247 suunnistajaa vastasi Santalahden kutsuun

Kotkan lounaiskolkassa kävi tiistai-iltana kuhina, kun 247 suunnistajaa etsi rasteja Santalahden kallioilta ja kuusikoista. Erityisen hienoa oli nähdä runsain joukoin pieniä suunnistajan taimia, D-radan ollessa radoista suosituin peräti 68 suorituksen ansiosta! Sää oli mitä mainioin, auringon paistaessa ja lämpötilan oltua parhaimmillaan lähellä kahtakymmentä kelpasikin rasteja etsiä hyvillä mielin.

Haasteita maasto tuntui antavan kokeneemmillekin kehäketuille. Erityisesti rasti koodilla 141 vaikutti teltalla kuuluneesta puheesta päätellen olleen useammalla hieman hakusessa. Siinä tosiaan on rannan puolella rakennuksia, joita ei kartassa ole. Tämän myös ratamestari kävi toteamassa, tosin vasta rasteja poishakiessa. Jokaista reittivaihtoehtoa kun ei voi ratoja suunnitellessa ja rasteja viedessä käydä tarkistamassa! Polkujen kohdallahan olisi myös päivitettävää, ja Kotka trailin myötä päivitettävää saattaa tulla taas lisää.

Santalahden ratamestari kiittää kaikkia suunnistajia ja siirtää viestikapulaa seuraavalle. Ensi viikolla suunnistetaankin peräti kahdesti; tiistai-iltana Petäjäsuolla ja sunnuntaina aamupäivästä Pyhtäällä Iivarinmäellä.

Posted in Etusivun artikkeli.