Kaiken ikäisiä Rannikkorastikävijöitä

Aurinko houkutteli suunnistajat Jumalniemeen

Miltei kesäinen auringonpaiste houkutteli Jumalniemeen 233 rastienetsijää. Näin suuri osallistujamäärä ei minne tahansa mahdukkaan ja onneksi Rannikkorasteilla oli mahdollisuus käyttää Anttilan parkkipaikkaa paikoitusalueena. Metsässä sen sijaa riitti tilaa vaikkei kartta-alue kovin suuri olekaan. Jumalniemen Rannikkorastien yhteydessä käytiin Firmaliigan ensimmäinen osakilpailu ja viime päivien kirin ansiosta joukkueita saatiin mukavasti niin Pro- kuin Fun-sarjaankin. Ilmoittautuminen on mahdollista edelleen toiseen osakilpailuun saakka.

Ratamestari Petri Ojala oli hyödyntänyt taitavasti haasteellista aluetta ja haastetta riitti kaiken tasoisille suunnistajille. A-radallekin oli löydetty haasteellisia rastipisteitä ja ilman pummeja harva selvisi. Lisäksi vaativammat radat tarjosivat myös fyysistä haastetta. Suunnistustiensä alkuaskelilla oleville oli myös suunniteltu tason mukaiset radat ja paljon kuvaavaa oli erään nuoren kommentti: "Ei, äiti, uskois, että ollaan näin lähellä kauppaa ja silti ollaan ihan keskellä metsää."

Rannikkorastien tulokset on julkaistu Tulokset-osiossa, Reittihärveli ja WinSplits-analyysiohjelma ovat käytössänne. Firmaliigan  tulokset on myös julkaistu. Päivityksiä tuloksiin 16.5.12: kolme suunnistajaa löytyi lisää tuloksiin; väliajoista poistettu aikoja, joilla oli vääriä tai puuttuvia leimoja, nämä sotkivat väliaikasijoitukset; Firmaliigatuloksia päivitetty nimiselvennöksien jälkeen, samoin pistetilanne päivitetty.

Paparazzin saaliita

Kaiken ikäisiä Rannikkorastikävijöitä

Posted in Etusivun artikkeli.