PySu3palaHeinlahti2Sep14

Pyöräsuunnistus Heinlahdessa 2.9.

Ensi tiistaina Rannikkorastit järjestetään Pyhtään Heinlahdessa ja ohjelmassa on myös PySu. Tapahtumapaikkana toimii Heinlahden Veneveistämön pihaalue. (Heinlahdentie 260 ja siitä muutama sata metriä eteenpäin).

Tällä kerta pyöräsuunnistus suosii vahvoja maastopyöräilijöitä, eli enemmän ns teknistä ajoa; maastopohja on metsäpolkuja ja hiekkateitä; asfalttiosuuksia ei ole lainkaan. Rata kulkee Heinlahdesta Korvenkalliolle ja Aittakorpeen. Nopeat, pitkät osuudet ovat alussa ja lopussa, jotta Heinlahden jalkasuunnistajat saavat kulkea rauhassa. Ratamestari on sijoittanut radalle joitain ”pakkopolkuja” joiden päätteeksi on palkintona vauhdikas alamäki. Alamäet voi myös kävellä, jos taitojen puolesta siltä tuntuu. Kartta mahtui kokonaan yhdelle A3 -lehdelle, mittakaavaan 1:10 000; kartankäännön joutuu tekemään kaksi kertaa. Pyöräiltävä matka on n. 17 km, ja jos sen suoriutuu 1,5 tuntiin, tietää menneensä hyvin. Rasteja on 12. Oheinen kuva on Korvenkalliolta, rastiväliltä 1-2. ”Pakkopolku” lähtee alareunan tienristeyksestä. Aluksi se ylittää suon, jolloin polku on heikko ja pyörää on paikoin talutettava. Kalliolle tullessa polku vahvistuu ja on pyöräiltävissä. Rastinjälkeinen alamäki on oikein mukava. Mäen kulkusuunta on ainoastaan alaspäin kolareiden välttämiseksi.

PySu3palaHeinlahti2Sep14

Posted in Etusivun artikkeli.