Tavastilan tulokset

Tavastilan tulokset, väliajat ja reittihärveli julkaistu. Tosin näyttää nyt siltä että suuri osa ilman aikaa juosseista tuloksista vielä puuttuu. Rannikkorastien tuloslaskennassa toimivat ”aa tee koo pesialistit” (<- tuloslaskijan oma ilmaus) näyttävät kaivautuneen todella syvälle käytössämme olevan tuloslaskentaohjelman syövereihin. He ovat nimittäin jo toisen kerran tänä vuonna löytäneet tavan syöttää ilman aikaa juosseet järjestelmään niin että ne eivät sinne tallennu. Paheksun syvästi moista kalliin tietojenkäsittelylaitteistomme tekstinsyöttölaitteen kuluttamista, asia otetaan varmasti esille tuloslaskijoiden jatkokoulutuksessa ja ohjeistuksessa. Kaivelemme kuitenkin vielä tapahtumajärjestäjän roskakorit ja tarvittaessa Kotkan seudun jätepaperinkeräyspisteet, jospa sieltä vihkoon kirjatut ilman aikaa juosseiden nimet löytyisivät. Tuloksiinhan tuolla ei ole suurta merkitystä, mutta osallistujamäärien seurannan ja muun tilastoinnin vuoksi ne olisi mukava saada esiin kaivettua. Tänä vuonnahan odotettavissa on mm. Rannikkorastien historian 30000:s suoritus, joka lienee pienen juhlan ja huomionosoituksen paikka!

Muutakin mukaan otettavaa Rannikkorasti-tiimi Tavastilasta sai, nimittäin ratamestari oli onnistunut debyytissään erinomaisesti. Tarjolla olivat vaihtelevat, monipuoliset radat ja ne kelpaavat vaikka mallisesimerkiksi Rannikkorastien ratamestarikoulutukseen. Maastonkäyttö, rastien sijoitus ja ripustus oli toteutettu hienosti. Ratoja ei myöskään ollut ”perinteiseen” tapaan muodostettu vain pisimmästä radasta oikaisuja tehden pätkimällä, jolloin syntyy näillä osallistujamäärillä aikamoista jonossa juoksua. Kartantulostajan kaivamien tilastotietojen mukaan käytössä oli peräti 57 eri rastiväliä ja mm. kaikilla radoilla oli oma ykkösrasti. Vain yksi rasti oli käytössä neljällä radalla, kolme rastia kolmella radalla, muuten rastipisteet olivat korkeintaan kahden radan käytössä. Vaikuttava suoritus, asioita oli selvästi mietitty.

Ensi viikolla onkin vuorossa perinteinen Heinäviesti, johon radat laativat Hannu ja Lauri Vuorinen. Priimaa tuppaa tältäkin kaksikolta syntymään, joten kaikki mukaan nauttimaan viestin tunnelmasta! Viestihän on avoinna kaikille, esim työ-, kaveri-, kylä-, sekä seurajoukkueet ovat tervetulleita. Viesti juostaan ”Halikko”-tyyliin eli kaksi ensimmäistä osuutta lähtevät matkaan yhtä aikaa ja ankkuriosuus pääsee matkaan vasta kun molemmat heistä ovat vaihtoon saapuneet.

Heinäviestiin voit ilmoittautua täällä

Lisäys 29.7.

Päivitetty tuloksiin puuttuneet nimet.

Posted in Etusivun artikkeli.