Rannikkorastit siirtyvät Aatamin ja Pahanlammen maastoihin

Rannikkorastit suunnistetaan huomenna tiistaina 7.9. Pahalampi-Aatami -kartoilla, kilpailukeskuksen sijoittuessa Räskin tielle Leporannan risteyksen maisemiin. Maastoja ja ratoja tapahtuman ratamestari Kauko Salonen kuvailee seuraavasti: 

A- ja B-ratojen alkupuoli juostaan viime vuonna uudelleen kartoitetussa, vähemmän käytetyssä Aatamin takaisessa maastossa. Alue on ihan mukavaa, vaikkakaan ei erityisen vaativaa suunnistusmaastoa. Aatamin taakse siirryttäessä kierretään välillä oleva hakkuualue kapeahkoa metsäkaistaa pitkin, mutta paluumatkalle on tarjolla puolen kilometrin irroittelu tietä pitkin.

Ratojen loppuosat sekä BL-, C- ja D-radat kokonaisuudessaan kulkevat monien hyvin tuntemassa Pahalammen runsaspolkuisessa maastossa. Alueen kulkukelpoisuus on pääosin erinomainen, mutta maastoa reunustavat rinteet takaavat kaikille myös fyysistä rasittavuutta. A-, B- ja BL-radoilla on myös jokunen varsin vaativa rastipiste, joille on syytä suunnistaa tarkasti. Kannattaa myös varoa kivenkoloja, jotka tähän vuoden aikaan voivat olla liukkaita.

Alueella on niukasti hyviä autojen parkkipaikkoja, minkä vuoksi kannattaa järjestellä yhteiskyytejä tai tulla vaikkapa polkupyörällä.
 
Tervetuloa Pahallelammelle! Muistathan myös sunnuntain perinteisen Ruskajuoksun!

Posted in Etusivun artikkeli.