Honkala – ratamestarin ennakko

Rannikkorastit järjestetään 9.6. Honkalassa. Tapahtumakeskuksena toimii Honkalan hiihtostadion. Hiihtostadionin läheisyydessä kulkee tiivis kuntorataverkosto. Alue on suosittua ulkoilualuetta, minkä vuoksi alueella on myös runsaasti polkuja. Ihan kaikkia pienimpiä polkuja ei karttaan ole kuitenkaan merkattu. Helpoimpien ratojen osalta maastoon syntyneet uudet polut on kuitenkin pyritty päivittämään karttaan. Polkujen ja kuntoradan ympäristöstä taas löytyy pienipiirteisiä kallioalueita, jotka vaativat […]

Rannikkorastikausi aloitettiin Kirkkovuorilla

Yhteensä 41 suunnistajaa vietti kauniin kesäisen illan Kirkkovuorten maastossa Juurikorvessa. Selvästi osa oli odottanut viikoittaista tiistai-illan rutiinia, äityipä eräs pihkaniska jopa mainitsemaan kuinka kaunis näky niinkin yksinkertainen asia kun liikennemerkissä roikkuva rastilippu onkaan. Rannikkorastien vakiokävijöiden lisäksi mukaan oli uskaltaunut myös aivan ensikertalaisia, mikä on toki aina hieno asia. Jokaiselle radalle riitti useampikin kävijä, kävipä eräs […]

Kaakon Rastin omatoimisuunnistukset jatkuvat Rakinmäellä

Rannikkorastien kauden ohella Kaakon Rasti jatkaa omatoimisuunnistuksia Haminassa. Karttojen nouto samasta paikasta kuin tähänkin saakka: Veijo Riivari Tompurintie 7 A 7. Voimassaolo Rakinvuoren radan osalta 30.5. – 22.6. Osallistumismaksun 5 EUR voit suorittaa sähköisesti Rastilippupalvelussa tai tilisiirtona Kaakon Rastin tilille FI86 5506 0040 0909 51 viitteellä ”Pitkät”. Rata A 5.7 km 16 rastia Rata B […]

Kirkkovuorten ennakko

Pitkä omatoimisuunnistusaika on takana, ja on aika palata Rannikkorastien pariin. Mikäpä olisikaan parempi maasto aloittaa kun Kirkkovuoret, josta löytyy juostavaa maastoa mukavan selkeillä muodoilla varustettuna. Tässä taannoin kaksi kaverusta kävi iltanuotion äärellä keskustelua siitä, millainen hyvän  suunnistusradan kuuluu olla. Tämän mielipiteiden vaihdon pohjalta vuoden 2020 rannikkorastien avauksesta löytyykin sitten kaksi täysin erinäköistä ratavaihtoehtoa. Perinteinen A-rata […]

Rannikkorastit tositoimiin tiistaina!

Nyt kesäkuun alussa pääsemme vihdoinkin ”irti” perinteisemmällä kaavalla, toki mahdollisimman hyvin kaikki turvallisuustekijät huomioiden. Rannikkorastit käydään tänä vuonna hieman supistetummalla kokoonpanolla kunkin seuran toimiessa tässä erikoistilanteessa omilla tahollaan.

Kymin Suunnistajat käynnistää yhdessä EKSun kanssa kuntorastit tuttuun tapaan tiistaisin. Ajanotto on jätetty kauden alussa pois, tämä puhtaasti turvallisuussyistä kontaktien välttämiseksi. Seuraamme luonnollisesti kauden edetessä tilannetta ajanoton suhteen.

Ratarjontaa on nyt yksinkertaistettu, jotta ratavalinta olisi entistä helpompaa. Jokaisessa tapahtumassa on tulevalla kaudella radat A, B, C ja D. Ratamestari voi halutessaan ja maastosta riippuen tehdä myös AL ja BL radat.

