Torstaina Äijänvuori, tarjolla myös pyöräsuunnistus

Äijänvuoren rastien tapahtumapaikkana on Kyminkartanon koulun piha, jonka takaosan parkkipaikalle ja kentälle kuljetaan Äijänkadun puolelta. Maasto pitää sisällään monipuolisesti pururataa, pieniä metsäpolkuja, pienpiirteistä kivialuetta ja käyrää sekä toisaalta laajempia kallioalueita. Pääosin maasto on mukavaa suunnistaa. Kartta on mittakaavassa 1:7500 ja se on päivitetty viime vuoden Nuorten Jukolaa varten.

D- ja C-radoilla rastille tulossa voi hyvin hyödyntää maaston polkuja ja pururataa. Rastiympyrä leikkaa kaikilla rasteilla jotain lähialueen polkua, mutta rastipiste ei välttämättä näy polulle.

Myös A- ja B-radalla on runsaan polkuverkoston vuoksi monen rastin läheisyydessä polkuja, mutta tulosuunnalla on radan suunnittelussa pyritty rajoittamaan polun käyttöä rastille tulossa, jotta vaikeusaste on näille radoille sopiva. A-radalla käydään samalla rastilla kolme kertaa ja siitä käsin kierretään kaksi perhoslenkkiä. Siten rastien oikean kiertojärjestyksen kanssa on hyvä olla tarkkana.

Pyöräsuunnistusrata on pääosin vauhdikas, mutta korkeuserot tulevat tekemään omat haasteensa. Muutamia teknisiäkin polkuja on otettu mukaan, joten rata on vaihteleva ja toivottavasti myös sopivan haastava.

Pienen alueen, runsaan rastimäärän ja erillisen pyöräsuunnistusradan takia suunnistajan tulee olla erittäin tarkka rastin leimaamisessa ja koodin tarkastuksessa. Tällä kertaa muutamissa paikoissa saman rastiympyrän tuntumassa saattaa siis näkyä toinenkin rasti. Kaikki pyöräsuunnistusrastit ovat poluilla kun taas mikään tossurasti ei ole polulla. Pyöräsuunnistusrastit on myös selvyyden vuoksi merkitty sinisellä kuitunauhalla. Tämä on hyvä pitää mielessä rastia leimatessa.

A-rata 5,3 km, 19 rastia
B-rata 4,2 km, 14 rastia
C-rata 2,9 km, 8 rastia
D-rata 2,0 km, 6 rastia
Pyöräsuunnistus 4,9 km, 13 rastia

Polkuja on runsaasti, mutta kuinka valita se oikea metsäpolku?

Pienpiirteisen maaston ohella on alueella myös kovapohjaisia, vauhtijuoksuun sopivia laajempia kallioalueita.

Posted in Yleinen.