Rannikkorastikausi käynnistyy Katariinan sprinteillä

Vaikka kevään tulo onkin myöhässä, Rannikkorastikausi käynnistyy tiistaina 23.4. sprinttisuunnistuksella Kotkansaaren Katariinassa. Tarjolla on hieman poikkeava ratavalikoima, mutta kun lumet maastostakin sulavat ja siirrytään todelliseen metsäsuunnistukseen, palataan tuttuun viiden radan valikoimaan.

Myöhäinen kevät on aiheuttanut ratamestarille hieman haasteita, kun vielä paria viikkoa ennen ensimmäisiä Rannikkorasteja maastossa oli polveen saakka lunta. Viimeisen viikon säät vaikuttavat runsaasti, millainen maasto on 23.4., mutta lunta, märkää ja kuraista tulee oletettavasti edelleen olemaan. Tämän johdosta rastit on sijoitettu polkujen tai muiden helposti edettävien väylien läheisyyteen. Näkyvyys tulee olemaan erittäin hyvä, joten itse rastipisteet eivät ole vaikeita, mutta radat on suunniteltu siten, että reitinvalintoja joutuu tekemään niin polkujen kuin suoraan menemisenkin välillä.

Tarjolla on neljä erilaista sprinttisuunnistusrataa: kaupunki-, puisto-, C- ja D-sprintit. Kaupunkisprintti (3.0 km, 13 rastia) muistuttaa eniten kilpasprinttisuunnistusta ja se käyttää eniten urbaaneja elementtejä. Puistosprintti (2.4 km, 10 rastia) kulkee nimensä mukaisesti enemmän puisto- ja metsäalueilla, rata risteilee melkoisesti, joten olkaa tarkkoina. C-sprintti (1.8 km, 11 rastia) soveltuu nuorille ja vanhemmillekin, joiden suunnistustaidot ovat talven jälkeen vielä jäässä. D-sprintti (1.2 km, 8 rastia) on aivan aloittelijoiden ja lasten kauden avausrata. Kaupunkisprintin ratamestarin ihanneaika vallitsevissa olosuhteissa on 18 minuuttia ja puistospintille 14:20.

Muutamia huomioita radoista. Olemme kaupunkialueella, joten kunnioitetaan myös muita ulkoilijoita! Maasto on siis märkää, varautukaa sopivin varustein. Kaupunki- ja puistosprintit ovat täysin erillisiä ratoja, joten mikäli haluaa juosta pidemmän lenkin, kannattaa juosta molemmat radat. Kaupunkisprintti liikkuu myös kaduilla, varokaa autoja. Autoja täytyy myös varoa muilla radoilla, koska pienvenesatamaan kulkee tie kaikkien ratojen käyttämän alueen läpi. Alueella on runsaasti rasteja hyvinkin lähellä toisiaan, muista lukea karttaa rastille saakka ja tarkistaa rastimäärite ja –koodi näin kauden alussakin.  Sprinttisuunnistuksessa on tiettyjä kiellettyjä kohteita, joiden läpi tai yli ei saa juosta. Oheisessa kuvassa on selvennetty näitä. Kiinnittäkää erityisesti huomiota Katariinan huoltotien varrella olevaan kiviaitaan, jota ei saa ylittää kummastakaan suunnasta sekä lähtö- ja maalialueen läheisiin istutuksiin. Tervaleppälehto on rauhoitettua aluetta ja tällä kertaa olen merkinnyt myös osan lehdosta kielletyksi alueeksi karttaan, maastossa merkintöjä ei ole, suunnistajina kunnioitamme tietenkin luontoa.

Tervetuloa avaamaan Rannikkorastikausi Katariinaan!

Ratamestari Miikka Kaira

PS. Myös Suunnistajan Kauppa tulee Katariinaan, joten nyt on mahdollisuus hankkia uusia kompasseja, suunnistustossuja ym tarvikkeita.

Ratamestarin viime hetken kommentit:

Viimeisen viikon lämpötila ja vesisateet ovat sulattaneet lähes kaiken lumen Katariinan alueelta. Ainoastaan ajetuissa lumikasoissa, Puistolan hiihtoladulla ja suojaisimmissa koloissa on enää lunta jäljellä, mutta nämä kohdat, ehkä latu-uraa lukuunottamatta, eivät vaikuta etenemiseen. Katariinan kalliot ovat sulamisvesistä liukaat, joten olkaa varovaisia. Juoksulenkkikengät eivät tähän sprinttiin ole ehkä se ykkösvalinta. Katariinan linnoitusalueella ollaan aloittamassa muurien kunnostustyötä ja sieltä on jo kaadettu jonkin verran puustoa. Radat eivät varsinaisesti liiku tällä alueella, mutta jos reitinvalinta kulkee sitä kautta, varokaa uusia kantoja ja koloja. Muilta osin olosuhteet ovat hyvät Rannikkorastikauden aloitukseen.
 
PS. Varsinkin kaupunki- ja puistoratoja juoksevat, muistakaa nyt vihdoin ne kielletyt alueet 😉

Posted in Etusivun artikkeli.