Ajanoton ja kausikortin puuttumisen myötä karttamaksun hintaa on pudotettu ja on nyt 6€.

Kussakin tapahtumassa on edelleen mahdollisuus omatoimisuunnistukseen. Pidämme rastiliput metsässä aina viikon ajan. Kartan voi tuttuun tyyliin tulostaa UsynligO-sovelluksesta tai ladata maksua vastaan Rastilippu-palvelusta.

Koko kauden kalenteri löytyy näiltä sivuilta ja Rastilippu-palvelusta. Perinteinen kauden kattava A4-kalenteri löytyy tästä.

Toimi näin:

1. Ennen tapahtumaa

  • Lue huolellisesti ratamestarin ennakko ja tutustu tarvittaessa mallikarttoihin jo kotona
  • Suorita maksu mielellään etukäteen, joko seuran tilille tai käytä liikuntaetusovellusta
  • Vältä kimppakyytejä niiden kanssa, joiden kanssa et ole muuten aktiivisesti tekemisissä
  • Liikkeelle vain terveenä
  • Pakkaa taskuun nenäliinoja

2. Tapahtumapaikalla

  • Huomioi reilut turvavälit
  • Vältä tungosta mallikartoilla ja teltalla
  • Jos maksat käteisellä, liikuntaseteleillä, näiden yhdistelmällä tai sarjalipulla, pudota maksu suoraan teltalla olevaan rahaämpäriin
  • Tapahtumanjärjestäjällä on pankkikorttikone lähimaksuja varten. Isommat maksut suoritetaan suoraan tilille.
  • Ilmoittaudu tapahtumanjärjestäjälle kertomalla nimi ja rata
  • Kartat löytyvät ämpäreistä teltan välittömästä läheisyydestä (sateella teltan sisällä)

3. Lähtöpaikalla, maastossa ja maalissa

  • Suunnista halutessasi UsynligO-sovellusta käyttäen, jotta saat tulokset väliaikoineen talteen
  • Metsässä kunnioita muita käyttämällä nenäliinaa ja välttämällä syljeskelyä
  • Rastilla vältä rastilipun koskettamista ja ruuhkaa rastilla
  • Rastikoodi tarkastetaan rastilippuun kiinnitetystä rastikoodilapusta
  • Maaliin tulon jälkeen muista käydä teltalla ilmoittautumassa
  • Reittihärveli palvelee tutussa paikassa ja UsynligO-sovelluksen kautta tallennetut tulokset lisätään tulossivuille

Sarjaliput ja kausikortti

Tälle kaudelle suurten epävarmuuksien takia ei myydä kausikortteja. Sarjalippuja on myynnissä entiseen tapaan 55€ hintaan. Maksa nämäkin mielellään etukäteen. Kuitteja ei tarvitse ottaa mukaan, tarkastamme maksut jälkikäteen suoraan tililtä tai liikuntaetupalvelusta.

Edellisen kauden sarjaliput käyvät edelleen maksuna.

Toimihenkilöksi talkoilemaan

Nyt alkukaudesta ilman ajanottoa menemme kahden hengen miehityksellä erillisen tuloslaskijan jäädessä pois. Paikalla oleva ratamestari auttaa käytännön järjestelyissä, kuten teltan kasauksessa ja suunnistajien opastamisessa ja tarvittaessa ohjaa autojen parkkeerausta.

Tästä linkistä pääset kalenteriin, vapaana on niin ratamestarin kuin tapahtumanjärjestäjän tehtäviä. Tuttuun tyyliin kirjaa oma nimesi suoraan haluamasi tehtävän kohdalle.

Taphtumanjärjestäjälle ja ratamestarille on kirjoitettu lisäksi tarkemmat ohjeet suunnitustapahtuman järjestämiseksi.

