Rannikkorastit käynnistyvät omatoimirasteilla – toimintaohjeet

Viime kevään tapaan kausi käynnistetään normaalista poiketen omatoimirasteilla. Mukana järjestelyissä ovat kaikki alueen suunnistusseurat: Kymin Suunnistajat, Vehkalahden Veikot, Pyhtään Voima, Kaakon Rasti sekä Etelä-Kymen Suunnistajat.

Tapahtumat

Tapahtumat julkaistaan nettisivuilla ja somessa aina maanantai-iltana tai tiistaina aamupäivällä. Julkaisuhetkestä alkaen kartat ovat noudettavissa laatikoista. Tapahtumia julkaistaan aina kaksi kerrallaan, ja ovat siis suunnistettavissa tiistaista sunnuntai-iltaan saakka. Maantieteellisesti pyrimme siihen, että toinen viikon tapahtumista olisi Haminassa ja toinen Kotkan tai Pyhtään alueella.

Tapahtumakalenteri julkaistaan aluksi kesäkuuhun saakka, jonka jälkeen tilanteen parantuessa, siirrymme normaaliin päiväjärjestykseen.

Huomaa että tapahtumapaikalle ei ole omatoimiaikana opasteita. Tapahtumapaikan tarkka osoite navigaattoria löytyy nettisivujemme tapahtumat-osiosta sekä Rastilippu-palvelusta.

Maksutavat

Kausikortti maksaa tälläkin kaudella 100€. Kausikortin voit maksaa suoraan Rannikkorastien tilille (huomaa muuttunut tilinumero FI63 5172 0220 2806 72) tai muilla tutuilla maksutavoilla. Sarjalipun myyntiin palataan sitten kun palataan normaalitilanteeseen.

Normaaliin tapaan jokaiseen tapahtumaan voi ostaa 7€ hintaisen karttamaksun alla luetelluilla maksutavoilla.

Tapahtumia kaudelle on suunniteltu noin 50, eli kausikortillekin saa siis hyvää vastinetta. Maksettuasi kausikortin (pankkitili tai liikuntaetu), ilmoita siitä anttiss@gmail.com

Maksutavat
- Kausikortti
- Rannikkorastien pankkitili (FI63 5172 0220 2806 72, huom! uusi tilinumero), viestikenttään tapahtuman nimi
- Sähköiset liikuntaedut (palvelusta löytyy Rannikkorastit-nimellä)
- Liikuntasetelit (sovi erikseen, miten/milloin setelit toimitetaan järjestäjälle)
- Edellisvuoden sarjaliput (sovi erikseen, miten/milloin sarjaliput toimitetaan järjestäjälle)
- Rastilippu-palvelu

Käteistä rahaa ei maksamiseen voi tällä hetkellä käyttää, eli laatikkoon ei siis voi jättää mitään maksuvälineitä.

Huomaa että tälle kaudelle Rannikkorastien tilinumero on uusi (FI63 5172 0220 2806 72) ja myös sähköisissä maksutavoissa on muutoksia. Eli maksakaa sovelluksilla siis aina Rannikkorasteille (ei koskaan tapahtumaa järjestävälle seuralle), vaikka sovelluksesta seurojen omat palvelutilit löytyvätkin.

Karttojen noutaminen

Aiemmasta poiketen Rannikkorastien kartat ovat haettavissa kahdesta kiinteästä osoitteesta:

Kotka: Kotolahdentie 5, 48310 Kotka. Postilaatikko Haaviston konepajan päärakennuksen vieressä olevan vihreän rakennuksen seinässä. Rakennus sijaitsee Kotolahden tehdas- ja varastoalueella.

Hamina: Vehkalinnantie 10, 49540 Hamina. Postilaatikko sijaitsee päärakennuksen takana olevassa opastetaulussa.

Molemmissa laatikoissa on aina sama karttasisältö. Kun noudat kartan, merkitse lomakkeeseen nimi, noudetut kartat sekä maksutapa. Pidä mukanasi mieluiten omaa kynää kontaktien välttämiseksi.

