Reilut 200 suunnistajaa ja suunnistajan alkua Peippolassa

Peippolan Rannikkorastit houkuttelivat mukavasti väkeä paikalle, 208 Rannikkorastien järjestelmiin kirjautunutta sekä lisäksi suuri joukko suunnistuskoululaisia. Ja kyllä kelpasi paikalle vääntäytyä, sää suosi ja maasto Kymin lentokentän eteläpäässä on varsin miellyttävää.
A-radalla maaston vauhdikkuudelle saatiin vahvistus Janne Weckmanin kiitäessä radan alle 6 min/km vauhtia. Janne on viime aikoina kerännyt mainetta ja suitsutusta valmistamillaan suunnistuskartoilla, mutta näyttääpä tossukin liikahtavan edelleen liukkaasti.
Tulokset, väliajat ja reittihärveli löytyvät tutuilta paikoiltaan ja suunnistuskoululaisen iloksi myös heidän ratansa härvelistä löytyvät. Käyttäkäähän hyväksenne ja ottakaa opiksenne!
Löytötavaraakin on otettu talteen, tapahtumakeskuksen alueelta löytyi nahkainen avainkotelo sisältäen kahdet avaimet. Jos tunnistat omaksesi, niin ota yhteyttä Jyrki Metsolaan, 0400-427796. Kotelossa Suomessa toimivan rakennuskonsernin nimi.
Kiitos kävijöille, ensi viikolla onkin sitten tarjolla ”urbaania metsää” Koivulan suunnalla.

Posted in Yleinen.