, lähtö ja maali ovat edellisen vuoden tapaan Tampsan uimarannan alueella (lähtö ja maali kuvassa). 
A- ja B-radoilla kuljetaan rastiväleillä monipuolisesti ja melko nopeasti vaihdellen kallioalueilla, metsämaastossa ja osittain polkupätkiä pitkin tai niitä ylittäen. Siten sujuvaan suorittamiseen liittyy rytmitystä ja reitinvalintaa ottaen huomioon maastotyypit sekä rastinoton vaativuuden vaihtelu.
Runsaat polut ohjaavat D- ja C-radoilla rastien lähelle, useimmat rastiympyrään. On kuitenkin katsottava, että kulkee oikeaa polkua ja osaa siirtyä oikeasta kohdasta rastia etsimään. D-radalla voi käyttää pääosin kuntopolkua, mutta C-radalla on hyödynnettävä joitain pienempiäkin polkuja tai joitain oikoreittejä maaston kautta.
Radat (kartta 1:7500 / 5 m):
A-rata 5,1 km 17 rastia
B-rata 4,1 km 13 rastia
C-rata 2,5 km 9 rastia
D-rata 1,9 km 7 rastia