Karttojen tulostus itse

Jos haluat tulostaa kartan itse, tällöin maksu on suoritettava Rastilippu-palveluun. Tämä ei siis sovellu toistaiseksi kausikorttilaisille tai liikuntaeduilla maksaville. Maksettuasi karttamaksun, Rastilippu-palvelusta avautuu ladattava karttalinkki. Karttatiedosto on PDF-muodossa.

Tulokset ja reittihärveli

Rannikkorastien nettisivuilla on linkki tuloksiin. Toivomme osallistujien syöttävän tuloksiin omat tiedot. Aikaa ei tarvitse syöttää. Ajan voi syöttää joko käsin tai sitten sivulle ladataan gpx-tiedosto, josta järjestelmä automaattisesti tarkastaa suorituksen ja laskee ajan tuloksiin.

Reittihärveli avataan heti alkuviikosta ja sinne voi laittaa oman reitin heti muiden tutkittavaksi.

 

Terveisin,
Rannikkorastit

Huutjärven pimeä ilta houkutti kävijöitä

Mukava määrä, reilut 70  yösuunnistuksen ystävää, nautiskeli Huutjärven yörasteista. Ratamestaereiden ennakot pitivät hyvin paikkansa, varsinkin pitkällä radalla piti suunnistaa tarkasti rastille saakka. Tapahtuman tulokset julkaistu ja reittihärveli avattu, olkaapa hyvä.

Tiistaina vuorossa Neuvottoman metsät

Tiistain rannanreilla tavataan tuttua neuvottoman maastoa uusin näkökulmin. Maasto on hyväkulkuista ja suurimmat ryteiköt on yritetty välttää.

Toivotamme teidät tervetulleiksi, nappuloiden ja nastareiden kera!

A-rata 5,7km, 15 rastia
B-rata 3,8km, 10 rastia
BL-rata 2,6km, 7 rastia
C-rata 2,1km, 7 rastia
D-rata 1,7km, 8 rastia

Ratamestarit, Titta ja Kati

Rakinvuoren siirretty tapahtuma torstaina, suunnistusta myös pimeällä

Torstaina 24.9 Rannikkorastit käydään takuu varmassa upeassa Rakinvuoren maastossa. Maasto antaa mahdollisuuksia ajoittain nopeaan ja toisaalta myös tarkkaan suunnistukseen. Veijo Riivari on päivittänyt kartan hiljattain, joten kasvillisuus kuvaus on hyvällä mallilla. Rakinvuoressa on harvennusten jäljiltä jokunen metsäkoneura, joita karttaan ei ole merkattu.

Iltarastien yhteydessä on mahdollisuus myös testata pimeällä suunnistusta. Valopäitä varten lähtöä pidetään auki aina klo 20.30:een. Maali sulkeutuu kello 22:00.

Tapahtumakeskus on sijoitettu Joulupukinmaahan aivan museotien ja Pitkiltähiekoilta tulevan tien risteyksen tuntumaan. Lähtö tapahtuu ”etänä” Rakinvuoren juurelta. Näin ratoihin on saatu lisää vaihtelua. Maali tapahtumakeskuksen yhteydessä.

Ratapituudet:

A.      5,8km   12 rastia
B.      4,4km   11 rastia
C.      3,5km   11 rastia
D.      1,4km    6 rastia

Tervetuloa testaamaan taitosi Rakinvuoreen ja kenties kohtaamaan Rakin Vuorenpeikkoa, joka lymyää erään käyrän alla 🙂

Ratamestari, Petri Kotro

Posso -sprintti tiistaina

Tiistaina on tarjolla Karhulan keskustassa Posso-sprintti. Tarjolla on kolme rataa A 2,8 km, B 2,5 km ja C1,2 km, linnuntietä mitattuna. Radoille on pyritty hakemaan reitinvalintaa ja se toimii hyvin sm-sprinttiin valmistavana harjoituksena. Karhulan keskusta on loistava paikka sprinttiin, joten radoilla saa olla tarkkana. Muistakaa varoa autoilijoita, keskustassa asioivia sekä kanssa suunnistajia. Vilkkaimmat tiet on merkitty kielletyiksi ja ylityspaikat ohjattu suojateitä pitkin. Muilla ylityksillä erityistä varovaisuutta.

