98 suunnistajaa nautti Ruskajuoksusta Rantahaan maastossa

Aurinkoinen ja lämmin syyssää, mukava maasto ja Kilpisen Mikan suunnittelemat vaativat radat saivat monet viihtymään melko pitkäänkin metsässä, kun jo perinteiseksi muodostunut Ruskajuoksu juostiin Rantahaan maastoissa. Vaikka moni oli tehnyt ylimääräisiä lenkkejä ennen kuin kaikki rastit olivat löytyneet, nähtiin maalissa vain tyytyväisiä ilmeitä kun normaaleja kuntorasteja pidemmät radat oli kierretty.

Tällä kertaa on yksinkertaisuuden vuoksi samalla radalla yhteislähdössä ja erillislähdössä juosseet kirjattu samalla tuloslistalle. Tulosten laskija pahoittelee, että tulosten saaminen kesti tällä kertaa normaalia kauemmin – eivätkä ne kaikki ole edes aivan tarkkoja. Syynä on se, että yksi nollaus-Emiteistä toimi huonosti, minkä johdosta noin kymmenen suunnistajan Emit-kortit jäivät tilaan, jossa ne eivät ottaneet vastaan leimoja. Itkumuurin hoitajana toiminut Pönnin Hannu tunnetaan kuitenkin mukavana miehenä, ja kaikille viallisesta nollaleimasimesta kärsineille muurin asiakkaille Hannu selvitti loppuajan parhaan mahdollisen arvion, jotka nyt ovat siis mukana tuloksissa. Toinen ongelma oli, että muutamalle yhteislähdössä olleelle oli aika laskettu nollauksesta eikä todellisesta lähtöajasta. Kaikki tällaiset tapaukset on nyt, toivottavasti, saatu korjattua.

Posted in Etusivun artikkeli.