Rannikkorastit 9.9.2021, Neuvoton

Tällä kertaa rannikkorastit järjestetään Neuvottomassa valtatien 7:n pohjoispuolen maastossa. Tapahtumapaikkana Ruduksen soramonttu.
A, B ja C radoilla maastonosat Kirstunkivenmäki, Koskosojanmäki sekä Raasukorpi (C rataa lukuun ottamatta) tulevat tutuiksi. Maasto on pääosin avonaista. Tarjolla on mm. avokallioita sekä myös nopeaa avointa metsää. Tosin A ja B radoilla suunnistushaasteita on haettu myös hiukan hitaammasta maaston osasta, jossa ajan voi minimoida reitinvalinnolla.
Maastopohja on paikoitellen kivikkoista ja ehkä jokunen oksakin täytyy jossain vaiheessa ylittää. Tällä hetkellä ojat ovat kuivahkoja ja helpohkosti ylitettävissä (ainakin allekirjoittaneella). Jokunen kivikin voi näkyä matkan varrella.  Radat sisältävät jonkin verran tieosuuksia.
D rata kiertelee teitä, voimalinjaa ja pellonreunaa pitkin. Sopii aloittelijoille.
Karttaakin on osittain päivitetty tätä tapahtumaan varten. Kiitokset siitä Pönnin Hannulle. Maastossa on paikoin vanhaa osittain lahonnutta harvennusjätettä, jota ei välttämättä näy kartassa. Lisäksi maastossa on paljon kiviä, joten jokainen kivenlohkare ei ole päätynyt kartalle.

Ratavaihtoehdot:
A-rata            5,8 km, 17 rastia
B-rata            4,5 km, 12 rastia
C-rata            3,5 km, 11 rastia
D-rata            1,7 km, 6 rastia

Kuvituskuva. Kuvan autoilevat lampaat eivät liity tapahtuman järjestelyihin.

Tervetuloa suunnistamaan,
Mikko (ja muut Häröt Lampaat)

PS. rastienviennin yhteydessä hirvikärpäsiä ei ollut maastossa juuri ollenkaan

Hamina sprintti 7.9

Tiistaina 7.9 suunnistetaan sprinttiä Haminan ympyröillä. Treeni toimii taas hyvin seuraavan viikonlopun sm-sprinttiä varten.
Olen saanut avattua kisa-alueeksi puolustusvoimien entisen alueen, jossa ei ole vuosiin suunnistettu, jos koskaan?
Reitin valintaa on lisätty pienillä ” lisäkikkailuilla”. Suunnistajan on huomioitava kielletyt alueet ja karttaan merkityt kiinni olevat portit. Vaikka portti olisi auki, niin sitä ei saa käyttää!

Kisakeskuksena toimii Puistotalo (Fredrikinkatu 9) ja autoille parkkitilaa löytyy torilta katujen varsilta.

Ratapituudet:
Pitkä 3.6km, 16 rastia
Lyhyt 2.0km,  8 rastia
Ratapituudet on mitattu lyhyintä reittiä.

Terveisin Jukka Hakulinen

Moronvuori 2.9.

Rannikkorastien syyskausi käynnistyy Moronvuoren komeissa erämaisissa tunnelmissa. Maasto on ehkä parasta mitä näillä kulmilla on tarjota, nopeaa kallion päällystä, ikimetsää ja mukavasti korkeuserojakin. Kiireetön ehtii ihailla maisemia Valkmusan suon yli länteen tai paistamaan makkarat tuvan nuotiopaikalla.

