Honkala houkutti suunnistajia

Kaunis kesäilta, mainio sijainti ja kelpo suunnistusmaasto oli saanut mukavan määrän 183 suunnistuksen ystävää liikkeelle ja Honkalan Rannikkorasteille. Jukolasta on selvästikin toivuttu!

Rannikkorastien kolmas ”kesäratamestari” Antti Väyrynen aloitti reilun kuukauden mittaisen ratamestarointiurakkansa Honkalasta, Anttihan vastaa Rannikkorastien radoista koko heinäkuun ajan. Honkalan perusteella ratamestarointi on oikein hyvissä käsissä, kiitoksia mainioista radoista  kuultiin useammankin tyytyväisen suunnistajan suusta. Tarjolla oli vaihtelevia rastipisteitä, tiukkoja rastipisteitä rinteessä, pidempiä välejä ja hieman tavalliseta poikkeavaa suunnistusta entisellä Laajakosken harjulla eli nykyään vanhalla sorakuopalla.

Tapahtuman reittihärveli on avoinna, laittakaahan sinne rohkeasti reittejänne. Sieltä voimme sitten vaikkapa tutkailla onnistuiko ratamestari houkuttelemaan suunnistajia Mottimäen päälle maisemia ihailemaan?

Ensi viikolla suunnataan jälleen Laajakosken suuntaan, tällä kertaa hieman pohjoisemmaksi Sydänsuon kartalle.

Lisäys: Kartantulostaja pahoittelee karttojen loppumista, hieman on edelleen hakusessa karttamäärät uudistuneen ratatarjonnan myötä.

Posted in Yleinen.