Rannikkorastit 9.9.2021, Neuvoton

Tällä kertaa rannikkorastit järjestetään Neuvottomassa valtatien 7:n pohjoispuolen maastossa. Tapahtumapaikkana Ruduksen soramonttu.
A, B ja C radoilla maastonosat Kirstunkivenmäki, Koskosojanmäki sekä Raasukorpi (C rataa lukuun ottamatta) tulevat tutuiksi. Maasto on pääosin avonaista. Tarjolla on mm. avokallioita sekä myös nopeaa avointa metsää. Tosin A ja B radoilla suunnistushaasteita on haettu myös hiukan hitaammasta maaston osasta, jossa ajan voi minimoida reitinvalinnolla.
Maastopohja on paikoitellen kivikkoista ja ehkä jokunen oksakin täytyy jossain vaiheessa ylittää. Tällä hetkellä ojat ovat kuivahkoja ja helpohkosti ylitettävissä (ainakin allekirjoittaneella). Jokunen kivikin voi näkyä matkan varrella.  Radat sisältävät jonkin verran tieosuuksia.
D rata kiertelee teitä, voimalinjaa ja pellonreunaa pitkin. Sopii aloittelijoille.
Karttaakin on osittain päivitetty tätä tapahtumaan varten. Kiitokset siitä Pönnin Hannulle. Maastossa on paikoin vanhaa osittain lahonnutta harvennusjätettä, jota ei välttämättä näy kartassa. Lisäksi maastossa on paljon kiviä, joten jokainen kivenlohkare ei ole päätynyt kartalle.

Ratavaihtoehdot:
A-rata            5,8 km, 17 rastia
B-rata            4,5 km, 12 rastia
C-rata            3,5 km, 11 rastia
D-rata            1,7 km, 6 rastia

Kuvituskuva. Kuvan autoilevat lampaat eivät liity tapahtuman järjestelyihin.

Tervetuloa suunnistamaan,
Mikko (ja muut Häröt Lampaat)

PS. rastienviennin yhteydessä hirvikärpäsiä ei ollut maastossa juuri ollenkaan

Posted in Yleinen.