Käytettävissä oleva alue on melko suppea ja maaston parhaat osat on pyritty hyödyntämään maksimaalisesti. Kartan luoteisosan harvennushakattu osakin on nyt jätetty ratojen ulkopuolelle. Luvassa on keskimatkan tyyppisiä runsasrastisia ratoja. Pidemmillä radoilla on myös vaativia rastipisteitä. Varsinkin A-radalla tarkkana myös rastien järjestyksen kanssa. A- ja B-rata käyvät Moronvuoren tuvan länsipuolella olevan niityn ja mutaojan takana. Mallikarttoihin lisätään pari luontevaa ylityspaikkaa tai toisaalta noin 3,5 metrin pituushyppytuloksellakin selviää kuivin jaloin. C-radalla pääsee jo tukeutumaan alueen polkuihin ja D-rata tukeutuu täysin vuorta kiertävään leveämpään polkuun/mönkkäriuraan.

Ratapituudet ja rastimäärät:
A  5,9 km (19)
B  4,4 km (12)
C  3,2 km (9)
D  2,4 km (5)

Kartta on mittakaavassa 1:7500 (A4 vaaka) ja helppolukuinen kovassakin vauhdissa. Osa kivisistä rinteistä on kuvattu suurpiirteisesti ilman näpertelyä. Varsinkin kallioille on syntynyt parin viime kesän aikana runsaasti heikkoja polkuja, jotka eivät ole kartassa. Muilta osin kartta on hyvin ajan tasalla.
Tutka-aseman aitaan ei saa koskea!!! Pysäköinti tien varressa, seuraa järjestäjien ohjeita.

Kulku tapahtumapaikalle tapahtuu Pernoon kautta. Opastus alkaa Sutelan liikenneympyrästä (Pernoontie), josta ajomatkaa ensin Pernoontien päähän n. 10km. Asfaltin loppuessa käännös ensin Heinäkorvenkujalle, josta myöhemmin matka jatkuu Vartiovuorentietä pitkin

Tervetuloa elämykselliseen iltaan
Jarmo Mäkelä

Kaarniemi-Luovi-pohjoinen-Mansikkamäki jne. 26.8.

Torstaina 26.8 Rannikkorasteilla vuorossa ”Luovi Pohjoinen”. Maasto on tällä kertaa sitä parempaa kymiläistä, sisältäen pieniä kalliomäkiä, runsaasti polkuja ja yllättävän vähän aivan viimeaikaisia metsänhoidon jälkiä.

Ratoja on tarjolla viisi ja varsinkin kahdelle pisimmälle olen yrittänyt saada reitinvalintatehtäviä suunnistajien pohdittavaksi. Hieman pidempiä vauhdikkaita välejä näillä radoilla siis tarjolla. Jopa tietä kenties tarjolla vauhdikkaimmille, tai matalamman askellen omaaville, menijöille. BL-rata on luonteeltaan erilainen, sillä suunnistetaan enemmän metsän puolella ja polkuja ei tällä radalla ole niin tarjolla suunnistuksen tueksi. Semmoista keskimatkan neppailua enemmän siis. C- ja varsinkin D-rata tukeutuvat alueella runsaina risteäviin polkuihin.

Kartan mittakaava kaikilla radoilla 1:7500. Tapahtumateltalta lähtöön on n. 450m, polkua ja tietä pitkin pääsee. Opastus paikalle Otsolantien ja Kaarnimentien risteyksestä, josta ajoaika tapahtumakeskukseen n. 30 sek.

Tällaiset radat tällä kertaa ja tervetuloa terveisin,
Mika Kilpinen
ratamestari

Sydänsuo 24.8.

Rannikkorastit järjestetään tiistaina 24.8. Laajakoskella. Tapahtumapaikkana on tuttu bussin kääntöpaikka, osoite Laajakoskentie 805. Tapahtumapaikan alueella on tehty paljon muutoksia. Muunto-asema ja sen huoltorakennukset on aidattu kokonaan, eikä sen alueelle pääse enää parkkeeraamaan. Alueellla on tehty myös tiejärjestelyjä. Osa tienpätkistä on poistettu ja uusia uria on tehty tilalle. Parkkipaikkaa ei kääntöpaikan jälkeen juurikaan ole, koska uusitun tie on kapea, ja ojat ovat syvät. Parkkeeraus onkin suoritettava ennen kääntöpaikkaa tien varteen. Lisäksi kääntöpaikan alueen lähimetsää on kaadettu ja tilalla on korkea heinikko.

