Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella

Tulevat tapahtumat

Rannikkorastit 11.9. Mäkelänkangas

Ratamestarin ennakko: Rannikkorastit suunnistetaan torstaina 11.9 Mäkelänkankaalla tasaisessa ja hyväkulkuisessa kangasmaastossa. Maastossa on muutamia huonokulkuisia alueita, mutta kaikki radat on suunniteltu siten, että optimireitinvalinnoilla niillä ei tarvitse juosta. Maastossa on runsaasti polkuja ja mökkiteitä ja alue rajautuu mereen, joten kovin kauas ei voi eksyä. Mökkien pihoille ja karttaan vesistöiksi merkityille alueille meneminen on kielletty. Lähtöpaikan […]

Ruokosuo 9.9.

Ruokosuon karttalehdellä on painettuna kiveä kiven perään ja luonnossa niitä on vielä sitäkin enemmän sillä läheskään jokainen niistä ole ansainnut kokonsa puolesta paikkaansa karttakuvaukseen. Muitakin suunnistusmenetelmiä kannattanee siis käyttää, kuin kiveltä seuraavalle suuntimista. Paikkapaikoin myös ihanaa sammaleen peittämää pikku murkulaa tarjolla nilkan alle. – teippiä voi käyttää.
Maastotyypissä on pieni vivahdus jopa erämaamaisia piirteitä, joten luvassa on ihan oikeaa metsäsuunnistusta ja mikäli ei tieten tahtoen halua, vihreässä ei kovin paljon tarvitse rämpiä ja vaikka yllä peloiteltiinkin nilkka-murkulasta niin myös nautinnollista kangasmetsää löytyy. Reidellä tekee täällä tulosta, kunhan pitää itsensä kartalla.
Lisäksi edelliseen: Ratamestarin tekemän empiirisen tutkimuksen pohjalta on todettu lipoptenan maksimi lentonopeuden rajoittuvan 7min/km. Askel kannattaa siis pitää tämän paremmalla puolella.
Polkuverkoston puutteesta johtuen D- radalla on alussa lisätty viitoitusta ohjaamaan suunnistajia. Tapahtumakeskuksen puhelinnumero painettuna kilpailukartassa. C- Radallakaan ei tällä kertaa lasketa liian helpolla, tosiasia kuitenkin on että suunnistamaan ei opi kuin suunnistamalla – Rohkeasti mukaan!

Lähtöön tällä kertaa hieman pidempi matka, tarjoten mahdollisuuden hyvään alkuverruyttelyyn. Huomioi kuitenkin tämä ja ratojen pituus aikataulujasi suunnitellessa. Yösuunnistetaan sitten vasta myöhemmin syksyllä.

Terveisin: Ratamestari

Vehkovuori 4.9.

Torstaina on Hurukselan Vehkovuorella tarjolla perussuunnistusta. Radat on laadittu pääosin hyväkulkuisiin maastonosiin, toki vihreääkin on pätkittäin muutamassa kohdassa. Etenkin A-radalta löytyy jonkun verran reitinvalintaa ja ehkä muutama haastavampi rastipiste. B on hieman helpotettu versio A-radasta ja C-radallakin pääsee hetkittäin oikean metsäsuunnistuksen makuun. D-rata kulkee pitkälti tapahtumakeskuksen lähimaastossa. Koska näkyvyys on paikoin erinomainen, on D-radalla muutama rasti aseteltu ”piiloon” niin, ettei aivan polulta tai jopa edelliseltä rastilta asti näkyisi seuraavan rastin lippua. Siispä D-ratalaisille hieman malttia rastinottoon.
Karttaa on hieman päivitetty ratojen osalta ja viikonlopun SM-kisakin on huomioitu siten, että A-rataa on tulostettu rajoitettu määrä 1:15000 mittakaavaan.

Radat:
A-rata 5,6 km 1:10000/1:15000
B-rata 4,2 km 1:7500
C-rata 2,7 km 1:7500
D-rata 1,3 km 1:7500

Ratamestari, Kimmo Laine

Laantinkulma 2.9

Rannikkorastit suunnistetaan 2.9., ratamestarin syntymäpäivänä, Reitkallissa Laantinkulman kartalla. Maasto on vaihtelevaa, pääosin hyväkulkuista kangasmetsää ja alueella on tarjolla runsaasti polkuja. C ja D radat tukeutuvat polkuihin ja selkeisiin maaston kohteisiin. A ja B radoille on tarjolla pitkiä rastivälejä ja erilaisia reitinvalinta vaihtoehtoja, tulevia pitkänmatkan sm kisoja silmällä pitäen. Pidemmillä radoilla päästään myös nauttimaan upeista maisemista.  A ja B radat ovat saatavilla myös 1:15 000 mittakaavassa.
A 6,2 km 10 rastia
B 4,3 km 8 rastia
C 3,1 km 7 rastia
D 1,8 km 6 rastia

Kuvia maastosta:

Terveisin
Roosa Ruoti
Ratamestari

28.8. Kattilainen, Tomppola

Seuraavaksi Rannikkorasteilla suunnataan Virolahden ja Haminan rajamaastoihin Tomppolan kartalle. Vaikka maasto onkin vaihtelevan ikäistä talousmetsää, on Tomppola ainakin allekirjoittaneen mielestä hienoimmasta päästä VeVen karttoja. Eli kannttaa osallistua myös hieman pidemmän matkan päästä. Varsinkin kun moottoritie tuo nopeasti ja suoraan tapahtumakeskukseen.

Tapahtumassa on normaalit kuntosuunnistusradat A, B C ja D. Nämä radat painottuvat maaston mukavakulkuisemmille alueille. D-rata on niin helppo kuin maastoon pystyy suunnitella, eli ehkä ihan hieman keskivertoa D-rataa haastavampi. A ja B ovat jo haastavaa suunnistusta, mutta ratamestari häijyimmät jekut on jätetty kuitenkin käyttämättä. Tarkoitus on ollut tehdä nautinnolliset radat.

Lisäksi tapahtumassa on tarjolla kuntosuunnistus ratojen lisäksi pitkän- ja keskimatkan harjoitusradat. Näillä radoilla ei ole vaativuuden suhteen säästelty enää tippaakaan ja pusikkoakin löytyy jo enemmän. Näitä ratoja suosittelen vain SM-tason kilpailijoille tai sen tason haastetta kaipaaville suunnistajille. Radat ei siis ole omimmillaan rentoon iltalenkkiin, vaan ennemmin heille jotka kaipaavat totista suunnistusharjoitusta.

Rata Matka Rasteja
A 5 km 9
B 3 km 7
C 2,8 km 7
D 1,9 km 6
Pitkuri 7,6 km 11
Keskari 4 km 12

Tervetuloa suunnistamaan! Ratamestarina Daniel Koivisto

Karttamaistiainen:

karttanäyte

Rannikkorasteja tukemassa

Kymin Suunnistajat