Kesän 2026 Kotka-Jukolaan suuntaavien kannattaa ehdottomasti suunnata torstaina Rannikkorasteille. Maastona toimii viime syksyn Esi-Jukolan näyttämönä toiminut Kärmeskallion maasto, joka rajautuu pohjois- ja länsiosista Jukolan kilpailukieltoalueeseen. Tämän lähemmäs kisamaastoa et tule ennen Jukola-viikonloppua pääsemään.
Jukolatunnelmaan voi virittäytyä yhteislähdön myötä. Yhteislähtö tapahtuu klo 18:00, jota ennen on ilmoittauduttava Rannikkorastivaunulla. Yhteislähtöön voi osallistua kaikkien ratojen juoksijat. Ilmoittautuminen aukeaa klo 17:30.
Maastoon voi lähteä myös yhteislähdön ulkopuolisina aikoina. Karttojen myynti on kuitenkin yhteislähdön startin aikana suljettuna.
Maastokuvaus
Kärmeskallio on maastona jopa kotkalaisittain varsinainen pannukakku. Muutama korkeuskäyrä kartalta toki löytyy, mutta pelkästään niiden varaan en suunnistusta tällä kertaa laskisi. Siispä suunnassakulku kunniaan!
Kevään hehkuessa jo lähes kesäistä lämpöä, on maastoon puhjennut lehti ja näkyvyys on paikoitellen heikentynyt huomattavasti aiempiin viikkoihin verrattessa.
Juostavuus maastossa on hyvää, jopa kartan vihreämmilläkin alueilla. Vauhti voikin kasvaa suureksi ja suora on lähes aina Kärmeskalliolla nopein valinta.
Radat
| Rata | Matka | Vaativuus | Hajonta |
| A | 5,9 km | Haastava | Salmiakki |
| B | 4,5 km | Haastava | Salmiakki |
| BL | 3,6 km | Haastava | Ei |
| C | 3 km | Helpohko | Ei |
| D | 1,9 km | Helppo | Ei |
| Pro-pitkä* | 8,1 km | Vaikea (kilpa) | Salmiakki |
| Pro-lyhyt* | 5,7 km | Vaikea (kilpa) | Salmiakki |
*Pro radat vain ennakkotilauksella. Varaa karttasi tästä!
C ja D radat tukeutuvat alueen teihin ja polkuihin. Muut radat risteilevät maaston tyhjemmillä alueilla. Kuntorastiradoilla on pyritty saadaan tukea maaston selkeämmistä kohdista, mutta tyhjällä alueella etenemistä nämä radat testaavat silti.
Pro-radat on tehty mahdollisimman haastaviksi ja selkeimpien tukevien kohteiden löytyminen reitiltä on minimoitu.
Radoille on pyritty sisällyttämään eri rytmisiä suunnistusosuuksia. Hajontasalmiakit pyörivät kaikilla radoilla samalla alueella, mutta ovat kaikki erilaisia. Tämän takia muiden selkiä ei välttämättä kannata tällä kertaa peesata. Suuntia on monia ja kaikki rastit ei ole välttämättä niitä omia.
Arvontakin:
Lisäbonuksena arvomme tapahtuman reittihärveliin reittinsä laittaneiden kesken yhden Noname nettikaupan 50,- € arvoisen lahjakortin. Arvonnassa huomioidaan perjantaina 22.5. puoleen yöhön mennessä palveluun putkahtaneet reitit. Reittihärvelimme kelpuuttaa GPS-reitit, helpoimmin gpx-muodossa. Reitin käsinpiirto ei valitettavasti toimi härveliversiossamme. Ja pikku vinkkinä, äkkiä laskettuna tässä arvonnassa voiton mahdollisuus on jopa lottoarvontaakin suurempi!
Tervetuloa suunnistamaan ja viimeistelemään Jukolakuntoa!