Ratoja on tarjolla neljä kpl, joista A ja B käyvät Sydänsuon ja voimalinjojen nopeakulkuisella kallio-alueella. C ja D rata kulkevat kokonaan voimalinjan eteläpuolella.

Alueen itä-osissa sekä voimalinjojen pohjoispuolella on useita karttaa merkkaamattomia metsäkoneen ajo-uria. Karttaa merkityt polut ovat myös osittain heikosti näkyvissä. Tarkkana pitää olla koko ajan.

D – rata kulkee kahdella viimeisellä rastivälillä metsän läpi. Tukipolkua ei näillä väleillä ole. Sunnassa pysymisen helpottamiseksi on merkitty näille rativäleille ohjaava viitoitus punavalkoisilla puihin kiinnitetyilla nauhoilla. Myös rastiväliltä 3-4 tukipolku puuttuu. Ohjaava mäki ja kallio ja edellisellä rastille näkyvä hakkuu-aukio ohjaavat oikeaan suuntaan. Ykkösrastilla kannattaa olla tarkkana minkä polun valitsee matkalla rastille nro 2. Suositellaan vahvasti alempaa, oikeanpuolista.

RADAT:
A 5,5 km
B 4,0 km
C 3,3 km
D 1,5 km

Mika ja Ile

Saksankangas to 19.8.

Saksankankaalla on runsas polkuverkosto eikä niitä aivan kaikkia ole kartassa. Maastossa on kaivantoja sekä juoksuhautoja – kuitenkin pääasiassa hyväkulkuista metsää.

Torstaina 19.8. Rannikkorastit pidetään Saksankankaalla. Alue toimii puolustusvoimien harjoitusalueena, jonka vuoksi alueella on paljon pieniä polkuja, joita ei ole kartassa. Lisäksi alueella on juoksuhautoja ja kaivantoja. Maasto on etupäässä hyväkulkuista. Löytyy avokalliomäkiä, soistuvaa, hyväkulkuista talousmetsää – korkeuserot ovat maltilliset. Kartta on ajantasainen ja mittakaava 1:7500.
Museotieltä käännyttäessä rastipaikalle tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, koska näkyväisyys on rajoitettu.
Parkkitilaa löytyy hyvin lähtöpaikan läheisyydestä. Opastus paikalle alkaa Mt 170 ja Museotien (3513) risteyksestä.

Ratapituudet:
A 5,3 km, 16 rastia
AL 3,9 km, 10 rastia
B 4,0 km, 9 rastia
C 2,9 km, 8 rastia
D 1,7 km, 7 rastia

Ratamestarit Anne Pernu ja Katja Tilli

Heinlahti 12.8

Tapahtumakeskuksena toimii Heinlahden veneveistämö. Tapahtumapaikan osoite on Veistämöntie 50, 49200 Heinlahti.

Maasto on osittain peitteistä ja alueelle on tullut uusia harvennushakkuita, jotka eivät kuitenkaan suuresti vaikuta kulkukelpoisuuteen. Radoilta löytyy myös nopeita kallioalueita. Pidemmät radat (A, B) käyvät kauempana kartan kaakkoisosan kallioalueilla. Lyhyemmät radat (C, D) tukeutuvat läheisiin polkuihin ja teihin. Pisimmällä radalla käytetään perhoslenkkiä ja samalla rastilla käydään useamman kerran, joten muistathan rastien oikean kiertojärjestyksen. Ratojen pituudet ovat maltilliset ja niissä on huomioitu hieman pidempi matka lähtöön.

Erityisesti huomioitavaa:
Radoilla kuljetaan mökeille johtavia teitä. Niillä voi olla liikennettä, joten on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Tapahtuma-alueelle saavutaan tietä pitkin, jota kuljetaan myös lähtöön. Muistathan varoa lähtöön kulkevia suunnistajia.