Sprinttikauden ollessa kuumimmillaan, on ehkä myös syytä luoda silmäys varusteisiin. Kesän koitoksissa kenties revenneet ja ryvettyneet varusteethan saattavat sprintatessa ja ”ihmisten ilmoilla” liikuttaessa herättää huomiota ja epäasiallisuudessaan jopa epäasiallista kommentointia ja huutelua! Mutta ei hätää, paikalla on myös Suunnistajan Kauppa! Sieltä voit hankkia katseen- ja käytönkestäviä, sekä kanssakilpailijoiden ihailua kerääviä varusteita syksyn koitoksiin!

Tervetuloa nauttimaan!

Kartantulostajan lisäys:

Sprinttisuunnistus on sähäkkä ja pienten marginaalien laji, niinpä Rannikkorastien päämajaan onkin jo tullut tiedusteluja esim. huomiseen maastoon sopivan urheilujalkineen valintaan liittyen. Ja toden totta, Emil Zátopekia esikuvanaan pitävien ja kenties raskaisiin työjalkineisiin harjoittelussaan mieltyneiden kannattaa nyt kaivella kevyempää jalkinetta esiin, sekuntipeliä kun lienee luvassa.

Radat kiertelevät Karhulan keskustassa ja tossun alle onkin tarjolla lähes pelkästään kestopäällystettä tai puistoaluetta ja nurmikkoa (pituus max. 10 cm). Jokin hiekkakenttä tai silokalliokin saattaa reitille osua. Lenkkareilla pärjää, joskin jonkinlainen pohjkuvio lienee hyödyllinen. Sileimmillä asfalttikiitureilla saattaavat tiukimmat mutkat lipsahtaa ns. pitkäksi, puisto-osuuksilla kirmatessa. Kumipohjainen (”Superior Contact”, ”Graphene Grip” tai vastaava) nappulajalkine lienee kuitenkin nopein valinta, ja onkin esim. kartantulostajan valinta Karhulaan. Piikit ja nastat eivät tälläkään kertaa ole tarpeen urbaanissa ympäristössä.

Tarkkojen mittausten jälkeen kartantulostaja päätyi kuvan jalkineeseen. Nappulat ovat kuluneet sopivasti 2,9 mm alkuperäisestä mitastaan. Tämä mahdollistaa riittävän pidon nurmella, mutta tarjoaa kenties hieman enemmän kontaktipintaa ja vauhtia asfaltilla, verrattuna alkuperäiseen korkeampaan kuvioon.

Lopuksi vielä lukusuositus Zátopekin ystäville: Jean Echenoz, Pitkä juoksu.

Kartantulostajan lisäys 2:

Tulostusvaiheessa kartalta putosi pari väliakaisen rakenteen merkillä merkittyä parakkia. Alla parakit merkitty, sijaitsevat siellä Karhulan sairaalan liepeillä.

Tiistaina Pahalampi (Korvenkallio) Pihkoon tilalla

Ratamestarin viime hetken vaihdon johdosta myös tapahtumapaikka vaihtui Räskintien perukoilla olevaan Korvenkallion maastoon. Korvenkalliolle tyypillistä on runsaslukuinen avokalliosto ja niitä mukaileva tiheä polkuverkosto. Alue jää isompien hiekkateiden ja mökkialueen väliin, joten suunnistusmielessä se on kohtuullisen kompakti alue. Pisimmät radat tosin käyvät Korvenkalliontien (Räskintien jatko) pohjoispuolella.

