Ratamestarin mietteitä Ruskajuoksusta

Syksyn perinteinen pitkän matkan kuntosuunnistus, Ruskajuoksu on tänä vuonna Kivimäen kartalla moottoritien pohjoispuolella Neuvottoman kohdalla. Matkaan lähdetään yhteislähdöllä sunnuntaina 18.9. klo 10.30. Yhteislähtöä vierastavat pääsevät metsään yhteislähdön tapahduttua.

Kivimäen kartta on nimensä mukaisesti kivisiä avonaisia mäkiä, valtavan suuria kiviä kuten oheisista kuvista näkyy. Kivimäen kartta on aivan uusi, esimakua osasta karttaa saimme 9.8. Rannikkorasteilla. Karttaa on tämän jälkeen laajennettu koilliseen mukavalle mäkialueelle, jossa ei ole tietääkseni suunnistettu aikaisemmin. Muutenkin suurin osa radoista kiertää alueella jossa ei ole varsinaisilla suunnistuskartoilla suunnistettu ennen tätä vuotta.

Ihkauutta maastoa kartoitettu

A- ja B-radoilla on hajonnat, letkojen estämiseksi. Hajonnat on pieniä lenkkejä joten täytyy olla tarkkana oikeiden hajontojen kiertämisessä. A-radailla on alussa huonompaa maastopohjaa, joka muuttuu kangaspohjaiseksi ja pitkällä välillä avonaiseksi hyväpohjaiseksi juoksumaastoksi. A-radan rastipisteet on tarkkoja joten ennen rastia on oltava tarkkana. B-radalla rasteja on paljon aukoilla, jotka on melko hyväpohjaisia siis juoksuvoimaa voi käyttää.

BL-radailla ei ole hajontaa, mutta rastipisteet ovat samoja A- ja B-ratojen rastien kanssa. Suunnistajia menee joka suuntaan, joten täytyy olla tarkkana mihin menee. Pahimmat pusikot ratasuunnittelussa on ohitettu ja ne kannattaa kiertää. Vihreä on todella vihreä.

C-rata on normaalia vaativampi, siis tarvitsee suunnistaa. Aukkoja hyödyntämällä ja muutamia polkuja ja teitä apuna käyttäen rata on kuitenkin helpohko. Maastopohja C-radalla on hyvä, kuivin jaloin selviää. D-rata on tuttuun tapaan helppo tukeutuen teihin ja polkuihin.

Ratapituudet:
A-rata 9,7 km 24 rastia (hajonnat )
B-rata 7 km 20 rastia  (hajonnat )
BL-rata 4,4 km 11 rastia
C-rata 3,3 km 10 rastia
D-rata 2,1 km 5 rastia

Ruskajuoksun lähtöjärjestelyistä:
Yhteislähdön vuoksi Ruskajuoksussa noudatetaan hieman tavallisista Rannikkorasteista poikkevia lähtöjärjestelyjä. Kaikki osallistujat kirjataan ennen metsään lähtöä vihkoon. Osallistujien luku koneelle tapahtuu vasta maaliintulon jälkeen. Tämä koskee siis sekä yhteislähtöön osallistuvia, että yhteislähdön ulkopuolella lähteviä. Yhteislähtöön osallistuvat tekevät emit-kortin nollauksen ennen yhteislähtöä. Muut nollaavat normaalisti k-pisteellä. Siirry siis ajoissa lähtöpaikalle ja muista nollata  emit-korttisi ennen lähtöä. Kartat jaetaan yhteislähtijöille käteen ennen yhteislähtöä, kartta-arkin ratapuolta ei saa kuitenkaan katsoa ennen lähtömerkkiä. Kartta on muovikotelossa.

Loppukevennys: Ihailkaa muutama sekunti suunnistuksen aikana valtavan suuria kiviä Kivimäessä.

Tervetuloa!

Ratamestari, kartoittaja Hannu Pönni

 

PS. Ennen yhteislähtöä pyritään jakamaan Firmaliigan palkinnot, ml. myyttinen Ahlström-malja. Voittajajoukkueesta toivotaan edustusta jottei FL-vastaava rasita narukäsiään pystin kanssa turhaan.

T:FL-vastaava KT

Firmaliiga

 

Posted in Etusivun artikkeli.