Ruskajuoksu 11.9. Kymin lentokentän pohjoispuolella

Ruskajuoksun yhteislähtö tapahtuu sunnuntaina 11.9 klo 11:00. Ennen Ruskajuoksun alkua on Firmaliigan palkintojen jako. Ruskajuoksun radoille voi lähteä myös normaalisti yhteislähdön jälkeen klo 12:30 asti.

Ratamestari Petri Ojalan ennakkoa: 

Ensi sunnuntaina järjestettävän Ruskajuoksun kilpailukeskus sijaitsee Kymin lentokentän pohjoispuolella ja radat kulkevat sekä Ohrakankaan että Pahavuoren karttojen alueella. Alkuperäinen idea on ollut järjestää syksyllä pitkien matkojen yhteislähdöllä järjestettävä tapahtuma, minkä vuoksi varsinkin pidemmille radoille toivotaan mahdollisimman usean osallistuvan yhteislähtöön.

A- ja B-radoilla  käytetään perinteisesti perhoslenkkejä hajottamaan osallistujajoukkoa ja lisäksi on pyritty tarjoamaan mahdollisuus irtaantua fysiikalla tai reitinvalinnalla. A-radalla matka on 10,4 ja B-radalla 6,7 km. C-rata on hivenen normaalia haasteellisempi, jotta myös pitkää matkaa pelkääville voidaan tarjota suunnistuksellisia haasteita ollen kuitenkin kahta pitkää rataa helpompi. Matkaa radalla on 3,4 km. D-rata on sitten aloittelijoillekin sopiva eli rata tukeutuu vahvasti teihin ja polkuihin ollen 2,2 km pitkä.

Ennen Ruskajuoksua, toisin sanoen tiistaina 6.9. suunnistetaan kuitenkin normaalit Rannikkorastit ja Firmaliigan viimeinen osakilpailu Ruskajuoksun viereisessä maastossa, Laukkakallion alueella. Ennakotietoa Laukkakallion radoista kerrotaan heti kun sitä saadaan ratamestareilta.

 

Posted in Etusivun artikkeli.