Sprinttisuunnistusta tarjolla 24.5 Katariinan Rannikkorasteilla

Koejuoksua Katariinassa (c) Juhana Pakkasmaa

Ratamestari Miikka Kaira kertoo seuraavaa:

Tiistaina 24.5. Rannikkorasteilla tutustutaan suunnistuksen erikoislajiin eli sprinttisuunnistukseen.  Sprinttisuunnistus eroaa normaalista metsäsuunnistuksesta paitsi ratojen pituudelta myös siinä, että sprintit yleensä suunnistetaan kaupunkiympäristössä. Kaupunkimaisuutta Katarinan Meripuistosta löytyy. Sprintille on tyypillistä myös tietynlainen ”kikkailu” ratasuunnittelussa. Sellainen, mikä metsäsuunnistuksessa on sääntöjen rajamailla, on monasti sprintin keskeisiä elementtejä. Sprintin vaikeus ei tule niinkään rastien löytämisestä, vaan kovassa vauhdissa tehdyistä reitinvalinnoista ja tarkasta kartanluvusta.

Rannikkorastien ratavalikoima poikkeaa hieman normaalista. Kartta on mittakaavaltaan 1:4000. Kaupunkisprintti on suunniteltu vastaamaan viime aikojen arvokisasprinttejä ja harjoitteluksi kevään SM-kisoja varten. Se käyttää muita ratoja enemmän alueen kaupunkimaisuutta hyväksi. Rata testaa juoksijoiden fyysisiä ominaisuuksia ja pienetkin virheet ovat ratkaisevia. Rata on pituudeltaan 2,9 km ja ratamestarin ihanneaika on 14 minuuttia. Varoituksen sana: tämä rata ei sovellu kaikkein vannoutuneimmille perinteisen suunnistuksen ystäville. Heitä varten on Metsäsprintti. Se muistuttaa ratasuunnittelultaan enemmän normaalia suunnistusta toki muutamia sprinttiominaisuuksia hyödyntäen. Rata on pituudeltaan 2,8 km ja ihanneaika 13 minuuttia. Erityisesti nuoria sprinttaajia varten on 1,8 km pitkä C-sprintti. Rastit sijaitsevat lähellä polkuja eikä rata kierrä Katariinan sateella liukkailla kallioilla.

Radat on koejuostu useampaan otteeseen ratamestarin toimesta. Myös Otaniemen Jyllääjät koejuoksivat ratoja Jukolaleirin yhteydessä. Ainakin ulkopaikkakuntalaisille radat osoittautuivat haastaviksi ja kovaa fysiikkaa vaativiksi eikä pummeiltakaan vältytty.

Perhesprintti 

Lisäksi Katariinassa on tarjolla toista kertaa Perhesprintti. Rata on pituudeltaan 1,1 km. Rata soveltuu myös aivan aloittelevalle rastien etsijälle. Kaikille rasteille pääsee näköetäisyydelle myös lastenvaunujen kanssa. Perhesprintissä selvitellään Katariinan aarteen arvoitusta ja arvoituksen selvittäjille on palkinto luvassa.

Ratamestarin erityisohjeita:

• Varsinkin, jos sää suosii, Katariinan alueella liikkuu paljon muitakin ulkoilijoita. Kohteliaina suunnistajina kunnioitamme heidän rauhaansa. Radat saattavat myös ylittää teitä, joten varokaa autoja.
• Tällä kertaa Rannikkorasteilla noudatetaan sprinttisuunnistuksen sääntöjä. Normaalien sääntöjen lisäksi on erityisesti muistettava sääntö koskien istutuksia. Istutusten läpi ei saa juosta eikä niiden yli saa hyppiä! Suunnistajina emme myöskään oikaise istutusten läpi, vaikka joku muu olisikin niin tehnyt. Istutukset on merkitty karttaan oliivinvihreällä värillä. Osa pensaista on niin kapeita, että erottaminen kartalta saattaa olla ongelmallista, mutta istutus luonnossa on silti kiellettyä aluetta.
• Katariinaan toivotaan paljon nuoria suunnistajia, vauhdikkaammat väistävät tietenkin pienempiä. Erityisesti lähdön ja maalin läheisyydessä olkaa varovaisia.
• Sprinttisuunnistukselle ominaisesti rasteja sijaitsee hyvin lähekkäin, joten olkaa tarkkana koodien kanssa.
• Koska alueella on hyvä näkyvyys, osa rastilipuista on normaalia matalammalla. Suurin osa emit-leimaisimista on asetettu maahan rastilipun välittömään läheisyyteen.
• Muistakaa leimata nolla-lähtöleimaisimella ja maaliin tullessa Maali-leimasimella. Näin saatte ajan itsellenne.

Karttanäyte Rannikkorastien Sprinttisuunnistuksesta.

Muutettu toiminta Rannikkorastien lähdössä!

Viime tiistaina Peippolassa koettujen ruuhkien välttämiseksi kokeillaan Katariinassa 24.5. yksinkertaistettua lähetystapaa, jossa kilpailijat syötetään tietokoneelle vasta kun he saapuvat maaliin. Kun lähtevät suunnistajat tulevat ostamaan kartan, heidän nimensä kohdalle valmiiseen listaan merkitään valittu rata ja mahdollinen suunnistaminen ilman Emittiä. Suunnistajat joiden nimi puuttuu listalta kirjoitetaan listalle. Ilman Emittiä suunnistaneet ilmoittautuvat maalissa. Muiden Emitit luetaan normaalisti maalissa. Laina-Emitillä suunnistaneiden on itse muistettava palauttaa käyttämänsä Emit-kortti järjestäjille.    

Suunnistajan kauppa Rannikkorasteilla

Taas ensi tiistain Rannikkorasteilla on kaikilla mahdollisuus täydentää suunnistusvälineistöään Suunnistajan kaupassa. Rannikkorastien järjestäjien toivomus on, että mahdollisimman moni suunnistusta harrastava harkitsee oman Emit-kortin hankintaa. Kun Emit-kortin käyttäjän tiedot löytyvät valmiiksi tuloslaskennan tietokannasta, toiminta tuloslaskennassa helpottuu ja nopeutuu. 

P.S.

1) Korjatut Firmaliigan tulokset löytyvät tulos-linkeistä

2) Ne suunnistajat, jotka viime tiistaina karttojen loppuessa antoivat karttojaan uudelleenkäyttöön voivat pyytää Kilpisen Mikaa tekemään tilalle uuden kartan (Mika.Kilpinen(at)kopioklubi.fi). Tilatut kartat toimitetaan Rannikkorastien Info-pisteeseen. 

Posted in Etusivun artikkeli.