Rannikkorasti-kauden avaus Puistolassa 10.4.

Kauden 2018 avaustapahtuman keskuksena toimii Puistolan urheilukenttä paikoituksen tapahtuessa sen välittömään läheisyyteen. Alue tarjoaa suunnistajalle mukavan monimuotoisen ympäristön; Karttaa hallitseva Puistolan omakotitaloalue muistuttaa lopputalven korttelirasteista, Ekamin Katariinan kampuksen sekä kauniin Sapokan ympäristöt pyrkivät tuomaan sprinttielementtejä ja kartan metsäkaistaleet viestivät tulevasta metsäsuunnistuskaudesta. Ratojen pituudet pysyttelevät aika lailla maltillisina, mutta rastien määrässä ei tällä kertaa nuukailla. Osa rasteista on lähekkäin toisiaan muistuttaen keskittymisen tärkeydestä suorituksessa.

Tänään, tapahtumaa edeltävänä päivänä maasto oli jo kohtuullisen sulanut ja varsin kelvollisessa kunnossa vauhdikkaaseen kauden avaukseen. Märkää joissain maastonosissa tietysti on sekä paikka paikoin lunta ja liukkauttakin löytyy, joten erityisen varovaisuuden noudattaminen tästäkin syystä lienee paikallaan!

Alkavalla kaudella otamme Rannikkorasteilla kokeiluun uudenlaisen ratatarjonnan. Tiistain pienehkön alueen rajoittaessa ratasuunnittelua uusi ratakokeilu astuu kokonaisuudessaan käyttöön vasta 17.4, jolloin tarjolla on Kilpa-, Kunto- ja Helppo-radat; jokaisesta pitkä ja lyhyt versio.

Ratapituudet 10.4

Kunto pitkä 4,3 km (vastaa A-rataa)

Kunto lyhyt 2,8 km (vastaa BL-rataa)

Helppo pitkä 3,7 km (vastaa pitkää C-rataa)

Helppo lyhyt 1,5 km (vastaa D-rataa)

Posted in Yleinen.