Ratapituudet:
A-Rata: 5,7 km
B-Rata: 4,3 km
C-Rata: 2,7 km
D-Rata: 1,5 km

Lähtö sijaitsee noin 500 metrin päässä tapahtumakeskuksesta.

Terveisin, Ratamestari Rasmus Töyrylä

Neuvottoman koulu

Torstaina 5.8 Rannikkorastit pidetään Neuvottoman ja mäkelänkankaan maastoissa. Tapahtumakeskus sijaitsee Neuvottoman koululla ja opastus alkaa Helsingintien ja Mäkeläntien risteyksestä.

Maastoltaan alue on hyvin nopeasti kulkuista ja polkujakin löytyy nähnyt. Jokaisella radalla on saatavissa kortteliosoitosta, kuten päiväkirjaa käytetään mahdollista harkita. Asuinalueilla on liikennettä, jokaka katuja kulkiessa tulee olla varovaisia!

Ratapituudet ja rastit:
A  5,8 km ja 15 rastia
B  3,9 km ja 10 rastia
C  3,1 km ja 8 rastia
D  2,1 km ja 7 rastia

Ratamestari: Henrika Vallema

Tiistaina suunnistetaan Luovissa

Rannikkorastit pidetään tällä kertaa Luovi-itäisen kartan alueella, joka on kokonaisuudessaan käytössä olevistamme parhaita suunnistusalueita. Avokalliot ovat erittäin helppokulkuisia ja maisemat mainioita. Tapahtumakeskuksena toimii kartan keskellä oleva kallioalue.

Vaativimpien (A ja B) ratojen alkupuoli on vauhdikasta ja jokseenkin suurpiirteistä suunnistusta pidemmin rastivälein. Jälkimmäisellä puoliskolla on lyhyempiä vaativia rastivälejä, joissa pääsee etenemään tarkasti kohteelta kohteelle, mikäli haluaa virheitä välttää.

Lyhyemmät C- ja D-radat tukeutuvat alueen runsaaseen uraverkostoon ja rastipisteet ovat pyritty valitsemaan helpoiksi ja selkeiksi. Etenemisessä voi hyödyntää polkuja sekä kuntorataa; rastipisteet sijaitsevat pääosin mukavilla avokallioilla tai niiden reunamilla.

Suurin osa radoista ylittää muutaman kerran mökkiteitä, joten varovaisuutta tienylityksiin.

Tervetuloa suunnistamaan alueen parhaisiin maastoihin!

Ratapituudet:

A 6,0km
B 4,8km
C 2,2km
D 1,8km

P.S. Tapahtumapaikka siis täällä

Terveisin, ratamestari Timo Pirtilä

Nopala

Tiistaina 27.7 Rannikkorastit suunnistetaan Virolahdella, Nopalassa. Maasto on hienoa ja monipuolista: nopeita kankaita, pienipiirteisiä mäkiä ja peitteisempiä laakeita rinteitä. Alueella kilpailtiin muutama vuosi sitten sotilaiden MM viesti. Ehdottomasti pidemmänkin automatkan arvoinen maasto!

Opastus Vaalimaantien ja Nopalantien risteyksestä. Tapahtumakeskus sijaitsee vanhalla soramontulla. Varokaa tapahtumakeskuksen läheisillä pikku teillä autoillessa alueella liikkuvia suunnistajia! Ennen kaikkea lyhyet radat tukeutuvat näihin alueisiin.

A ja B rata ylittävät suuremman suo alueen radan aikana. Suo on kuitenki olosuhteista johtuen erittäis kuiva ja täten helppo ylittää.

Lähtö auki 17-18:30.

Tapahtuma on myös hyvä mahdollisuus tutustua syksyllä odottavan SM yö suunniistuksen ratamestarin tyyliin.

Rtm. Daniel Koivisto