Rannikkorastien kausi 2011 avattu

Lähes kesäiseksi lämmennyt sää oli houkutellut Karhuvuoreen ennätysmäisen kauden avausstapahtuman suunnistajajoukon – peräti 160 suunnistajaa. Kokeneiden pihkaniskojen lisäksi nähtiin ilahduttavan runsaasti myös uusia lajin harrastajia. Kymin Suunnistajien Jukolakoulun osallistujat olivat runsaslukuisina paikalla. Jotkut polut olivat vielä lumisia ja märkiä, mutta erityisesti etelä- ja länsirinteille sommitellut rastivälit olivat ehtineet jo kuivua mukavan kesäiseen kuntoon. Maalissa kiiteltiin poikkeuksetta Timo Kavakon suunnittelemia ratoja, vaikkakin jotkut kertoivat "taitoharjoittelukauden olevan kesken" – toisin sanoen ylimääräisiäkin kiemuroita oli tehty. 

A-radalla parasta vauhtia piti Jussi Virtanen, josta Miika Laine jäi vain kaksi sekuntia. Tulokset väliaikoineen ovat nähtävissä tulossivuilla.  Toivotaan, että mahdollisimman moni tallettaa kulkemansa reitin Reittihärveliin. Näin voimme kaikki oppia lisää hyvistä ja vähemmän onnistuneista reitinvalinnoista. Samalla myös ratamestari saa palautetta omasta työstään.

Ensi viikolla Rannikkorastit jatkuvat Santalahdessa. Ratamestari Hannu Währnin ennakkokommentteja saadaan lukea näiltä sivuilta muutaman päivän kuluttua. Lisäksi muistutetaan, että ohjelmassa on myös PERHESUUNNISTUS, ts. helppo D-rata, jonka rasteilla on yllätyksiä erityisesti vanhempiensa seurassa liikkuville pienille metsässä kulkijoille. Rannikkorastien periaatteiden mukaan perhesuunnistus on ilmainen sekä lapsille että heidän saattajilleen.   

Lisäys 27.4: Väliajat, WinSplits Online

Posted in Etusivun artikkeli.