Kaikki radat ovat rastipisteiltään helpoimmasta päästä ja alueen kallioston pahimpia ja pienipiirteisimpiä osia ei ole tällä kertaa käytetty. Radat ovat siis kovavauhtisia, helppokulkuisia ja nyt on varmasti mahdollista tehdä omia ennätyksiä vauhdin suhteen. D-radalla rastit ovat polkujen välittömässä läheisyydessä, mutta polkuverkoston luonne saattaa aiheuttaa omat haasteensa ihan pienimmille.

Sateiden takia kallioiden sammaleet ja jäkälät ovat aika liukkaita, joten suosittelen nastaa nappulan tilalle.

Radat löytyvät tuttuun tapaan Usynligosta tiistaista lähtien ja karttamaksua vastaan siis suunnistettavissa seuraavan viikon ajan. Rastipisteille jätetään loppuviikoksi kuitunauhat.

Rastipisteen ympäristöä on pyritty siivoamaan suunnistuksen sujuvoittamiseksi, jottei houkutukset marjanpoimintaan käy liian suureksi.

Ratapituudet ja rastien lukumäärät
A-rata 5,5km 14 rastia
B-rata 4,5km 13 rastia
BL-rata 3,0km 10 rastia
C-rata 2,9km 10 rastia
D-rata 1,7km 7 rastia

Tervetuloa suunnistamaan!

Torstaina Uuden-Summan Häpelinvuorelle

Kartta on suhteellisen pieni tyypillinen asutuksen läheisyydessä oleva alue, jossa on runsaasti polkuverkostoa tarjolla ja hiukan lisäuriakin on maastoon syntynyt.

Häpelinvuoren iso mäkialue tuo radoille A, AL, B ja C suunnistuksellisesta haastetta. Toisaalta taas polkurikas Summankangas soramonttuineen ratojen loppuosassa lopussa tarjoaa vauhdikasta kangas- ja suppamaastoa.
A-radalla mennään ristiin pari kertaa, joten olkaa tarkkana sen osalta.

Iso voima/kaasulinja halkoo ratoja alussa ja lopussa.
X erikoismerkki ratojen lopussa on ROMUAUTO.

Huomioikaa myös mittakaava, joka on poikkeuksellisesti 1:7500.

Ratapituudet ja rastimäärät:
A-rata 5.6 km 22 rastia
AL-rata 4.3 km 17 rastia
B-rata 4.1 km 16 rastia
C-rata 3.1 km 12 rastia
D-rata 1.8 km 7 rastia

Rastien löytymisen iloa kaikille!

Terveisin,
Ratamestari Heikki Ruokonen

Valkmusa takana, lisää rasteja edessä!

Kovimmat menijät olivat sentään paikalle uskaltautuneet, kuvassa Ove Nilsson ja Hannu Pönni kertaamassa hienoimpia onnistumisiaan.

Aivan hirvittävää ryntäystä Pyhtään metsiin ei nähty, mutta suurkiitos paikalle tulleille! Ratamestari nro 2 jaksoi sentään intoilla A-radalle luomastaan rastivälistä 4-5 ja kävi juoksemassa testiaikoja eri reitinvalinnoille. Nopeimmaksi osoittautui vasen polkukierto, aika tälle valinnalle 5:11.  Hitain oli polkukierto oikealta, tällä välillä tulee myös nousumetrejä eniten, aika 5:40. Suoralle valinnalle sain ajaksi 5:32, tosin hieman pidempään tietä jatkamalla olisi saattanut löytyä kenties nopeampaa maastoa. Nopein reitti voisi olla vasemmalta tietä 8 rastin eteläpuolelle tien mutkaan ja siitä oikaisu polun mutkaan, tämän reitin koejuoksuun eivät paukut enää riittäneet. Alla pikaista GPS-analyysiä, rata löytyy myös 3dRerunista. Ratamestari jää innokkaana odottelemaan reittipiirroksianne, reittihärvelihän löytyy luonnollisesti tästäkin tapahtumasta!

Kuinka sitten kävi maalisuoran kisailussa, nähtiinkö minuutin alituksia. No nähtiin toki! Kärkipaikalle joutui ”likistämään” ihan tosissaan ja pisimmän korren veti hurjalla 49 sekunnin suorituksellaan pääratamestari Mikko Kiiski. Vain sekunnin perässä toiseksi kiiruhti Simo Norema ja kolmanneksi jälleen sekunti edellisestä Mikko Partio. Kovia poikia!

