Sunnuntain pitkä lenkki suunnistamalla!

Tulevana viikonloppuna on tarjolla kauden ensimmäinen sunnuntaitapahtuma viime vuodeksi päivitetyllä Iivarinmäen kartalla. Ensikäytössä uudistettu kartta oli viime syksyn Kotham-Cupissa ja tapahtumakeskuskin on samassa paikassa kuuluisien punaisten kivien läheisyydessä. Tuo syksyn Kotham-Cupin ennakko on edelleen luettavissa täältä: http://kothamcup.blogspot.fi/2015/11/punaiset-kivet-kutsuvat-vuorossa.html, sieltä löytyy mm. alueen vanha kartta ja lyhyesti historiaa alueen suunnistuskäytöstä. Totuuden nimissä on myönnettävä että osa alueen hienoista kallioalueista louhittu ja pois kuljetettu ja siis muisto vain. Myöskään viime syksynä alueella riehunut metsätyökone ei, ainakaan suunnistajan näkökulmasta, varsinaisesti parantanut maastoa. Tosin metsänhoidosta lienee ollut tässäkin tapauksessa kyse.

No, jotakin on sentään mainiosta suunnistusmaastosta jäljellä ja sinne on kokenut ratamestari Ari Mäntynen laatinut ratansa. Ratavaihtoehtona on normaalin kattauksen lisäksi pidempi n. 8 km AA-rata, sunnuntain pitkän lenkin voit siis tällä kertaa mainiosti tehdä suunnistamalla. AA ja A-rata käyvät aluetta halkovan uuden ja uljaan moottoritien eteläpuolella, tämä aluehan ei uudistetulla kartalla ole vielä ollut kuntosuunnistuskäytössä. Moottoritietä ylitettäessä näille radoille tulee n. 700m siirtymätaival tietä pitkin, hyvä hetki lepuuttaa aivojaan sekä testata nopeuttaan ja aukaista näin kenties maastojumia jaloistaan. Kaksi pisintä rataa näyttävät kartantulostajan silmään tyypillisiltä pitkän matkan radoilta, hieman pidempine rastiväleineen, keskimatkatyyppistä ”neppailua” taas löytyy kenties eniten B-radalta. D-rata on tuttuun tapaan helppo ja tukeutuu lähes kokonaan tiehen. C-ratakin on tällä kerta helpohko tukeutuen sekin voimaakkaasti teihin.

Tervetuloa siis Rannikkorasteilla ennennäkemättömään maastoon suunnistustehtäviä ratkomaan. Lähtö avoinna klo 10 – 11:30. Sunnuntaina suunnistetaan!

Posted in Etusivun artikkeli.