Laadukkaita kuntosuunnistustapahtumia

Vasta-alkajasta himosuunnistajaan

Rannikkorastit on eteläisen Kymenlaakson alueella toteutettava, kaudella 2021 yli 50 kuntosuunnistustapahtumaa käsittävä kokonaisuus, jonka suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti vasta-alkajat. Vuonna 2008 perusteellisesti uusittu konsepti on osoittanut toimivuutensa ja nyt olemme kehittäneet tapahtumasarjaa entistä laadukkaammaksi. Ota haaste vastaan ja tee kuntorasteista itsellesi viikottainen kuntoilu- ja virkistystapahtuma. Me Rannikkorastilaiset olemme rakentaneet laadukkaat tapahtumat kaiken tasoisia suunnistajia varten!

Vasta-alkajasta aktiivisuunnistajaan

Rannikkorastien suunnittelussa on huomioitu kuntosuunnistusten koko kohderyhmä: niin vasta-alkajat kuin myös aktiivisuunnistajat ja kilpasuunnistajat.  Pyrimme jatkuvasti kehittämään tapahtumaa entistä monipuolisemmaksi ja asiakasystävällisemmäksi!

Hyvät maastot ja uudet/uudehkot kartat

Rannikkorastien tapahtumapaikkavalinnoissa on erityisesti painotettu ratojen ja maastojen miellyttävyyttä ja uusia karttoja sekä kilpailukeskuksen toimivuutta. Vuosittain pyritään saamaan käyttöön vähintään yksi uusi kartta. Kartoihin pyritään päivittämään tarvittavia korjauksia (esim. tiet, uudet hakkuut).

Ennakkotiedot

Jokaisesta tapahtumasta julkaistaan Rannikkorastien sivuilla ennakko, jossa on sekä ratamestarin terveiset radoista sekä mahdollisia muita tärkeitä tietoja tapahtumanjärjestäjän puolelta.

Hyvät opastukset kisapaikalle/kisapaikalla

Rannikkorasteille saapuessasi suunnistussuorituksesi ei ala kilpailukeskuksen etsimisestä. Kalenterin mukaisesta kohdasta on selkeä rastilippu- ja kylttiopastus parkkipaikalle ja kisakeskukseen. Kilpailukeskuksen tarkan sijainnin karttalinkkinä voit katsoa myös tapahtuman internet-sivuilta sekä Rastilippu.fi palvelusta. Kisapaikalla selkeät opasteet ja auttamishaluiset toimitsijat varmistavat, että toimintasi on sujuvaa.

Tuloslaskenta => tulokset väliaikoineen tapahtuman Internet-sivuilla heti maaliintulon jälkeen

Rannikkorasteilla voit suunnistaa kelloa vastaan tai myös ilman aikaa. Valinta on sinun. Jokaisessa tapahtumassa on tulospalvelu ja online-tulokset mielenkiintoisine rastiväliaikoineen ovat luettavissa maalintulon jälkeen Rannikkorastien nettisivuilta. Lisäksi oman reittisi voit piirtää tai tallentaa gps-muodossa Rannikkorastien Reittihärveliin ja näin vertailla sitä muiden samaa rataa suunnistaneiden reitteihin!

Jokaiselle sopiva rata

Jokaisessa Rannikkorastit-tapahtumassa on 4 eritasoista rataa (A-D) joista osasta voi olla tarjolla myös lyhyempi versio (esim. AL tai BL).

  • A = vaativa pitkä, 6-7 km
  • AL = vaativa lyhyt, 3-4 km
  • B = keskivaikea pitkä, 5 km
  • BL = keskivaikea lyhyt, 3 km
  • C = helppo pitkä, 4-5 km
  • D = helppo lyhyt, 2 km

Ratatarjonnassa saattaa olla vaihtelua (varsinkin sprinttisuunnistuksessa), koska radat suunnitellaan aina käytettävissä olevan maaston mukaan.

Mahdollisuus erilaisten liikuntasetelin käyttöön maksuvälineenä

Kuntosuunnistusmaksu on ainoastaan 7 €/tapahtuma. Nuorilta, 18-vuotiaat ja alle, ja heitä ohjaamaan lähteviltä aikuisilta ei veloiteta maksua (saattaminen ilmaista vain helpoimmalla radalla). Voit myös hankkia kausikortin 100 € tai 10:n tapahtuman sarjalipun, joka maksaa 60 €. Sarjalippu on voimassa aina seuraavan kauden loppuun saakka.

Rannikkorasteilla voit maksaa karttamaksun myös Smartum, ePassi, Tyky, Edenred/Virike ja Eazybreak-palveluilla. Myös pankkikorttimaksu erilaisine lähimaksuineen on mahdollista.

aktiivinen kuva