Sydänsuo 24.8.

Rannikkorastit järjestetään tiistaina 24.8. Laajakoskella. Tapahtumapaikkana on tuttu bussin kääntöpaikka, osoite Laajakoskentie 805. Tapahtumapaikan alueella on tehty paljon muutoksia. Muunto-asema ja sen huoltorakennukset on aidattu kokonaan, eikä sen alueelle pääse enää parkkeeraamaan. Alueellla on tehty myös tiejärjestelyjä. Osa tienpätkistä on poistettu ja uusia uria on tehty tilalle. Parkkipaikkaa ei kääntöpaikan jälkeen juurikaan ole, koska uusitun tie on kapea, ja ojat ovat syvät. Parkkeeraus onkin suoritettava ennen kääntöpaikkaa tien varteen. Lisäksi kääntöpaikan alueen lähimetsää on kaadettu ja tilalla on korkea heinikko.

Ratoja on tarjolla neljä kpl, joista A ja B käyvät Sydänsuon ja voimalinjojen nopeakulkuisella kallio-alueella. C ja D rata kulkevat kokonaan voimalinjan eteläpuolella.

Alueen itä-osissa sekä voimalinjojen pohjoispuolella on useita karttaa merkkaamattomia metsäkoneen ajo-uria. Karttaa merkityt polut ovat myös osittain heikosti näkyvissä. Tarkkana pitää olla koko ajan.

D – rata kulkee kahdella viimeisellä rastivälillä metsän läpi. Tukipolkua ei näillä väleillä ole. Sunnassa pysymisen helpottamiseksi on merkitty näille rativäleille ohjaava viitoitus punavalkoisilla puihin kiinnitetyilla nauhoilla. Myös rastiväliltä 3-4 tukipolku puuttuu. Ohjaava mäki ja kallio ja edellisellä rastille näkyvä hakkuu-aukio ohjaavat oikeaan suuntaan. Ykkösrastilla kannattaa olla tarkkana minkä polun valitsee matkalla rastille nro 2. Suositellaan vahvasti alempaa, oikeanpuolista.

RADAT:
A 5,5 km
B 4,0 km
C 3,3 km
D 1,5 km

Mika ja Ile

Posted in Yleinen.