Valkmusan ennakko


Rannikkorastit jatkuvat torstaina edellispäivän nuorten kilpailun maastoissa ja jälkimainingeissa. Ratamestarin tehtäväksi jäi tällä kertaa lähinnä poimia parhaat palat ja maastonosat kuntosuunnistajien iloksi. Käytössä ovat siis pääosin kilpailussa käytetyt rastipisteet ja rastivälit, toki joitakin kohtia rastipisteiden yhdistelijänä halusin hieman vielä hioa. Nähtäväksi jää, olivatko muutokset parempaan vai huonompaan suuntaan.

Kilpailun jäljiltä on maastoon jätetty rasti- ja tukireittiradoilta pätkä valkoista viitoitusnauhaa. Tämä toimii apuna D-radalla lopun maasto-osuudella ohjaten ja tukien suunnistajien etenemistä. Karttaan viitoitus on merkitty oranssilla viivalla. Muuten D-rata tukeutuu tiehen ja läheisellä kallioalueella kulkeviin polkuihin. Vinkkinä mainittakoon, ko. viitoitusnauha tuo viimeiseltä rastilta maaliin, siinä onkin hyvä kokeilla kirikykyään! Ja vaikkapa pienenä haasteena ja kisana, kuinka moni ehtii alle minuutissa viimeiseltä maaliin?!

Lähtö sijaitsee n. 400 m päässä karttamyynnistä ja sinnekin on jätetty viitoitus valkoisin nauhoin. Tai on melkein lähtöön saakka, innokkaat talkoolaiset ehtivät viimeisen 50 m matkalta nauhat jo poistaa, mutta rohkeasti vain tietä vielä pieni pätkä eteenpäin, niin tuttu Rannikkorastien lähtöpukki tulee kyllä vastaan! Kuva alla selventää toimintojen sijaintia, kuvassa näkyy myös maastossa olevan viitoituksen mallia. Kielletyksi alueeksi merkitylle louhokselle ei luonnollisesti ole suunnistajilla mitään asiaa.

Maasto on paikoin oikenkin mukavaa kalliotöppäreiden rikkomaa mäntymetsää. Alueella muutama vuosi sitten suoritetut harvennukset ja niiden jätteet ovat jo mukavasti maatuneet ja painuneet matalammaksi, tarjolla on paikoin varsin hyväkulkuista ja avointa maastoa. Toki haastavampaakin maastoa löytyy, mutta pahimmat ryteiköt ja jyystöpätkät on yritetty ratasuunnittelussa kiertää. Pisimmällä A-radalla ehkä mitataan eniten jossakin kohtaa fysiikkaa ja kykyä edetä pätkä hankalammassakin maastossa, toisaalta mielestäni hienoin maastonosa kartan pohjoisosassa osuu enimmäkseen tälle radalle. Vaan ei hätää, hyviä maastonosia riittää kyllä lähempänäkin kisakeskusta!Karttaan on päivitetty oleellisimmat muutokset ja uskoisinkin tarjolla olevan ihan mukavaa kuntosuunnistusta. Tervetuloa siis, annetaan Pyhtäälle mahdollisuus 😉

Ratamestarin puolikas,
Mika Kilpinen

Posted in Yleinen.