Ratamestarin kommentit, myös siimariradat Neuvottomassa

Tiistain 15.8 kuntosuunnistukset pidetään Neuvottomassa. Tapahtumakeskus sijaitsee Ruduksen hiekkakuopassa. Opastus Mt 170 Neuvottoman kohdalta pohjoiseen moottoritien yli.

Kuntosuunnistus järjestetään maanantaina olleen nuorisocupin rasteilla ja myös kilpailun RR- ja TR-radat ovat käytössä. Suunnistukset suoritetaan uudella kartalla Kirstukiven alueella. Kirstukiven alueella ei ole ennen ollut karttaa eikä näin ollen koskaan suunnistettu. Alue on nimen mukaisesti kivikkoista, valtavia kiviä, kivikoita. Radat kuitenkin kiertää pahimmat kivikot. Alueella on paljon avokalliota, jotka kannattaa hyödyntää.  Pidemmät radat käy Teipparin kartan puolella lännessä, jossa on huonompaa maastoa, mutta suhteellisen tasaista. Pahimmat viheralueet kannattaa kiertää. Pohjoisosassa radat kiertelee  Ruskajuoksun maastossa, joka on ihanteellista suunnistusmaastoa, jonkun verran korkeuseroja. Pitkät radat kulkee ison vanhan soramontun kautta. Soramonttu on pohjalta isoja kiviä täynnä ja reunat jyrkät. Kannattaa kiertää. Kartalla on isoja hakkuu aukkoja, jotka ovat helppokulkuisia maastopohjalta, mutta suuria korkeuseroja. Tapahtumakeskuksessa on lähellä paljon tilaa autoille. Lähtöön on matkaa noin 500 m.

Radat

A-rata 13 rastia 5,6 km

B-rata 14 rastia 4,9 km

BL-rata 12 rastia 4 km

C-rata 12 rastia 2,9 km

D-rata 8 rastia 1,6 km

TR-rata 7 rastia 1,5 km

RR-rata 7 rastia 1,5/2,0 km

Posted in Yleinen.