Rannikkorastit jatkaa tiistaina Koivulassa

Koivulan rannikkorastit käydään tällä kertaa asutuksen ympäröimässä alueen itäosassa, jossa on suunnistuksellinen Tapaninvuoren kalliomäkialue, pieniä metsä- ja kalliosaarekkeita sekä runsas polkuverkosto (joista pienimmät eivät välttämättä kartalla). Maasto on kauttaaltaan vauhdikasta sekä miellyttävää mutta vaativimmillekin radoille löytyy sopivan haastavia rastipisteitä ja rastivälejä.

Radat ovat kompaktin maastoalueen vuoksi lyhyehköt sekä runsasrastiset. A- ja B- radat kulkevat alkumatkan lämmittelynä pienehköjen metsä- ja kallioalueiden kautta Tapaninvuorelle, jossa pääsee toden teolla mittaamaan taitojaan sekä päivän juoksuvirettä. C- ja D -radat tukeutuvat polkuihin ja asuntoalueen pikkukatuihin.

Tällä kertaa ei ole siis tarjolla perinteistä Siikakosken äärellä olevaa maisemarastia, mutta siellä voi käydä ihailemassa kaunista jokiluontoa suunnistussuorituksen jälkeen: https://kymensanomat.fi/uutiset/lahella/b6294461-b73e-41b0-af2d-d8b65a53363a

Rastit on tarkoitus pitää maastossa sunnuntai-iltapäivään (5.7.) saakka omatoimisuunnistajien iloksi. Koska asutusta on ympärillä paljon niin rastien paikalla pysymistä ei voida taata. Rasteilla on myös valkoiset nauhanpätkät.

A-rata 4,1 km, 20 rastia
B-rata 3,4 km, 17 rastia
C-rata 1,8 km, 9 rastia
D-rata 1,7 km, 7 rastia

Varovaisuutta tien ylityksissä!

Tervetuloa nauttimaan hyväkulkuisesta ja miellyttävästä maastosta sekä Tapaninvuoren komeista maisemista;

Ratamestari Teepee

Posted in Yleinen.