Huomioikaahan: Kalenteriin on lisätty kaksi torstaitapahtumaa Haminan suunnalle, ja jo ensi viikolla jatketaan kahden tapahtuman myötä harjoittelua! Näkemisiin rasteilla!

Lisäys: Tuttuun tapaan Valkmusankin radat löytyvät UsynligO -sovelluksesta. Aivan kaikille rasteille ei tällä kertaa merkkinauhaa valitettavasti riittänyt. Mutta silti, rohkeasti vain suunnistamaan! Lataa ja tulosta kartta, maksa karttamaksu ja metsään nauttimaan!

Valkmusan ennakko


Rannikkorastit jatkuvat torstaina edellispäivän nuorten kilpailun maastoissa ja jälkimainingeissa. Ratamestarin tehtäväksi jäi tällä kertaa lähinnä poimia parhaat palat ja maastonosat kuntosuunnistajien iloksi. Käytössä ovat siis pääosin kilpailussa käytetyt rastipisteet ja rastivälit, toki joitakin kohtia rastipisteiden yhdistelijänä halusin hieman vielä hioa. Nähtäväksi jää, olivatko muutokset parempaan vai huonompaan suuntaan.

Kilpailun jäljiltä on maastoon jätetty rasti- ja tukireittiradoilta pätkä valkoista viitoitusnauhaa. Tämä toimii apuna D-radalla lopun maasto-osuudella ohjaten ja tukien suunnistajien etenemistä. Karttaan viitoitus on merkitty oranssilla viivalla. Muuten D-rata tukeutuu tiehen ja läheisellä kallioalueella kulkeviin polkuihin. Vinkkinä mainittakoon, ko. viitoitusnauha tuo viimeiseltä rastilta maaliin, siinä onkin hyvä kokeilla kirikykyään! Ja vaikkapa pienenä haasteena ja kisana, kuinka moni ehtii alle minuutissa viimeiseltä maaliin?!

Lähtö sijaitsee n. 400 m päässä karttamyynnistä ja sinnekin on jätetty viitoitus valkoisin nauhoin. Tai on melkein lähtöön saakka, innokkaat talkoolaiset ehtivät viimeisen 50 m matkalta nauhat jo poistaa, mutta rohkeasti vain tietä vielä pieni pätkä eteenpäin, niin tuttu Rannikkorastien lähtöpukki tulee kyllä vastaan! Kuva alla selventää toimintojen sijaintia, kuvassa näkyy myös maastossa olevan viitoituksen mallia. Kielletyksi alueeksi merkitylle louhokselle ei luonnollisesti ole suunnistajilla mitään asiaa.

Maasto on paikoin oikenkin mukavaa kalliotöppäreiden rikkomaa mäntymetsää. Alueella muutama vuosi sitten suoritetut harvennukset ja niiden jätteet ovat jo mukavasti maatuneet ja painuneet matalammaksi, tarjolla on paikoin varsin hyväkulkuista ja avointa maastoa. Toki haastavampaakin maastoa löytyy, mutta pahimmat ryteiköt ja jyystöpätkät on yritetty ratasuunnittelussa kiertää. Pisimmällä A-radalla ehkä mitataan eniten jossakin kohtaa fysiikkaa ja kykyä edetä pätkä hankalammassakin maastossa, toisaalta mielestäni hienoin maastonosa kartan pohjoisosassa osuu enimmäkseen tälle radalle. Vaan ei hätää, hyviä maastonosia riittää kyllä lähempänäkin kisakeskusta!Karttaan on päivitetty oleellisimmat muutokset ja uskoisinkin tarjolla olevan ihan mukavaa kuntosuunnistusta. Tervetuloa siis, annetaan Pyhtäälle mahdollisuus 😉

Ratamestarin puolikas,
Mika Kilpinen