Lähes 200 osallistujaa Uuperissa

Uuperin Rannikkorastit käytiin tällä kertaa hieman viime vuosista poikkeavassa paikassa ja tämä tapahtumakeskuksen sijoittaminen vaihtelun vuoksi hiekkakuopille olikin varsin onnistunut ratkaisu. Näin lyhyempienkin ratojen suunnistajat pääsivät ratkomaan suunnistustehtäviä kartan itäosan mäkialueille, jonne vain A ja B-radat ovat viime vuosina yltäneet. 199 suunnistajaa starttasikin Uuperin sateenraikastamaan, mutta paikoin kosteaan metsään. Palaute paikoin haastaviksikin osoittautuneista radoista oli varsin suopeaa ja ratamestari Antti Salovaaran olikin helppo hymyillä suunnistajien kommentteja kuunnellessaan.

Tapahtumassa kilvoiteltiin jälleen myös Rannikkorastien Firmaliigan pisteistä. Pisteet saataneen laskettua huomiseksi ja joukkueet pääsevät pistetilanteen tarkistettuaan pienelle kesätauolle hiomaan kuvioitaan ja taktiikkaa elokuussa jatkuvaan Firmaliiga-kisaan. Tuolloinhan onkin vuorossa Heinäviesti, jossa pisteitä onkin jaossa runsain mitoin. Ja muistutettakoon jo tässä vaiheessa, että Heinäviestiin voi kuka tahansa koota joukkueen ja tulla haastamaan Firmaliigajoukkueita.

Uuperin tulokset ja väliajat löytyvät tutusta paikasta Tuloksia -valikosta ja ratamestaria ja kanssakilpailijoita voitte ilahduttaa piirtämällä reittinne Reittihärveliin! Saattaapa siitä jotakin oppia tarttua omaankin suunnistuksen ”pelikirjaan”, kun omia ja muiden reittejä ja reitinvalintaratkaisuja tutkiskelee.

Ensi tiistaina jatketaan Äijönvuoressa, jossa ratamestarina toimii EKSun Timo Hyppänen.

Posted in Etusivun artikkeli.