Suunnistusterveisin,
Rannikkorastit-jaoston toppatakkiosasto

UsynligO-suunnistus Luovissa

Etelä-Kymen Suunnistajat toteutti yhdessä Karhulan lukion liikuntaturorin Henriikka Valleman kanssa kuntosuunnistuksen Luovin suunnistuskartan länsiosaan. Lähtö on tutussa paikassa Otsolan kumparepuistossa ja rata vaihtoehtoja löytyy kolme: Vaikea 4,2km rata Helppo pitkä, 3,7km Helppo 1,3km Maksaminen Tämän tapahtuma järjestää Etele-Kymen Suunnistajat, joten tilimaksut tulee ohjata suoraan heille seuraavilla maksutiedoilla: Maksu: 5 € Saaja: Etelä-Kymen Suunnistajat Tilinumero: FI26 […]

UsynligO-suunnistus Tarmola

UsynligO-suunnistukset siirtyvät myös Haminassa metsään ja ratamestari kuvaa maastoa seuraavasti: Maastossa on pienet korkeuserot, pienehköjä avokalliokumpareita on runsaasti. Hakkuujätettä eli pystyvihreää on vähän – eniten jätettä on uudella voimalinjalla paikka paikoin. Näkyvyys on hyvä ja vihreää vähän – helppokulkuista maastoa. Maastossa on jonkin verran polkuja, joita ei ole karttaan kuvattu. Ne ovat muodostuneet varuskunnan runsaasta […]

UsynligO -suunnistus Pappilansalmi

Pappilansalmi toimii päänavaajana UsynligO – suunnistusten osalta Haminassa. Tämä Kaakon Rastin järjestämä tapahtuma toteutetaan Pappilansalmi-sprinttikartalla Haminan ala-kaupungin alueella.

Lähtö ja maali sijaitsevat Kirkkojärven rannassa, aivan kaupungin matonpesupaikan lähituntumassa, Vepanpolun varrella. Matonpesijöitä tuskin on ruuhkaksi asti tähän aikaan vuodesta, joten autoille, polkupyörille tai muille kulkupeleille on tarvittaessa hyvin parkkitilaa lähtöpaikan vieressä – Vepanpolulla.

Ratoja on tarjolla kolme, joista A on 3,0km, B on 2,6km ja C on lyhyimpänä1,3km. Halutessaan pidemmän harjoituksen voi yhdistellä useamman lenkin vetoharjoitus-tyyliin. Radat ovat sprintti-ratoja, joten lisää vaikeutta harjoitukseen saa vauhtia lisäämällä. Reitinvalintaakin radoilta jonkin verran löytyy. C-rata on suunnattu vähemmän suunnistusta harrastaneille, ollen lyhyempi ja helpompi.

Jokaiselle rastille on laitettu punainen kreppi-nauha. Muistattehan, että vaikka sovellus täräyttää fanfaarin rasteilla, käykää silti nauhan lähituntumassa, varsinkin jos aiotte julkaista aikanne.

Kenkäsuosituksena antaisin lenkkitossun pääasiassa asfaltti- ja hiekka-alustalle.

Koska kuntorastit ovat seuralle erittäin tärkeä tulonhankintakanava, voit halutessasi suorittaa osallistumismaksun 5 EUR sähköisesti tilisiirtona Kaakon Rastin tilille FI86 5506 0040 090951 viitteellä ”sprinttisuunnistus”.

Kartan voit tulostaa itse tai sen saat hakea valmiina karttalaatikosta osoitteesta Tompurintie 7 A 7. Toki kännykän näytöltäkin radan voi suunnistaa.

Ohessa kuva karttalaatikoista joista voi käydä noutamassa valmiiksi tulostetun kartan.

Muistakaa valtakunnassa vallitsevat turva-suositukset, liikennesäännöt kaupunkialueella liikkuessamme ja ennen kaikkea ottakaa hyvä mieli matkaan mukaan. Tervemenoa!

Ratamestarin Tuomas Kotron apulainen, Petri Kotro