Ristinkallio Santamaki kuva1

Rannikkorastit Santamäen kartalla 19.8.2014

Kartta: Santamäki 2011-13, 1:10 000 / 2,5 m

Santamäen suunnistuksen parkkipaikkana ja kilpailukeskuksena toimii automaalaamo Värikaaran piha-alue (Kisällinkatu 25, Kotka). Kilpailukeskuksesta on noin puolen kilometrin viitoitus (keltaiset nauhat) lähtöpaikalle. Samoin maalista on keltainen viitoitus kilpailukeskukseen.

Santamäen alue on nimensä veroinen siinä mielessä, että täältä on aikojen saatossa otettu runsaasti maa-aineksia erilaisiin rakennustarpeisiin. Kartalla on niin paljon erikokoisia ihmisen tekemiä kaivantoja, että suunnistusradan voisi helpostikin laatia kulkemaan kuopalta toiselle, muunlaisia rastipisteitä ei välttämättä tarvittaisi lainkaan. Nyt suunnistajat pääsevät kuitenkin vierailemaan myös kukkuloilla, kivien kupeilla, soiden reunoilla ja ojien varsilla.

Ristinkallio Santamaki kuva1

Ehkä juuri tällä hiekkaisella harjanteella asusti joukko kivikautisia ihmisiä, joiden elämästä on Santamäen alueelta löytynyt merkkejä. Nykyihmisen tekemä laaja kaivanto (alkaa kuvassa vasemalla) on jo sen verran vanha, että sen pohja on metsittynyt ja sammalten sekä varpujen peitossa.  Kivikautinen asuinpaikka on hävinnyt  lähes kokonaan, mutta tulevaisuuden arkeologit löytävät täältä jäänteitä teräksistä tynnyreistä ja piikkilangoista, joita kaivantoon on dumpattu.

 

Polkujen tiheä ”ruutukaava” tarjoaa vauhdikkaita väyliä tossujen alle. Myös lukuisat selvät kasvillisuuskuvioiden rajat maastossa, jossa näkyvyys on pääosin erinomainen, helpottavat oikeassa suunnassa pysymistä. Pisimpien ratojen pitkillä rastiväleillä ratkaisevaa saattaa olla juuri niiden joutuisimpien urien hyödyntäminen. Valinnanvaraa kun on enemmän kuin tarpeeksi. Metsäkoneen urat, jotka näyttäytyvät kartalla selvinä, alkavat jo hyvää vauhtia kasvaa umpeen.

Parin viime vuoden myrskyjen kaatamia puita on vielä korjaamatta Santamäen metsistä. Niinpä useammassakin kohdassa on polkujen päälle kaatuneita runkoja. Näin on esimerkiksi lyhyimmillä radoilla heti ykkösvälillä. Uusia uria, joita pitkin kaatuneita puita on helppo kierrellä, on kuitenkin jo syntynyt.

Ristinkallio Santamaki kuva2

Myrskyn merkit poluilla lisäävät suunnistustehtävän haastetta lyhyimmilläkin radoilla, mutta niistä ei pidä hätääntyä. Tästäkin voi mennä ylitse, voi mennä alitse tai voi kiertää! Polku löytyy taas kaatuneiden puiden takaa.

 

Ratapituudet:

  • A-rata   6,0 km   15 rastia
  • B-rata    4,6 km   11 rastia
  • BL-rata  3,6 km   9 rastia
  • C-rata    3,4 km   9 rastia
  • D-rata   1,7 km   5 rastia

Lähtö on auki kl 17 – 18:30.

Tervetuloa suunnistamaan!

Posted in Etusivun artikkeli.