Sunnuntaina 5.10. on vuorossa on Rannikkorastien jo pitkät perinteet omaava syysklassikko, Ruskajuoksu. Ruskajuoksussa mitataan totuttuun tapaan suunnistajien syyskuntoa tavanomaista pidemmin radoin ja matkaan lähdetään yhteislähdöllä klo 12.00. Järjestelyiden helpottamiseksi tähän tapahtumaan toivotaan normaalista poiketen ennakkoilmoittautumisia. Näin sujuvoitetaan tuloslaskentaa ja varmistetaan karttojen sopiva tulostusmäärä. Muuten kyseessä on aivan tavallinen kuntosuunnistustapahtuma, matkaan voit lähteä tosissaan tavoittelemaan huippusuoritusta rinta rinnan muiden matkaan säntäävien kanssa tai sitten vain nauttimaan hienosta maastosta ja suunnistustehtävistä vaikkapa ystävän kanssa yhdessä matkaa tehden. Ratamestari kertoo radoista seuraavasti:
Tämän vuoden Ruskajuoksussa on tarjolla poikkeuksellisen timanttista suunnistusta uunituoreella elokuussa Esi-Jukolassa julkaistulla kartalla. Radat ovat laadittu normaalia pidemmiksi ja vaativimmiksi juuri ensikesän Jukolan viestiä silmällä pitäen. Radat pitävät sisällään tulevassa Kotka-Jukolassakin odotettavaa tyhjän alueen suunnistusta, jossa kompassin ja suunnassa pysymisen hallinta ovat arvossa arvaamattomassa. Tarjolla on myös vaativia pienipiirteisiä alueita, joissa suunnistusta pitää osata rytmittää vauhdikkaiden pitkien välien jälkeen. Juuri näiden taitojen hallitsijat ovat ensi kesänä Jukolassa vahvoilla. Radoilla on hajonnat.
Ruskajuoksun maasto mallintaa erinomaisesti tulevan Kotka-Jukolan maastoa valkoisine ja paikoin huonokulkuisine, ”tyhjine” alueineen, jossa urat saattavat nopeastikin viedä suunnistajan rastista ohitse. Maastosta löytyy myös kaksi pienipiirteistä aluetta, joista itäisempi, Tavastilan vesitornin mäki on vaativaa avokalliosuunnistusta, jossa vauhdikkaassa rinteessä onnistuu helposti tehdä isonkin virheen. Toinen pienipiirteinen alue on Peippolan asuinalueen koilispuolella oleva kangasrinne, jossa pienet ja haastavat avokalliokumpareet pistävät suunnistajan tarkkuuden ja hermot koetukselle. Polkuverkosto on paikoin runsas, mikä mahdollistaa yllättävienkin reitinvalintojen tekemisen.
Maastossa juostiin elokuussa viestiliigan osakilpailu, mikä jätti maastoon jonkin verran uria, joita saattaa pystyä hyödyntämään Ruskajuoksussa tai sitten ei, joten olkaahan tarkkoina suunnan kanssa.
Lähde Ruskajuoksuun haastamaan itsesi ja kaverisi sekä tule hiomaan Jukola-kuntoasi.
Tapahtumaan toivotaan siis normaalista Rannikkorastitapahtumasta poiketen ennakkoilmoittautumisia, ilmoittautua voit täällä: Ilmoittautumislomake
Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan ennen tapahtumaa paikanpäällä niin kauan kuin karttoja riittää. Osallistumismaksut kerätään nekin tapahtumapaikalla, tule ajoissa paikalle. Ruskajuoksun yhteislähtö tapahtuu klo 12.00.
Pysäköinti Lentokentän eteläpuolella sijaitsevalle hiihtoladun parkkipaikalle. Tapahtuman maasto rajoittuu tulevan Kotka-Jukolan maastoon, huomioi siis harjoituskieltoalueet. Edellä mainittu parkkipaikka on karttarekisterin mukaan kieltoalueella, mutta siihen on sallittu pysäköidä. Kaikki muu oleskelu Lentokentätien länsipuolella ehdottomasti kielletty.
Radat:
A 12,7 km 22 rastia
B 9,5 km 17 rastia
C 5,5 km 10 rastia
D 2,7 km 6 rastia