Tavastilan Rannarit 5.7. – poluilla tai ilman!

Seuraavat Rannikkorastit tullaan suunnistamaan Tavastilan vesitornin läheisillä metsäalueilla. Maastossa risteilee paljon polkuja. Polkurikkaudesta huolimatta maastosta löytyy myös haastavia alueita. Maasto on melko peitteistä, mutta ainakin ratamestarin mielestä mukavasti juostavissa olevaa.

Maaston halki kulkee suurempi tie vesitornille, jonka juuressa tapahtumakeskus sijaitsee. Tälle samaiselle tielle pysäköidään myös suuriosa autoista. Tien yli kulkevat radat: A, B ja BL. Tie on kiellettyä aluetta, mutta siihen on merkitty yksi ylityspaikka.

Tien ylittäminen muista paikoista on EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Ylityspaikka tullaan merkitsemään myös maastoon, eikä sen kohdalle saa pysäköidä autoja!

Tapahtuman maastoalue on hyvin pieni, joten rasteja on lähekkäin. Olkaa tarkkana koodien suhteen! Radat on myös laadittu tällä kertaa melko lyhyiksi, kuitenkin ohjemittoja noudattaen.

Vaativammat A-, B- ja BL- radoilla on pyritty välttämään polkuja ja tarjoamaan maaston vaativimpia alueita. Pitkiä välejä en tällä kertaa radoille suunnitellut, eli radat ovat melko pitkälti tulitikkuväliä. Rasteja siis on tulossa rutkasti eteen suunnistaessa.

Helpommat C- ja D-radat käyttävät enemmän polkuja ja muita selkeitä kohteita hyväkseen. C- radalla mahdollisuuksia myös vaativampiin toteutuksiin jos taitoa riittää.

Mulla oli myös ajatuksena tarjota Rannareille poluttomia versioita vaativimmista radoista. Tällaisen kartan voi itselleen tilata ilmoittautumalla KySsin nimenhuutoon ja kommentoimalla sinne minkä radan haluaa. Ilmoittautumisia ei oteta vastaan enää sunnuntain 3.7 jälkeen!

A-rata 5km 21 rastia

B-rata 4,3km 16 rastia

BL- rata 2,9km 10 rastia

C-rata 2,7km 8 rastia

D-rata 1,7km 6 rastia

Jos sää on kuuma tapahtumapäivänä, muistakaahan juoda tarpeeksi. Elämyksiä ja onnistumisia rasteille! ja muistakaa keskittyä.

Ratamestari Daniel Koivisto.

Posted in Etusivun artikkeli.