Kuntosuunnistusta Etelä-Kymenlaakson alueella

Tulevat tapahtumat

Muutamia täsmennyksiä Ruskajuoksuun

Yhteislähdön vuoksi Ruskajuoksussa noudatetaan hieman tavallisista Rannikkorasteista poikkevia lähtöjärjestelyjä. Kaikki osallistujat kirjataan ennen metsään lähtöä vihkoon. Osallistujien luku koneelle tapahtuu vasta maaliintulon jälkeen. Tämä koskee siis sekä yhteislähtöön osallistuvia, että yhteislähdön ulkopuolella lähteviä. Yhteislähtöön osallistuvat tekevät emit-kortin nollauksen ennen yhteislähtöä. Muut nollaavat normaalisti k-pisteellä. Lähtö sijaitsee n. 150 m etelään tapahtumakeskuksena toimivalta Jäppilän kentältä. Siirry siis […]

Ruskajuoksu sunnuntaina

Ruskajuoksu, syyskauden perinteinen huipentuma, juostaan sunnuntaina 13.9. Jäppilän maastossa. Vielä ei ole paljon ruskaa havaittavissa, ja sääennuste lupaa edelleen aurinkoista ja suhteellisen lämmintä. Ilmojen osalta olosuhteet ovat siis loistavat. Vakioratojen lisäksi on myös polkujuoksu tarjolla. Ratasuunnittelussa on pyritty hyödyntämään alueen parhaimmat osat niin että juoksuvahti pysyy yllä samalla kuin rastinotto vaatii keskittymistä. Alueita missä on […]

Firmaliiga vuonna 2015 suunnistettu

Firmaliiga saatiin onnellisesti päätökseen ja tuloksetkin on laskettu.  Pro-sarjassa VeVen huippusuunnistajista koostuva Tislarit ei jättänyt viimeisessäkään osakilpailussa mitään arvailujen varaan vaan täräytti yösuunnistukseen A-radan kolmoisvoiton. Kotkamills pro säilytti kakkossijan turvallisen tuntuisesti. Yösuunnistuksen tuplapisteet aiheutti muutoksia muualla tuloslistalla. Taito-Tiimi hyökkäsi vahvan yön ansiosta podiumille viitossijalta. Pyhtään uusi suunta oli neljäs ja Sulzer loikkasi myös yhden sijan […]

Firmaliiga saadaan päätökseen tiistaina

Firmaliiga huipentuu tiistaina Santalahdessa. Firmaliigavaliokunta on omakustanteisessa syysseminaarissaan lapissa saanut aikaan seuraavat täsmennykset sääntöihin: Molemmissa sarjoissa saa suunnistaa päivällä tai yöllä. Mikäli suunnistaa molemmat kerrat, lasketaan vain ensin juostu eli päivä. Täten ratoja ei voi vakoilla etukäteen.  Pro-sarjassa saa yöllä tuplapisteet. Täten päivällä suunnistettu A-radan voitto, 75 pst vastaa yöllä suunnistettua A-radan 26:tta sijaa (25 […]

Rannikkorasteja tukemassa

Kymin Suunnistajat